Kirkon ja kristillisyyden näkyminen

Thorleif Johansson, Tikkurilan srk

Katson – jälleen kerran – Rooman Pietarin kirkosta YLE1:n välittämää jouluyön messua. Se on ollut tapani siitä asti kun koulutoverini, nyt jo pois nukkunut Pentti Laukama selosti messua omaan, rauhalliseen tapaansa. Hän kutsui minutkin – ei-katolilaisen – seuraamaan messua. Olen myös osallistunut useita kertoja Paavin yleisvastaanotolle.

Näyttää siltä, että katolisessa kirkossa Jumalan pojan Kristuksen tuleminen ihmiseksi on hyvin keskeistä.

Lähetyksen tekstitys ei toimi ja Pietarin kirkon messua katsellessa ajatus lähtee vaeltamaan. Tänä yönä se pysähtyy krstillisyyden ja kirkon näkyvyyteen Euroopassa ja Suomessa.

Luterilaisen ja katolisen ajattelun lisäksi olen elämäni varrella tutustunut myös ortodoksiseen uskoon ja sen ilmenemiseen. Siellä pääsiäinen ja ylösnousemus ovat keskeisiä. Pääsiäisaamun ”Kristus on noussut kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti!” on vahva viesti.

Tunnen aivan ytimiä myöten myös karismaattisuuden ja sen Pyhän Hengen korostukset. Ja meillä Suomessa körttiläisyyden ikuisesti kulkevat kahden maan kansalaiset, evankeliset uskosta riemuitsevat tai viidennen herätysliikkeen uskossaan vahvat – kaikki ovat tulleet tutuiksi.

Nämä kaikki ovat eri näkökulmia joulun ihmeeseen: Jumala lähetti poikansa ihmisten keskuuteen välittämään rauhan sanomaa. Ja rauhaa todella nyt tarvitaan!

Ajatus palaa maailmanmatkaltaan Suomeen ja kristillisyyden asemaan täällä. Pieni huoli asettuu aivoihin. En esimerkiksi ymmärrä sitä Suomessa yhä enemmän sijaa saavaa ajattelumallia, että kristillisyys pitäisi jotenkin sivuuttaa. Että kristillisyyden ja kirkon historialla ei muka olisi mitään merkitystä ihmiskunnan ja erityisesti Euroopan historiassa.

Haloo! Miljardi ajattelee siten kuin katolinen kirkko. 400 miljoonaa on luokiteltu karismaatikoiksi. 300 miljoonaa ortodoksia elää oman ajattelumallinsa mukaan.

Nyt meillä on tehty kansalaisaloite, jossa kouluissa opetettaisiin vain kaikille yhteistä katsomustietoa, jossa uskontoja käsiteltäisiin rinnakkain ja samanarvoisina.  Ajatuksena on, että oman uskonnon syvempää opettamista varten ovat kirkot ja uskonnolliset yhteisöt.

Jälkimmäisestä olen samaa mieltä, mutta alkuosaa en ymmärrä. Kristillisyys on kuulunut kaksi vuosituhatta Euroopan historiaan – hyvän ja pahan teossa. Siksi sen on saatava säilyttää sille kuuluva sija. On jokaisen oma asia, mihin uskoo – vaikka joulupukkiin tai pakkasukkoon näinä sesonkiaikoina – mutta yhdestä emme pääse: kristillisyys sen eri ilmenemismuodoissa on osa ihmiskunnan historiaa. Ennen kaikkea se on osa Euroopan historiaa. Tosin painopiste on siirtynyt viime vuosikymmeninä erityisesti katolisen kirkon ja karismaattisuuden siivillä vahvasti päiväntasaajan eteläpuolelle.

Mutta kautta Roomasta vuosittain lähetettävän jouluyön messun: kristinuskon ja kirkon on säilytettävä sille kuuluva asema Euroopan ja myös Suomen historian osana.

 

Kristillisyys näkyy vielä nyt hyvin esimerkiksi Ylen ohjelmissa körteistä paaviin asti. Tässä joulun ohjelmistosta mm. ”Kahden maan kansalainen” –virren säveltäjä Jaakko Löytty ja paavi Fransiskus.

Kirkon tehtävä

Heikki Hilli, Tikkurilan srk

Uuden yhteisen kirkkovaltuuston ja uusien seurakuntaneuvostojen työ on päässyt alkuun.  Niiden yksi tärkeä tehtävä on tarkistaa tai uudistaa toimintamme strategiaa. Vantaalla nykyinen yhtymän yhteinen strategia on laadittu vuosille 2011-2016. Sen missioksi on kirjattu Armon asialla vaativassa maailmassa ja visioksi Ihmisiä kohtaava ja vahvistava sekä työssään uudistuva kirkko Vantaalla.

Äkkiseltään nämä kuullostavat hyviltä, mutta mistä armosta ne viestivät ja mikä on ihmisten kohtaamisen tavoite? Olemmeko maailman vaatimuksiin armoa jakamassa ja vain niihin vahvistusta jakamssa? Armeliaisuus on hyve ja rinnalla kulkeminen tärkeätä, ehdottomasti näin. Mutta eikö kirkon ensisijainen tehtävä ole julistaa armoa syntisille Jumalan edessä ja johtaa ihmisiä pelastukseen. Miten se näkyy strategiamme missiossa ja visiossa.

Piispa Seppo Häkkisen totesi saarnassaan Lappeen seurakunnan 600-vuotisjuhlamessussa helatorstaina 14.5.2015 seuraavasti:
”Kirkko on elävä Kristuksen ruumis, maailman valo ja suola. Jeesuksen antamaa tehtävää ei ole vielä suoritettu loppuun. Parannusta ja syntien anteeksiantamusta on yhä saarnattava täällä Lappeenrannassa, omassa maassamme ja kaikkialla maailmassa.”

Tarpeelinen muistutus Mikkelin piispalta. Nämä asiat meidänkin tulisi saada ytimeksi strategiaamme: Olla valona ja suolana yhteiskunnassamme ja saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Harvoin saa nykyisin kirkoissamme kuulla parannuksen saarnaa tai varoitusta synnin seurauksista. Mieluummin tunnutaan vain lupaavan kaikkea hyvää. Jumalan pyhyys sivuutetaan; ei ole mitään pelättävää. Syynä tähän lienee pelko ihmisten loukkaantumisesta ja halu miellyttää kaikkia ja mukautua ajan henkeen.

Vapahtajamme Jeesus itse opetti: ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.” Matt 5:13

Jotta meillä velä olisi käyttöä, on meidän palatava kirkkomme alkuperäiseen tehtävään. Me emme saa johtaa ihmisiä harhaan jättämällä kertomatta Jumalan pyhyyden vaatimaa parannuksen tekoa. Vasta silloin armokin on arvokasta, syntisen ihmisen saama armo Jumalan edessä Jeesuksen tähden. Yrittäkäämme vaikuttaa seurakunnissamme paluuta kirkon tehtävän ytimeen.

Unelma, josta tuli totta

Jukka Norvanto, Korson srk, Vantaa

Autolla Nepaliin
Sain etuoikeuden käydä katsomassa lehdistönäytöksessä dokumenttielokuvan Matka Nepaliin. Unelmien elokuva.

Elokuva kertoi koskettavasti siitä, mitä tapahtui kuin muutama suomalainen nuori mies sai sydämelleen Nepalin kastittomat ihmiset, jotka elokuvan mukaan ovat eläimiäkin kurjemmassa asemassa. He tahtoivat toimillaan saada aikaiseksi koulun näille kastittomien syrjityille lapsille. Toisin sanoen halu auttaa ihmisiä, joilla itsellään ei ole edellytyksiä muuttaa elinolojaan sai nuoret liikkeelle.

Unelman tärkeänä osana oli hakea autolla Nepalista kastittomien tekemiä käsitöitä myytäväksi Suomeen kouluhankkeen hyväksi. Automatka Venäjän, Kazakstanin, Kirgisian, Kiinan, Pakistanin ja Intian halki Nepaliin oli kuin ihmiselämä pienoiskoossa. Matkalle mahtui suuria ilon hetkiä, niin kuin masennuksen, pelon ja sairaudenkin vaiheita. Kameran tallentamana nuorten miesten tunteiden kirjo välittyi koskettavasti katsojalle, ja harvanpa silmät taisivat kuivina pysyä matkan etenemistä seuratessa.

Elokuvan tärkein anti ei ollut kuitenkaan nuorten miesten tunteiden seuraamisessa eikä edes matkan varren mahtavissa maisemissa, vaan siinä tehtävässä, jonka he olivat saaneet sydämelleen. Päämäärä oli heidän itsensä ulkopuolella, mikä tekee elokuvasta klassikon, näin uskaltanee sanoa jo nyt, ennen ensi-iltaa.

Myös seurakunnan työssä tavoitteen täytyy olla aina jossakin muualla kuin omassa itsessä ja pyrkimyksessä täyttää omia tarpeita. Kristillinen seurakunta on maan päällä täyttääkseen tehtävää, jonka se on saanut ihmiseksi syntyneeltä Jumalalta. Sitä tehtävää täyttäessämme olemme mitä syvimmässä määrin myös lähimmäisiä lähimmäisillä. Siitähän hyvän tekemisessä on kysymys.

Arvot ohjaavat hyvän tekemistä

Mika Patjas, Nurmijärven srk
Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on takana ja iso on jo äänestänyt. Vielä on varsinainen vaalipäivä aikaa äänestää. Vaalien teemana on hyvän tekeminen.

Seurakuntavaalit ovat kuitenkin myös arvovaalit. Arvot ohjaavat meitä päätöksissämme. Juuri ennakkoäänestyksen aikana, keskiviikkona 29.10, saimme täällä paikallisesta Nurmijärven Uutisista myös erään psykologin suulla kuulla, että on tärkeää antaa lapsille arvoja, koska he tarvitsevat niitä omaan tasapainoiseen kehittymiseensä. Siksi etenkin arvovapaa kasvatus huolettaa häntä. Vanhempien tärkeänä tehtävänä on ottaa kantaa ja antaa lapsille arvoja.

Mutta mitä me ajattelemme itsemme suhteen? Tarvitsemmeko itse arvoja? Ja jos tarvitsen, niin mistä niitä saa? Mitä ajattelemme taas seurakunnan suhteen? Mistä seurakunta saa arvonsa? Edellä kerrottuun lehtijuttuun liittyen: olisiko meidän siis ”vanhempina” annettava arvot myös seurakunnalle?

Lähestytään asiaa yhdeltä selkeältä kannalta. Seurakunnassa tunnustamme Jeesuksen hyväksi arvojen opettajaksi. Hänen esimerkistä varmaan voisimme saada apua tähän arvokysymykseen. Varmaan myös moni on lukenut Raamatusta Jeesus Kristuksesta. , joka kulkee täällä maan päällä ja julistaa ilosanomaa Jumalan valtakunnan tulosta ihmisten lähelle. Samalla Hän parantaa sairaita ja auttaa muuten vaivattuja. Evankeliumeista olemme saaneet oppia, että hän on opettaja, jolla on julistettavana oma sanomansa. Siksi Jeesus ei suostu kenenkään muun markkinointimieheksi saati ”kaupparatsuksi”, joka suostuu siihen, että joku muu ”ratsastaisi” Hänen avullaan omien ideoidensa eteenpäin viemiseksi.

Silti Jeesus ei ole etäinen, vaan Hän ottaa vastaan kaikki, jotka Hänen luoksensa tulevat. Ja etenkin ne, jotka eivät täytä kriteerejä ja vaatimuksia eikä niitä arvojakaan. Niitä, jotka ovat tehneet väärin itseään, toisiaan ja Jumalaa kohtaan. Niitä, joiden hyvän tekeminen on jäänyt vaillinaiseksi tai kokonaan laiminlyöty. Ne, jotka Jeesuksen kohtasivat, ymmärsivät, että Häntä kannattaa kuulla ja seurata, koska Hänellä on paljon kerrottavaa. Ja vielä paremmin he oppivat luottamaan, että tämän kaverin sanoihin ja tekoihin voi luottaa. Samalla he saivat itse luottamusta omaan elämäänsä.

Onko siis Raamatussa kerrottu Jeesus vielä se, joka saa antaa meille oman itseisarvomme, muita hyviä arvoja, hyviä tehtäviä ja lisäksi voimaa hyvien tekojen toteuttamiseen? Saahan tämä olla vielä meidän yksittäisten kristittyjen ja koko seurakunnan esimerkkinä. Saammehan vieläkin ammentaa arvomme Raamatusta, Jumalan sanasta?

Vaaleissa on paljon ehdokkaita, jotka haluavat toimia tämän esimerkin mukaan. Nyt on aika äänestää.

Kirkon kolme vaihtoehtoa

Thorleif Johansson, Tikkurilan srk, Vantaa
Suomen evankelisluterilainen kirkko on kovilla. Jäsenet kaikkoavat, talous on tiukoilla ja evankeliumin viestinnästä on osin luisuttu reuna-alueille.

Tilanne on kuin Raamatun kertomuksessa neljästä pitaalisesta miehestä.

Tarinassa miehet nojailivat kaupunginportin ulkopuolella, kuten sen ajan terveydenhuolto edellytti. Ulkopuolella oli tylsää, mutta muurien sisäpuolellakaan ei mennyt sen paremmin. Vihollinen oli saartanut kaupungin, ja asukkailta puuttui niin ruoka kuin juomatkin.

Hyvin ei siis mennyt, ja huono loppu näytti odottavan joka puolella.

Tiukka tilanne piristi miehet pohdiskelemaan. Olisiko enää minkäänlaisia elämän jatkamisen mahdollisuuksia?

Pikaisessa analyysissa miehet päätyivät seuraaviin vaihtoehtoihin:

Vaihtoehto numero yksi: Jos me menemme kaupunkiin, niin me kuolemme sinne, koska siellä on nälänhätä.

Vaihtoehto numero kaksi: Jos me jäämme nojailemaan tähän muuriin emmekä tee mitään, niin tähänkin me kuolemme. Tuntui huonolta valinnalta.

Sitten vaihtoehto numero kolme. Se sisälsi riskin, mutta oli myös rohkein ja innovatiivisin.

Jospa me lähdemme kaupunkia piirittävän vihollisen leiriin. Jos meidät tapetaan, niin lopputulos on sama kuin edellisissäkin vaihtoehdoissa, mutta kuolemaan päätyminen edellyttää hieman puuhastelua ja sandaalien siirtelyä toisen eteen. Edellyttää ehkä hieman rohkeaa mieltäkin.

Mutta entä jos vihollinen ei tapakaan? Silloin riski on otettu, eteneminen on kannattanut ja elämä jatkuu…

Miehet valitsivat viimeisimmän vaihtoehdon. Aamupuolella yötä – ei ollut niin kuuma kävellä – he lähtivät siirtelemään heikkoja jalkojaan kohti vihollisen leiriä.

Kun he sitten saapuivat kaupunkia saartavan leirin laitamille, niin siellä ei ollutkaan ketään.

Miksi?

Vihollinen oli yöllä kuullut vaunujen, hevosten ja suuren sotajoukon ääniä, ja heihin iski paniikki. Sodanjohdon pikainen strategia-analyysi tuotti tuloksen, että piiritetyn kaupungin kuningas onkin liittoutunut muiden kuninkaitten kanssa ja nyt kimppuun on tulossa tolkuton joukko. Ja niin operatiivinen johto antoi määräyksen: ei muuta kuin äkkiä pakenemaan henkensä kaupalla aamuyön pimeyteen. Jälkeen jäi leiri, teltat, hevoset ja aasit.

Kun pitaaliset sitten aamulla raahustivat tyhjään leiriin, niin siellä odottivat kaikki hyvyydet ja aarteet. Oli ruokaa, juomaa, telttoja ja eläimiä.

Selkeä kristillinen viesti pelastaa kirkon
Mikä oli avain tapahtuneeseen? Viesti! Yössä kuuluva muutaman, elämän ahdistaman miehen jalkaparin raahustava ääni. Ei siis mitään merkittävää, paitsi että ääni – moninkertaistui.

Edellä kerrotussa ovat myös kirkon tulevaisuuden vaihtoehdot.

Jos me emme tee mitään, niin me kuolemme. Jäsenkato on tosiasia, talous horjuu ja perinteinen klassinen kristinusko haalistuu.

Ja vaikka me teemmekin, niin sekään ei takaa tulosta. On niin monia häiritseviä ääniä. On kisa ajankäytöstä. On kilpailua varoista ja veroista.

Pelkkä tekeminen ei siis takaa kirkolle suotuisaa tulosta. Mutta varma on, että ilman selkeää kristillistä viestiä hyvää tulosta ei synny! Viestin hämärtyminen johtaa määrätietoisesti kohti surullista loppua.

Siksi Dietrich Bonhoefferin virren 600 sanoin:

Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

2. kuninkaiden kirja 7: 3-7

Kaupunginportin ulkopuolella asusti neljä spitaalista miestä. He sanoivat toisilleen: ”Miksi istua täällä kuolemaa odottamassa?

Jos me päätämme mennä kaupunkiin, me kuolemme sinne, koska siellä on nälänhätä, ja jos jäämme tänne, me kuolemme yhtä lailla. Miksemme lähtisi syyrialaisten leiriin! Jos he säästävät meidän henkemme, me pysymme elossa, ja jos he tappavat meidät, silloinkin me vain kuolemme.”

Aamupuolella yötä he lähtivät liikkeelle mennäkseen syyrialaisten leiriin, mutta kun he saapuivat leirin laitamille, siellä ei ollutkaan ketään.

Herra oli pannut syyrialaiset kuulemaan vaunujen, hevosten ja suuren sotajoukon ääniä, ja silloin he olivat sanoneet toisilleen: ”Israelin kuningas on varmasti ostanut heettiläisten kuninkaat ja Egyptin kuninkaat puolelleen. Nyt he ovat tulossa meidän kimppuumme.”

Syyrialaiset olivat jo aamuyöstä lähteneet pois, jättäneet teltat, hevoset ja aasit jälkeensä leiriin ja paenneet henkensä edestä.

Pyhän Laurin kirkko Vantaa
Pyhän Laurin kirkko Vantaa

Miten miesten ja naisten välistä tasa-arvoa pitäisi edistää!

Kaisa Koivula, Rekolan srk, Vantaa
Kirjoitan tätä pyhäinpäivänä, joka on perinteisesti ollut marttyyrien muistamisen päivä.

Minä olen tänään muistellut Afganistanissa 24.7.2014 tapettuja Kansanlähetyksen avustustyöntekijöitä. He olivat järjestön palveluksessa, joka on perustettu tarjoamaan terveyspalveluja afganistanilaisille; myös naisille ja lapsille, joille ei aina ole tällaisia palveluja tarjolla.

Tässä on pieni esimerkki siitä, mihin nämä avustustyöntekijät olivat vaikuttamassa:

”Terveyskasvatus on avannut silmiä. Puhtaus ja parantunut hygienia ovat vähentäneet sairauksia. Vanhat uskomukset synnytykseen liittyen ovat saaneet kyytiä, minkä seurauksena äidit ja vastasyntyneet voivat paremmin. Miehet ovat nähneet vastuunsa raskaina olevien vaimojensa hyvinvoinnista. Kylien asukkaat syövät enemmän vihanneksia ja hedelmiä ja käyttävät paljon vähemmän rasvaa ruoanlaitossa. Lasten terveys on parantunut silminnähden ja koulujen poissaolot ovat vähentyneet.

Maaseudun kylissä asuvat naiset kuvaavat uutta tilannetta erikoisella tavalla: ’Olemme tulleet ulos kodeistamme.’ Heidän elämänpiirinsä on laajentunut. Monilla kursseilla he ovat tutustuneet muihin kylän naisiin. Monien opittujen asioiden, kuten lukutaidon, vuoksi he tuntevat itsensä vahvemmiksi. Naiset ovat osallistuneet pienlainaryhmiin ja oppineet uusia taitoja. Saatuaan omaa tuloa tuotteittensa myynnistä, heidän asemansa yhteisössä ja kodissa on parantunut.”

Tällaisesta työstä ei aina ole pidetty. Tällaisesta työstä he maksoivat hengellään.

Minä olen mielelläni tukemassa tällaista tasa-arvotyötä.
Ja tuen sitä myös häveten omaa turvallista oloani täällä Suomessa.
Ja toivon – mutten todellakaan voi vaatia – että se vielä jatkuisi, vaikka se on hengenvaarallista.

Granaattiomena
Granaattiomena

Siis mistä luottamusmiehet päättävät?

Kari Mansikka, Tikkurilan srk, Vantaa
Usein ihmiset kysyvät mistä seurakunnan luottamushenkilöt päättävät. Haluan hieman avata ja kertoa mistä viimeisten neljän vuosien aikana on päätetty Vantaan seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa. Siis asiaan… Otan esille vain muutaman tärkeimmistä päätöksistä ja tärkeästä tavoitteesta.

Valtuustokauden aikana jouduttiin määrärahojen supistumisen vuoksi tekemään vaikeita päätöksiä erityisesti kiinteistöjen osalta. Useista toimitiloista, kuten Kuntokallion kurssikeskuksesta ja Vaaralan kirkosta, päätettiin luopua.

Ei tuntunut hyvältä myöskään lykätä ruotsinkielisen seurakunnan haavetta Larsgådenin rakentamisesta. Samoin toimitilojen saaminen Päiväkumpuun näyttää haasteelliselta. Yksi tärkeimmistä asioista oli Tikkurilan uuden kirkon rakentamisen aikataulu. Nykyinen kirkko jouduttiin sulkemaan sisäilmaongelmien vuoksi, mistä on ollut todella paljon haittaa Tikkurilan seurakunnan toiminnalle. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada Tikkurilaan toimiva kirkko mahdollisimman pian.

Mitä Sanasta elämään -ryhmä on valtuustossa tehnyt?

Vastustimme Vaaralan kirkon purkamista ja kannatimme aloitetta, jossa haluttiin kartoittaa kirkon korjaamismahdollisuuksia. Kirkon myyminen sopivalle ostajalle oli tyydyttävä kompromissi.

Halusimme tukea kaikkia lähetysjärjestöjä niiden rovastikunnallisen kannatuksen mukaan. Vuonna 2013 tiukan äänestyksen jälkeen vain kaksi lähetysjärjestöä sai kirkkovaltuustolta tukea. Perustelut avustuksen epäämiselle muilta järjestöiltä olivat mielestämme yksipuoliset. Vuoden 2014 lähetysmäärärahoista päätettäessä kaikkia lähetysjärjestöjä tukeva näkemys voitti neljällä äänellä. Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme tulevalla uudella neljän vuoden toimintakaudella on jakaa myös tulevaisuudessa tukea kaikille lähetysjärjestöille tasapuolisesti. Kannattaisi käydä tulevaisuudessa avointa keskustelua jakoperusteista.

Tärkeä tavoite on myös Holman kurssikeskuksen pysyminen Vantaan seurakuntien käytössä ja sen toiminnan kehittäminen kannattavaksi. On ollut paineita luopua myös tästä leirikeskuksesta.

Sumussa…

Kari Mansikka, Tikkurilan srk, Vantaa
Mikään ei ole niin hankalaa kuin sumussa suunnistaminen. Vetäessäni vaellusrippikoulua tihutti vettä eräänä päivänä niin rankasti, että näimme vain n. 20 metriä eteenpäin. Maamerkit olivat kateissa. Kulkiessamme jouduin koko ajan ohjaamaan edessäni kulkevia leiriläisiä: ”Vähän vasempaan” tai ”Ei niin paljon oikealle”. Ainoa, jota pystyin seuraamaan oli kompassi. Kartasta ei ollut mitään apua. Myöhään illalla saavuimme perille märkinä, nälkäisinä ja väsyneinä. Yllätyin kuinka kukaan nuorista ei valittanut vaikka oli aihetta. Pystytimme teltat, laitoimme ruokaa ja pitkälle aamuyöhön kuivasimme vaatteita nuotiolla ja keskustelimme. Oli vahva yhteyden tuntu ilmassa.

Kirkon toiminnassa olemme hieman samanlaisessa tilanteessa. Olemme sumussa ja pitäisi löytää oikea suunta. Ainoa toimiva ”kompassi” on Jumalan sana. Voimme eksyä jos luotamme omaan viisauteemme ja varmuuteen siitä, että kyllä minä tiedän miten kannattaa toimia kirkossa. Itse kerran vaelluksella luotin omaan viisauteeni enkä käyttänyt kompassia tai karttaa ja vasta seuraavan päivän iltana sain selville missä olin. Eksyin täydellisesti.

Seurakuntaa ja sen toimintaa voi verrata myös kotiin. Antiikkia ja uutta löytyy melkein jokaisesta kodista. Alkaessamme uusia kalusteita tai heittää turhaa roinaa pois saattaa uudehko sohva saada kyytiä, mutta vanha, kulut tuoli tai piironki saa pysyä kunniapaikalla. Kristinuskon ”antiikkia” (anteeksi tämä kamala ilmaisu) ja korvaamatonta ja arvonsa kestävää on Jumalan sana. Asia josta emme voi tai saa luopua. Paljon on toimintaa tai perinteitä joista voimme luopua tai uudistaa jos ne eivät enää toimi meidän aikanamme.

Oman seurakuntamme paneelia varten olin kerännyt ajatuksia kuinka toimintaa voisi kehittää Tikkurilassa. Olivat vain ajatuksia, mutta haluan jakaa niitä myös teidän kanssa. Periaatteessa yksi ehdokas toivoi, että laitan ne kaikkien näkyville.

Ajatukseni nousevat aika pitkälle siitä mitä olen kohdannut nykyisessä työssäni opettajana ja keskusteluissa ihmisten kanssa muistotilaisuuksissa tai kastekahvilla. Uskallan väittää, että esim. yläasteen oppilaita kiinnostaa kristinusko, Raamattu jne. Tähän kysyntään vain pitää osata antaa foorumi, missä esittää näitä kysymyksiään.

Huomattava osa alla olevista ajatuksista on sovellettavissa kaikkiin työmuotoihin. Ne ovat vain ajatuksia joita voi kehittää siihen suuntaan mikä vastaisi ihmisten tarpeisiin. Olisivat niitä uusia tai osittain vanhoja ”huonekaluja ja esineitä” joilla sisustamme kotimme eli seurakuntamme.

  • avioliittokoulun uudelleen käynnistäminen
  • alfa-kurssit uudelleen käyntiin Tikkurilassa
  • erilaisten ajallisesti rajattujen kerhojen / piirien kehittäminen: Aiheita voisi olla: uskonelämän kipupisteet, kirjoittajapiiri, esim. tehdä juttuja Vantaan Lauriin, miten oppisin rukoilemaan, keskustelupiiri, jossa voin keskustella kaikkeen omaan elämään liittyvään. Raamatun sisältöön sukeltaminen, mikä Raamattu on miten sitä tulisi lukea jne. Kristillinen kasvatus kotona ja tukea kasvattajalle.
  • Raamattu- / lähetyspiirien vetäjien kouluttaminen
  • ”Oman papin” järjestämät jutut kasteperheille, nuorille aviopareille ja omaistaan sureville. Jälkimmäinen ei poissulje sururyhmiä.
  • Ihmissuhdekoulu: esim. pohtia vaikeita ihmissuhteita, miten kohdata oma ujous, jne…
  • Matalankynnyksen toimintaa, jotka eivät ole kalliita:  kalastusretket (olen kalastaessa käynyt monia syvällisiä keskusteluja), luontoretket, linturetket jne., Teatteriretket (ja esityksestä keskusteleminen sen jälkeen)
  • Mahdollisuuksien mukaan kehittää työpaikkavierailuja. Olisi aitoa jalkautumista
  • Erityisjuhlapyhien nostaminen esille: työpaikkojen omat jouluhartaudet
  • Jumalanpalveluselämän jatkaminen Ilolassa ja aloittaminen Ylästössä. Ylästössä voisi olla erilaisia teemaan sidottuja jumalanpalveluksia
  • Matalan kynnyksen toimintaa kaikkiin toimipisteisiin (vapaaehtoiset tärkeitä) esim. kahvilan merkeissä. Paikka, johon tulla tapaamaan ihmisiä.
  • Seura toiminnan uudelleen henkiin herättäminen ja kehittäminen

Raamattukysymys on tärkeä!

Heikki Hilli, Tikkurilan srk
Yhteiskunnallisessa keskustelussa usein kysellään mihin ihmiset luottavat tai kenen sanomisia pidetään tosina. Ajan hengen mukaista on kyseenalaistaa kaikkea ja pitää totuutta suhteellisena asiana. Vaalikoneen huonosti asetetut Raamattu-kysymykset olivat tässä mielessä osuvia.

Kirkossa Raamatun tulkinta on noussut yhdeksi keskeiseksi väittelykohteeksi. Raamatun sanomaa kyseenalaistetaan, suhteellistetaan ja sen merkityksestä ollaan kovastikin eri mieltä. Kärjistäen voidaan kysyä: Onko Raamattu vain ihmisten kirjoittama kokoelma vanhoja kertomuksia, vai onko se Jumalan sanaa? Onko sitä jatkuvasti uudelleen tulkittava ajan yleisten näkemysten mukaisesti vai onko se kokonansa muuttumatonta Jumalan ilmoitusta ja totta?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Mikä on totuus? Näin kyseli jo aikanaan Pilatuskin. Mielenkiintoista on, että Jeesus itse sanoi olevansa totuus, jos uskomme Raamattuamme. Ja Jeesus itse piti silloista Raamattua, eli Vanhaan Testamenttia Jumalan sanana ja vetosi siihen.

Luterilainen tunnustuksemme lähtee siitä, että koko Raamattu on Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyt ja että se on kokonansa totta. Kirkon oppi perustuu tähän lähtökohtaan.

Miksi sitten on tätä kiistelyä? Olisiko syy siinä, että Raamattu haastaa meitä, se tekee meidät syyllisiksi – emme halua uskoa sitä? Halutaanko poimia sieltä vain itselle sopivat, miellyttävät kohdat ja hyväksyä ne ”tosiksi” ja moittivat, syyllistävät kohdat katsoa vain silloiseen aikaan kuuluviksi tai väärin ymmärretyiksi?

Raamatun mukaan Saatana on eksyttäjämme, hän on valehtelija. H.E.Wislöff on kirjoittanut osuvasti tästä:

”Joskus voi näyttää siltä kuin se, minkä hän (Saatana) kuiskaa sieluumme, on totta. Mutta se ei ole totta, sillä totuus ei ole hänen. Hän on valehtelija ja valheen isä. Eikö ole merkillistä, että meidän on usein helpompaa uskoa mitä hän sanoo, kuin mitä Jumala sanoo? Hänen sanansa tuntuvat usein niin ”järkeviltä”, ne sopivat sekä ajatuksiimme että tunteisiimme. Mutta älä unohda, että hän valehtelee, ja hänen sanansa on tarkoitettu johtamaan meitä harhaan.”

Eikö ole vaarana, että Pyhän Raamatun uudempi tulkinta ja sen mukainen ”suvaitsevaisuus” onkin syntyisin tuosta vanhasta Saatanan harhautuksesta ”Onko Jumala todella sanonut”?

Raamattumme etulehdellä lukee Pyhä Raamattu. On turvallista pitää sen ilmoitusta muuttumattomana totuutena. Silloin voi turvallisella mielellä uskoa myös Raamatun lupaamaan pelastukseen.

 

Meitä on Monta

Kaisa Koivula, Rekolan srk, Vantaa
Hiljan Helsingin Sanomissa julkaistiin artikkeli, jonka mukaan itseään syvästi uskonnollisina Suomessa pitää yli 400 000 ihmistä, lähes 10 % kaikista. Uskovien määrää joutuu vain arvailemaan, koska ei ole mitään ulkoista tunnusmerkkiä, minkään yhdistyksen jäsenyyttä tai mitään muutakaan, mistä varmasti toinen tietäisi, onko toinen uskossa. Mutta kyllähän toisista voi yhtä ja toista päätelläja voi kuunnella, mitä itse kukin itsestään kertoo. Organisaatio Mobilisaatio, kaikkialla maailmassa toimiva kristillinen lähetysjärjestö, on arvioinut, että Suomessa olisi uskovia (evangelicals+ Christian renewalists) yli 800 000 eli n. 18 % väestöstä. Arviot siis heittelevät paljon, mutta luultavimmin jotain noiden 400 000 ja 800 000 välillä.

Me olemme valtavan suuri vähemmistö. Suomenruotsalaisia arvioidaan olevan n. 300 000. Ulkomailla syntyineitä arvioidaan olevan Suomessa suuruusluokkana saman verran: 260 000. Vieraskielisistä suurin ryhmä ovat venäjänkieliset, heidän määränsä on 30 000:n luokkaa. Löytämäni arviot muslimien lukumäärästä Suomessa vaihtelevat 30 000 – 60 000 välillä.

Pääkaupunkiseudullakin, missä uskonnollisuus on vähäisempää kuin muualla Suomessa, varovaisimmankin arvion mukaan joka 20:s vastaantulija on uskova (tai syvästi uskonnollinen).

Me olemme hyvin suuri vähemmistö, joka pitäisi ottaa huomioon päätöksenteossa siinä missä esim. ruotsinkieliset tai muslimit. Meille pitäisi olla palveluja, joissa otetaan huomioon meidän maailmakuvamme.

Meidän pitäisi avata suumme ja ottaa kantaa lainsäädäntöön, koulujen opetuskäytäntöihin yms. Meidän pitäisi myös kertoa, millaista uskovien elämä on, ettei päätelmiä meistä tehtäisi vanhentuneen tai pientä uskovien vähemmistöä koskevan tiedon varassa.

Jeesus kehottaa meitä lopunaikojen edellä:
”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä” (Luuk 21: 28).