Mitä tiede tietää, Kaisa Koivula

Kaisa Koivula, Rekolan srk

Hiljan teoreettisen fysiikan eläkkeelle jäävä professori Kari Enqvist sanoi Helsingin sanomien haastattelussa, että tiede on vallannut uskonnon paikkaa maallistuneessa yhteiskunnassa. Se on totta. Se, mistä odotat ratkaisua ongelmiisi ja selitystä olemassaoloosi, on jumalasi. Ja luonnontieteistähän sitä nykyään odotetaan: vientiteollisuutemme ja varallisuutemme toivo on teknologiassamme, odotamme kemian- ja ympäristötieteiden ratkaisevan maapallon lämpenemisen ja kysymme biologialta, mistä olemme tulleet.

Luonnontieteet eivät kuitenkaan voi selittää syytä siihen, miksi olemme täällä. Jos Joku meidän ulkopuolellamme on tarkoittanut meidät; jos joku Luoja on luonut luonnon, hän on luonnon ulkopuolella. On kyse yliluonnollisesta. Nimensä mukaisesti luonnontieteet tutkivat luontoa. Ne eivät oman itsemäärittelynsäkään mukaan voi saada tietoa luonnon ulkopuolelta. Luonnontieteet eivät tuota tietoa Jumalasta, koska yliluonnollinen ei kuulu luonnontieteiden tutkimuskohteisiin eikä niiden menetelmillä voi yliluonnollista tavoittaa.

Kysyä luonnontieteiltä, onko Jumala olemassa, on vähän samaa kuin viedä auto autokorjaamolle. Asentaja voi kyllä omilla menetelmillään saada selville, että autoni virranjakaja on hajonnut. Mutta asentaja ei saa menetelmillään selville, miksi ajoin autoni Jyväskylään. Eikä siitä voi päätellä, ettei minua ole olemassa.

Neuvoston päätöksiä Rekolassa, Kaisa Koivula

Kaisa Koivula, Rekolan srk

Rekolan uuden seurakuntaneuvoston ensimmäinen kokous pidettiin 30.01.2019. Paikalla olivat yhtä lukuun ottamatta kaikki neuvoston jäsenet. Kokoustimme kolme tuntia, mistä en ollenkaan osaa sanoa, oliko se pitkä vai lyhyt aika. Mielenkiintoista oli.

Valitsimme SE:n Tiina Tuomelan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajaksi vuosiksi 2019–2020. Rekolassa on tapana, että seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja toimii neuvoston kokouksien puheenjohtajana. Käsittääkseni tähän tapaan päädyttiin edellisellä kaudella. Tiina on Rekolan seurakuntaneuvoston eniten ääniä saaneen ryhmän eniten ääniä saanut jäsen. Hän oli varapuheenjohtajana viime kaudellakin ja olen ymmärtänyt, että edellinen neuvosto oli tyytyväinen järjestelyyn. Siunausta, Tiina, tähän tehtävään!

Hyväksyimme myös Rekolan seurakunnan viime vuoden toimintakertomuksen. Laitan tähän siitä muutaman minusta mielenkiintoisen asian. Kouluissa oli päästy edelleen toimimaan: oli pidetty päivänavauksia ja välituntipäivystystä joillakin kouluilla. Lähetystyössä oli painotettu kouluikäisten kohderyhmää siten, että nimikkolähettimme olivat tehneet kouluvierailuja Rekolassa käydessään. Asolan seurakuntatalolla oli järjestetty kesä-heinäkuussa kesäkahvila neljänä päivänä viikossa. Tavoitteena oli ollut yhdessäolosta ja yhteisestä brunssista nauttiminen. Osallistumisia oli ollut lähes 2000. Joukossa oli ollut kaiken ikäisiä ihmisiä ympäri Vantaata. Yhteisen pöydän kautta oli saatu merkittävä osa tarjoiluista. Vastuussa oli ollut seurakunnan palkkaamia työntekijöitä, kuntouttavassa työtoiminnassa olevia ja vapaaehtoisia. Toiminta oli kiinnostanut aivan uusia ihmisiä ja monet olivat antaneet oman osaamisensa muiden iloksi esim. hartaushetkiä pitämällä tai soittaen ja laulattaen muitakin. Toiminta koettiin niin suurena onnistumisena, että kesäkahvilasta toivotaan ympärivuotista toimintaa. Tässäkin tärkeä rukousaihe.

Päätimme myös, että – ainakaan nyt – ei aseteta toimikuntaa seurakuntavaalien äänestysaktiivisuutta parantamaan, vaan keskitytään seurakunnan toiminnan kehittämiseen ja sen myötä äänestysaktiivisuuden parantamiseen. Minä perustelin kyseistä päätöstä sillä, että äänestysaktiivisuus kirkollisvaaleissa noudattelee muuta aktiivisuutta seurakunnissa. (Muutakin keskustelua käytiin, mutta koska keskustelu seurakuntaneuvoston kokouksessa ei oli julkista muilta kuin niiltä osin, miltä julkistaja omia keskustelukontribuutioitaan haluaa julkistaa, en nyt tähän muiden kommentteja laita.) Päätökseen liitettiin toivomus, että kasvatustyö tutkisi aloitteen äänestysaktiivisuutta edistävän toimikunnan perustamisesta ja pohtisi mahdollisuuksia nuorten osallistamiseksi päätöksentekoon. Tämä toivomus ei ollut esityslistalla ja huomasin, että neuvostotyöskentelyssä pitää olla jatkossa tarkkana siitä, ettemme tee valmistelemattomia päätöksiä, joista ei käydä kunnon keskustelua.

Ajatuksia kirkolliskokouksessa – vuosi 2019, Jouko Jääskeläinen

Jouko Jääskeläinen, Vantaankosken seurakunta

Kaste on suuri lahja – miksi siitä vieraannutaan?

Noin 50 kertaa mainitaan sana kaste uudessa asiakirjassamme. Se onkin tarpeen. Huolen taustalla on kasteen suosion suhteellisen nopea lasku 2010-luvulla. Myös kasteen kulttuurinen asema ja tulkinta ovat muutoksessa: yhä useammassa perheessä päätös lapsen kastamisesta halutaan jättää lapselle itselleen.

Vuonna 2019 jatketaan tutkimustyötä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi sekä nuorten kaupunkilaisten aikuisten elämän, asenteiden ja toiveiden ymmärtämiseksi sekä edistetään teologista keskustelua ja toimenpiteitä kasteen ja kummiuden merkityksen avaamiseksi nykyajan ihmisiä koskettavalla kielellä.

Kastehan on huikea asia. Luterilaisen opin ja Tunnustuskirjojen mukaankaste on toimitus, jossa kastettava tulee kristityksi ja liitetään Kristuksen ruumiiseen, universaaliin kristittyjen yhteisöön. ”Kaste vapauttaa synnistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, antaa pääsyn Kristuksen valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään hänen kanssaan”. Kasteen pelastava vaikutus ei johdu itse vedestä, vaan siihen liittyvästä Jumalan sanasta.

Siitä se alkaa. Kristillinen opetus ja kasvatus, perheiden vastuulla ja yhdessä, päiväkerhoissa, pyhäkouluissa, elämän vaiheiden pitkässä ketjussa. Voimme luopua kasteen armosta ja tarvitsemme paluuta uskoon, parannusta. Tässä korostuksemme kirkossamme saattavat vaihdella, mutta olennaista on, että kastetta ei tarvitse eikä pidä uusia. Huikea lahja.

Kasteiden määrän väheneminen on sittenkin oire joistakin asioista, ei ongelmien syy. Kuitenkin kasteesta luopuminen perheissämme voi muuttua syyksi, joka pahentaa uskon kriisiä ja heikentää kirkkomme sanoman kuuluvuutta ja uskottavuutta.

Toivon, että kampanja ja vuoteen 2030 ulottuva tekeillä oleva Kirkon kasvatuksen ohjelma paneutuu ennen kaikkea kasteen ja uskon substanssiin. Hyvää tuotetta on hyvä tarjota ja markkinoida, markkinointiongelma tämä ei ensisijaisesti ole. Monia uusia käytäntöjäkin varmaan löydetään. Olisiko pahitteeksi, että perheiden kanssa sopien kastetoimituksia koettaisiin yhdessä, myös viikkojumalanpalveluksissa, vaikka perinteemme Suomessa on koti- ja perhekeskeinen tässä asiassa.

Tarvitsemme yhteisiä arvoja. Silloin tällöin huomaan, että joku tai jokin on mennyt ohitseni, vaikka itse olen yrittänyt pysyä paikallani. Nuoruudessani opiskelijamaailmassa vallalla olivat kollektiiviset arvot, tänään olemme maassamme jopa ääriyksilöllisissä arvoissa.

On hyvä ja tarpeen, että Kirkon tutkimuskeskus on mukana myös kansainvälisessä European Value Study -kyselyssä ja tutkimuksessa. Oikeita arvojahan ne eivät kerro, mutta auttavat arvioimaan, mihin sielunmaisemaan sanomamme tulee osoittaa. Eikä se ole monimuotoistunut vain maahanmuuttajien myötä, kuten tekstissä todetaan, vaan ihan moninaisesti meidän omastakin toimestamme. Hyvässä ja pahassa. Kristillinen tavoitteemme ovat yhteisölliset arvot. Yhdessä. Rakasta Herraa Sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

#minunkirkkoni vai #Kristuksenkirkko? Topias Tanskanen

Topias Tanskanen, Tikkurilan seurakunta

Seurakuntavaalien teemana on #minunkirkkoni. Halutaan kysyä, millainen on sinun kirkkosi, mitä haluat kirkoltasi. Millainen kirkkosi on?

Toivottavasti kirkko ei ole minun. Sillä se ei olisi kaunista katsottavaa.

Viime vaaleissa oli itse asiassa samantapainen slogan: ”Tee kirkosta itsesi näköinen”. Minkä näköinen kirkko silloin olisi? Olisiko se samanlainen kuin Instagram-päivityksemme Pancho Villasta tai Burger Kingistä? Olisiko se kaunis hymy, joka peittää väsyneet kasvot ja väsähtäneet voimat? Vai olisiko se enemmänkin sen näköinen, mitä haluamme salata?

Juha Leinonen tekaisi viime vaalien alla muutaman varjomainoksen, jotka kertoivat ”itsesi näköisestä kirkosta”. Helsingin teologian opiskelijoiden Kyyhkynen-lehdessä hän kommentoi tätä seuraavalla tavalla:

”’Minun’ näköinen kirkko on ruma, koska ’minä’ on syntinen; vielä rumempi on sellainen kirkko, jossa jokainen taistelee oman oikeutensa, oman etunsa ja oman uskonpainotuksensa puolesta, eikä aja yhteistä uskoa ja yhteistä hyvää.

Tämän lauseen yhteydessä oli jossain kohdissa aluke ”Asetu ehdolle ja tee…” Ilmeisesti ajatus oli, että seurakuntavaalien kautta valitut voivat muuttaa kirkon vastaamaan omia arvojaan ja omaa uskoaan. Tämä on samanlaista vaalipropagandaa kuin väitteet kirkolliskokouksesta kirkon parlamenttina tai kirkosta demokratiana – kumpikaan ei pidä paikkansa.”
http://kyyhkynen.tyt.fi/joku-saattaa-suuttua-kyyhkynen-42014/

Mielestäni Juha on oikeassa. Minun näköiseni kirkko ei olisi kaunista katseltavaa. Eikä kirkko ole minun omistettavani. Kirkko on Kristuksen kirkko. Jeesuksen kirkko. Ultimaattisen Jeesustelijan kirkko. Ei minun kirkkoni.

Sen takia, jos haluan rakentaa kirkkoa, en rakenna sitä itseni näköiseksi, vaan haluan rakentaa sen Kristuksen näköiseksi. Kristus taas näyttää siltä, miltä hän näyttää Raamatussa. Raamattu nimittäin todistaa Kristuksesta ja on tallettanut meille tiedon historiallisesta Kristuksesta, jonka kautta taas Jumala, joka on Kristus, on ilmoittanut itsensä meille.

Silloin kiinnitän katseeni Kristukseen. Pyrin rakentamaan kirkkoa ja antamaan oman panokseni sille, mikä on Kristuksen kasvojen näköistä. Ja hänen kasvonsa me opimme tuntemaan Raamatusta, Jumalan historiaan sitoutuneesta ilmoituksesta.

Seurakunnan ja kirkon elämän tulisi siis heijastaa oman Herransa tahtoa. Millainen Jeesus on, sellainen tulisi kristittyjen ja siten seurakunnan ja kirkonkin olla. Siis: Vastaanottavainen, rakkaudellinen, anteeksiantava, sisäänkutsuva, mutta samalla myös totuudellinen, Jumalasta puhuva, Jumalan luokse kutsuva, taivaan kotiin sisäänheittävä.

Lopulta kyse ei ole siitä, mitä me olemme, vaan siitä, mitä Jumala on. Meidän näköisemme kirkko ei ikinä ole Kristuksen näköinen kirkko, sillä me olemme liian syntisiä, epäonnistuvia, raihnaisia, rikkinäisiä, hajalla olevia, rakkaudettomia, väsyneitä ja väsähtäneitä, armahdusta kaipaavia. Me emme ole täydellisiä, emme aina niin rakkaudellisia, emme sisäänkutsuvia vaan yleensä ulossulkevia.

Kristus on rakkaudellinen, vastaanottavainen, anteeksiantava, sisäänkutsuva. Hän armahtaa, hän rakastaa, kohteestaan riippumatta. Hän rakastaa ehjäksi. Siitä merkkinä seisoo risti joka kirkon katolla. Risti kertoo siitä uhrauksesta, jonka Jeesus on tehnyt jokaisen meistä puolesta kantamalla meidän virheemme ja rikkomuksemme ristillä meidän puolestamme, kun olimme vielä hänen vihollisiaan. Tyhjä risti kertoo siitä, että Jeesus ei jäänyt ristille, vaan nousi ylös kuolleista ja osoitti voimansa, ja osoittaa yhä tänä päivänä. Hän on elävä Herramme, joka hallitsee meitä ja kirkkoaan yhä tänäänkin armolla ja totuudella. Hän on Kirkon Herra. Kirkkoherra. Emme me.

#minunkirkkoni on #Kristuksenkirkko. Onneksi. En rakennakaan omaa kirkkoani, vaan omalla vajavaisella panoksellani Kristuksen kirkkoa. Armosta ammentaen. Levosta käsin. Sanasta elämään.

Onko kirkko onnistunut keskeisessä tehtävässään? Raimo Huvila

Raimo Huvila, Vantaankosken seurakunta

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

Joku ehkä tietääkin, että edellä oleva on lainaus on Kirkkojärjestyksen 1. luvun (Kirkon tunnustus ja jäsenet) 1 §. Viitaus Jumalan pyhään sanaan tarkoittaa luonnollisesti Raamattua, joka on kirkon opin ja toiminnan ”käsikirja” ja sen mukaan tulisi myös pelastuksen evankeliumia julistaa.

Onko kirkko tässä keskeisessä tehtävässään onnistunut menneinä vuosina ja onnistuuko tänään, on kirkkomme polttava kysymys jatkuvassa jäsenkadossa. Valitettava totuus on, että Raamatun mukainen sanoma on ohentunut ja muukin kirkon tiloissa järjestettävä toiminta on osittain muuttunut vähemmän kirkolliseksi; mielestäni kaikissa tällaisissa tilaisuuksissa tulisi pitää esillä myös ripaus kirkon perussanomaa. Ikävää on todeta, että kirkko ei suuremmin kiinnosta edes vielä kirkkoon kuuluvia, jos seuraaviin tutkimustuloksiin on uskominen Vantaan osalta, jossa viimeisimmän tilaston mukaan asukkaista kirkkoon kuului 57,3%.

Kirkkomonitor Vantaalla jäsen 360 -raportissa suomalaiset on jaettu neljään eri kategoriaan eli

  1. IRRALLISET (kirkosta etäällä olevat nuoret aikuiset) ja tässä ryhmässä seurakuntiemme jäseniä on 52,4%; yksi keskeinen viesti on, että kirkolla ei ole heille merkitystä.
  2. MALTILLISET (perinteisiä arvoja kunnioittavat) ja tässä ryhmässä seurakuntiemme jäseniä on 18%; yksi keskeinen viesti on, kirkon tulisi keskittyä hengellisiin tehtäviinsä, pitäytyä Raamatun opetuksissa ja keskittyä heikompiosaisten auttamiseen.
  3. AVOMIELISET (liberaalit henkiset etsijät) ja tässä ryhmässä seurakuntiemme jäseniä on 6,1%; yksi keskeinen viesti on, kirkon ulisi keskittyä auttamistyöhön ja olla suvaitsevampi.
  4. USKOLLISET (kirkon opille uskolliset) ja tässä ryhmässä seurakuntiemme jäseniä on 23,4%; yksi keskeinen viesti on, perinteinen käsitys uskosta ja kirkon opeista. HUOM. Tässä kategoriassa Helsingissä vastaava luku on 1%, joten ei ole ihmeteltävää, että tämä myös näkyy esim. luottamuselinten kokoonpanossa.

Hyvät kirkon jäsenet ja sen ulkopuolella olevat, nyt on herättävä puolustamaan Suomen ev.lut. kirkkoa vielä pahemmalta näivettymiseltä ja tultava rohkeasti mukaan kirkon monipuoliseen toimintaan ja olemaan rohkeasti armon asialla.

 

Arjen paineet, Jarmo Haverinen

Jarmo Haverinen, Vantaankosken seurakunta

Kun arki sujuu, meidän ajatuksemme eivät ole sen ansaitsemassa ulottuvuudessa Jeesuksessa Kristuksessa, Hänessä, joka on pelastanut meidän kaikkien elämän. Hän loi kaikille meille perustan olemassaoloomme kaksituhatta vuotta sitten, kun aika oli eri.

Valitettavasti meidän ajatuksemme ovat arjen harmaassa. Siinä, mikä ei ole tärkeintä elämässä. Me tahdomme ajatella positiivisesti, ja paeta tätä kaikkea ”menemiseen” ja kiireeseen. Meidän arkemme on usein pinnallinen ja yksipuolinen. Toki osaamme olla kiitollisia, kun olemme terveitä, meillä on ystävämme ja perheemme. Mutta missä on Hän, joka on luonut kaiken tämän todellisuuden meille? Olemme kovin unohtaneet Jumalan merkityksen jokapäiväisessä elämässämme.

Miksi arki on niin vaikeaa? Miksi meillä on niin paljon vastoinkäymisiä? Miksi Jumala on luonut niin paljon negatiivista tähän elämään, jota elämme? Mutta onko tarvetta meidän keskittyä siihen, mikä on Jumalan luomistyössä vastentahtoista. Kun voisimme keskittyä siihen, mitä Hän on luonut meille ilonaiheita tähän meidän todellisuuteemme. Olisiko se mahdollisesti parempi niin?

Kun muistamme jokaisena päivänä Häntä, meillä on jo paljon paremmin. Koska Hän on tarkoittanut näin. Hän on tarkoittanut, että meillä olisi kaikki hyvin. Älkäämme siis muistako vain huonoja kokemuksia, kun muistamme Jumalaa. Ei meidän tarvitse elää kaikkea huonon kautta. Meidän ei tarvitse olla niin katkeroituneita, koska meillä on Jeesuksemme. Hän, joka on hyvä jokaiselle. Hän on Vapahtajamme, meidän jokaisen turva, meidän Pelastajamme. Mikään ei koskaan korvaa tätä elämässämme. Hän on parasta kokemassamme elämässä. Koska Hän antaa anteeksi jokaisen syntimme, kun tämä maailma, ja sen ihmiset eivät.

Kun muistamme Häntä jokaisena päivänä, meillä on hyvä keskittyä tulevaan, mikä on siunattu Hänen olemassaolonsa kautta. Tällöin arkemme on paljon parempi. Hän on sen näin tarkoittanut. Miksi siis emme muistaisi tätä kaikkea jokainen päivä, kun elämme arkeamme.

Lähetyksellä on kirkko ja elämää antava sanoma, Jukka Norvanto

Jukka Norvanto, Korson seurakunta

Perinteisesti on ajateltu, että seurakuntien yhtenä työmuotona on lähetystyö. Nykyään ymmärretään paremmin, ettei lähetystyö voi olla vain yksi työmuoto, vaan että Jeesuksen antaman lähetyskäskyn toteuttamiseen on osallistuttava kaikissa työmuodoissa. Siksi on oikein sanoa, että lähetyksellä on kirkko. Toisin sanoen kaikissa seurakunnan työmuodoissa tulee näkyä evankeliumin sanoman välittäminen.

Niinpä lähetystyöstä puhuttaessa onkin alettu erottaa toisistaan kotimaassa ja ulkomailla tehtävä lähetystyö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisesti ulkomailla tekemä lähetystyö on organisoitu kirkon seitsemän lähetysjärjestön kautta. Toisin sanoen kirkossamme ulkomailla tapahtuvan lähetystyön käytännön toteutus on uskottu seitsemälle lähetysjärjestölle. Tätä kirkon tekemää lähetystyötä koordinoi ja myös kehittää Kirkon lähetystyön keskus. Nämä seitsemän järjestöä ovat solmineet ns. perussopimuksen, joka takaa, että niillä kaikilla on kirkon lähetysjärjestön asema sekä kotimaisessa että ulkomaisessa työssään. Kirkko myös sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjä yhdenvertaisin perustein.

Vantaan seurakunnissa keskustellaan aika ajoin kiihkeästikin ulkomailla tehtävästä lähetystyöstä ja siitä, miten sitä pitäisi tehdä ja minkä järjestön kautta. Lähetysjärjestöjen toimintaa pohdittaessa nousee esiin kysymys myös siitä, mihin kukin niistä toiminnassaan keskittyy. Niissä keskusteluissa näyttää helposti unohtuvan se, että lähetystyössä on jatkuvasti kysymys ihmisen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta. Ihminen on luotu olennoksi, jolla on fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset tarpeet. Nämä kaikki on otettava huomioon lähetyskentilläkin, ja niin on myös perinteisesti tehty.

Hyvänä esimerkkinä on kuluneena syksynä ajasta ikuisuuteen siirtyneen Lähetysyhdistys Kylväjän pitkäaikaisen Etiopian-lähetin, Marja Eskolan, kirjoitus vuodelta 1986. Siinä hän välitti tuntemuksiaan lähetyskentältä: ”Lähetystyössä halutaan auttaa koko ihmistä: antaa nälkäiselle leipää, hoitaa sairaat ja julistaa evankeliumia. Vaikein asia minulle lähetystyöntekijänä avustustyössä on ollut se, että viimeksi mainittu on ollut kiellettyä. En ole voinut julistaa Jumalan Sanaa, kertoa nälkäisille Jeesuksen sanaa, jossa Hän sanoo: ’Minä olen elämän leipä, joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoon minuun, se ei koskaan janoa’ (Joh. 6:35).

Rukoukseni on, että vielä tällä työkaudellani saisin julistaa evankeliumin vapauttavaa ilosanomaa niille tuhansille, joihin minulla on tässä työssä syntynyt hyvä yhteys.”

Marja Eskola ymmärsi hyvin etiopialaisten tarpeen tulla kohdatuiksi kokonaisina ihmisinä, siksi hän surkutteli sitä, että tuohon aikaan evankeliumin julistaminen oli häneltä kielletty. Hän ymmärsi, ettei ihminen todellakaan elä yksin leivästä.

Nykyäänkään ulkomailla tehtävää lähetystyötä ei voida arvioida vain sen perusteella, missä määrin työ on kohentanut paikallisten ihmisten ulkoista elämää. Ihminen on kokonaisuus, ja ihmisen hengelliset tarpeet ovat myös todellisia tarpeita; ne voivat täyttyä vain Herrasta Jeesuksesta kertovan evankeliumin sanan kautta.

 

Kristillinen seurakunta torjuu syrjäytymistä, Jouko Jääskeläinen

Jouko Jääskeläinen, Vantaankosken seurakunta

On arvioitu, että 40-vuotiailla on paras koulutuspohja tämän päivän Suomessa. (http://naytadata.com/2018/02/02/suomen-koulutetuin-sukupolvi/). Tämän ymmärrän maamme kasvun ja edistymisen kannalta hyvinkin, mutta miksi nuoremmat ikäluokat eivät ole kärjessä?

Ehkä eräs selitys löytyy elämisen motivaatiosta. Liian monilla on elämänsä alkuvuosikymmeninä kasvuongelmia ja he kokevat syrjäytymistä. Voisimmeko me seurakunnissa antaa nuorille vahvan ja turvallisen elämänuskon ja toivon näköalat? Se auttaisi koko elämisen motivaation vahvistumista, ehkä aivan oppimistakin myöten.

Kirkolliskokouksen enemmistön valinta, Jouko Jääskeläinen

Jouko Jääskeläinen, Vantaankosken seurakunta

Kirkolliskokouksen enemmistö valitaan seurakuntavaalien perustalta. Seurakuntavaalit käydään marraskuussa 2018. Silloin valitaan kirkkovaltuustot ja seurakuntaneuvostot. Samalla käytännössä valitaan myös linja seuraavalle kirkolliskokoukselle. Varsinainen vaali on helmikuussa 2020, mutta maallikoiden osalta (noin 60 % jäsenistä) sen toteuttavat nyt luottamustehtäviin valittavat henkilöt seurakuntien jäsenmäärien määrittelemässä suhteessa.

Kaikki keskeiset ja oppia koskevat kysymykset on käsiteltävä muutosten osalta ¾ enemmistöllä. Tämä koskee myös avioliittoon vihkimistä, minkä kirkolliskokous on pitänyt kirkon opin mukaisesti naisen ja miehen liittona.

Elämässä ja ajan saatossa esille saattaa nousta moniakin kysymyksiä, joihin kirkko ja seurakunnat joutuvat ottamaan kantaa. Sanasta elämään -listan ehdokkaat ovat sitoutuneet kirkkomme opin pitämiseen Raamatun perustalla. Tunnustuskirjat on luterilaisen uskon tulkintaperiaate, mutta se ei missään ohita tai korvaa Raamattua. Monissa muissa uskonnoissa ja kristillisissäkin tulkinnoissa erilaiset perinnäissäännöt saattavat nousta keskeiseen asemaan.

Seurakunnan tulee tukea kodin kasvatustyötä, Jukka Norvanto

Jukka Norvanto, Korson seurakunta

Seurakunnan tärkeitä tehtäviä on kodeissa tapahtuvan kasvatustyön tukeminen. Kristillisen kasvatuksen lähtökohtia on se, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Niinpä kristillisen ajatuksen mukaan kasvatuksen tehtävänä on ihmisen kehittäminen ilmaisemaan Jumalan kuvaa itsessään selvemmin ja täydellisemmin. Jumala on ääretön, kaikkivaltias, kaikkitietävä, rakastava, täysin hyvä ja aina myös loppuun asti oikeudenmukainen persoona.

Niinpä todellinen ihmisyys on sitä, että äärellinen, aikaan ja paikkaan rajoittunut ihminen heijastaa äärettömän ja rakastavan Jumalan olemusta.

Sivistyksen käsite länsimaisissa kulttuurissa tulee ajatuksesta, että ihminen Jumalan kuvaksi luotuna olentona tulisi palauttaa alkuperäiseen tarkoitukseensa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen tulisi olla luomisen perusteella monipuolisesti tietävä, ajatteleva, itsetietoinen, rakastava, täysin hyvä ja oikeudenmukainen olento.

Kaikkien paras paikka tässä rakennustyössä on tietenkin koti. Jumala onkin tarkoittanut kodin sellaiseksi ihmissuhteiden verkostojen tyyssijaksi, jossa saamme jatkuvasti olla rohkaisemassa toinen toistamme elämään sen Jumalan dynaamisen luomistyön mukaan, jonka hän on luomisessa jokaiseen meistä istuttanut. Koti on myös sen opettelemista, että näkisimme toinen toisestamme, mitä kaikkea Jumala on meihin luomisessa antanut. Koti on siis paikka, jossa saamme opetella sen tunnistamista toisistamme, millä tavalla me itse kukin heijastamme Jumalaa.

Tätä ikään kuin nupullaan olevaa kukkaa meidät on myös seurakunnassa kutsuttu vaalimaan, jotta se voisi puhjeta kukkaansa. Sen sijaan itsekkyydellämme me helposti tallaamme nämä nuput jalkoihimme.

Siitä, kuinka ihminen heijastaa Jumalaa, kertoo oivallisesti ihmisen luomisen suunnittelusta myös raamatunjae 1. Moos.1:26: ”Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.’”

Nämä sanat kertovat Jumalasta ainakin kolme asiaa.

  1. Jumala tahtoi jakaa ajatuksiaan.
  2. Jumala tuli ymmärretyksi (niin kuin seuraavista, ihmisen luomisesta kertovista jakeista voi päätellä).
  3. Jumala on sosiaalinen olemukseltaan.

Jumala tahtoo jakaa ajatuksiaan. Hän ei vain tyydy pitämään suunnitelmiaan itsessään, vaan hän haluaa kertoa niistä. Kolmanneksi huomaamme, kun luemme seuraavaa jaetta, että Jumala tuli myös ymmärretyksi. Ihminen luotiin niin kuin oli suunniteltu.

Koska ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, tämä ihmisen luomisesta kertova jae paljastaa oivallisesti myös siitä, mitä ihminen on. Niinpä halumme jakaa ajatuksiamme ja tulla ymmärretyksi ovat perustavimpia ihmisenä olemisemme tarpeita.

Uskon, että olet kokenut jotain tästä omassa elämässäsi. Saatat muistaa tilanteita, jolloin sinulla olisi ollut jotakin tärkeää sanottavaa, mutta et saanut sanotuksi, mitä tahdoit. Ehkä kenelläkään ei ollut aikaa pysähtyä kuuntelemaan sinua. Ehkä olit vain niin yksin, ettei ollut ketään, johon olisit voinut ottaa yhteyttä. Arvaan, että voit silloin huonosti. Sisälläsi oli paha olo.

Tai ehkäpä mielessäsi on tilanne, jolloin sinua kyllä kuunneltiin, mutta tajusit, ettei sinua sittenkään ymmärretty. Kukaan ei ikään kuin päässyt näkemään sisimpääsi ja sitä, mitä sieltä tahdoit saada ulos. Silloinkin arvaan sinun voineen huonosti.

Pahanolontunteet johtuvat siitä, että Jumala loi sinut sellaiseksi, jolla on tarve puhua ja tarve tulla ymmärretyksi. Jos nämä tarpeesi eivät toteudu, voit huonosti. Jokainen meistä tarvitsee ihmisen, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan, niin että voisimme myös kokea tulevamme ymmärretyiksi. Siinä kaikessa tarvitsemme tueksemme myös seurakuntaa ja seurakuntayhteyttä.

Edellä mainitut kolme ominaisuutta eli tarve jakaa ajatuksia, tulla ymmärretyksi ja olla osa yhteisöä liittyvät myös Jumalan kuvana olemiseen ihmisessä. On helppoa nähdä, että niiden ominaisuuksien varaan voimme rakentaa myös kodin ihmissuhteita. Yhtä helppoa on nähdä, että kaikessa tässä kasvatustyössä kodit tarvitsevat myös seurakunnan tukea. Siinä erityisesti seurakunnan lapsityö mutta myös työ aikuisten parissa tarjoaa luonnollisen väylän vanhempien tukemiseen ja rohkaisemiseen, jotta jokainen lapsi voisi olla rohkeasti heijastamassa äärettömän ja rakastavan Jumalan olemusta.