Kristillinen seurakunta torjuu syrjäytymistä, Jouko Jääskeläinen

Jouko Jääskeläinen, Vantaankosken seurakunta

On arvioitu, että 40-vuotiailla on paras koulutuspohja tämän päivän Suomessa. (http://naytadata.com/2018/02/02/suomen-koulutetuin-sukupolvi/). Tämän ymmärrän maamme kasvun ja edistymisen kannalta hyvinkin, mutta miksi nuoremmat ikäluokat eivät ole kärjessä?

Ehkä eräs selitys löytyy elämisen motivaatiosta. Liian monilla on elämänsä alkuvuosikymmeninä kasvuongelmia ja he kokevat syrjäytymistä. Voisimmeko me seurakunnissa antaa nuorille vahvan ja turvallisen elämänuskon ja toivon näköalat? Se auttaisi koko elämisen motivaation vahvistumista, ehkä aivan oppimistakin myöten.

Kirkolliskokouksen enemmistön valinta, Jouko Jääskeläinen

Jouko Jääskeläinen, Vantaankosken seurakunta

Kirkolliskokouksen enemmistö valitaan seurakuntavaalien perustalta. Seurakuntavaalit käydään marraskuussa 2018. Silloin valitaan kirkkovaltuustot ja seurakuntaneuvostot. Samalla käytännössä valitaan myös linja seuraavalle kirkolliskokoukselle. Varsinainen vaali on helmikuussa 2020, mutta maallikoiden osalta (noin 60 % jäsenistä) sen toteuttavat nyt luottamustehtäviin valittavat henkilöt seurakuntien jäsenmäärien määrittelemässä suhteessa.

Kaikki keskeiset ja oppia koskevat kysymykset on käsiteltävä muutosten osalta ¾ enemmistöllä. Tämä koskee myös avioliittoon vihkimistä, minkä kirkolliskokous on pitänyt kirkon opin mukaisesti naisen ja miehen liittona.

Elämässä ja ajan saatossa esille saattaa nousta moniakin kysymyksiä, joihin kirkko ja seurakunnat joutuvat ottamaan kantaa. Sanasta elämään -listan ehdokkaat ovat sitoutuneet kirkkomme opin pitämiseen Raamatun perustalla. Tunnustuskirjat on luterilaisen uskon tulkintaperiaate, mutta se ei missään ohita tai korvaa Raamattua. Monissa muissa uskonnoissa ja kristillisissäkin tulkinnoissa erilaiset perinnäissäännöt saattavat nousta keskeiseen asemaan.

Seurakunnan tulee tukea kodin kasvatustyötä, Jukka Norvanto

Jukka Norvanto, Korson seurakunta

Seurakunnan tärkeitä tehtäviä on kodeissa tapahtuvan kasvatustyön tukeminen. Kristillisen kasvatuksen lähtökohtia on se, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Niinpä kristillisen ajatuksen mukaan kasvatuksen tehtävänä on ihmisen kehittäminen ilmaisemaan Jumalan kuvaa itsessään selvemmin ja täydellisemmin. Jumala on ääretön, kaikkivaltias, kaikkitietävä, rakastava, täysin hyvä ja aina myös loppuun asti oikeudenmukainen persoona.

Niinpä todellinen ihmisyys on sitä, että äärellinen, aikaan ja paikkaan rajoittunut ihminen heijastaa äärettömän ja rakastavan Jumalan olemusta.

Sivistyksen käsite länsimaisissa kulttuurissa tulee ajatuksesta, että ihminen Jumalan kuvaksi luotuna olentona tulisi palauttaa alkuperäiseen tarkoitukseensa. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen tulisi olla luomisen perusteella monipuolisesti tietävä, ajatteleva, itsetietoinen, rakastava, täysin hyvä ja oikeudenmukainen olento.

Kaikkien paras paikka tässä rakennustyössä on tietenkin koti. Jumala onkin tarkoittanut kodin sellaiseksi ihmissuhteiden verkostojen tyyssijaksi, jossa saamme jatkuvasti olla rohkaisemassa toinen toistamme elämään sen Jumalan dynaamisen luomistyön mukaan, jonka hän on luomisessa jokaiseen meistä istuttanut. Koti on myös sen opettelemista, että näkisimme toinen toisestamme, mitä kaikkea Jumala on meihin luomisessa antanut. Koti on siis paikka, jossa saamme opetella sen tunnistamista toisistamme, millä tavalla me itse kukin heijastamme Jumalaa.

Tätä ikään kuin nupullaan olevaa kukkaa meidät on myös seurakunnassa kutsuttu vaalimaan, jotta se voisi puhjeta kukkaansa. Sen sijaan itsekkyydellämme me helposti tallaamme nämä nuput jalkoihimme.

Siitä, kuinka ihminen heijastaa Jumalaa, kertoo oivallisesti ihmisen luomisen suunnittelusta myös raamatunjae 1. Moos.1:26: ”Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.’”

Nämä sanat kertovat Jumalasta ainakin kolme asiaa.

  1. Jumala tahtoi jakaa ajatuksiaan.
  2. Jumala tuli ymmärretyksi (niin kuin seuraavista, ihmisen luomisesta kertovista jakeista voi päätellä).
  3. Jumala on sosiaalinen olemukseltaan.

Jumala tahtoo jakaa ajatuksiaan. Hän ei vain tyydy pitämään suunnitelmiaan itsessään, vaan hän haluaa kertoa niistä. Kolmanneksi huomaamme, kun luemme seuraavaa jaetta, että Jumala tuli myös ymmärretyksi. Ihminen luotiin niin kuin oli suunniteltu.

Koska ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, tämä ihmisen luomisesta kertova jae paljastaa oivallisesti myös siitä, mitä ihminen on. Niinpä halumme jakaa ajatuksiamme ja tulla ymmärretyksi ovat perustavimpia ihmisenä olemisemme tarpeita.

Uskon, että olet kokenut jotain tästä omassa elämässäsi. Saatat muistaa tilanteita, jolloin sinulla olisi ollut jotakin tärkeää sanottavaa, mutta et saanut sanotuksi, mitä tahdoit. Ehkä kenelläkään ei ollut aikaa pysähtyä kuuntelemaan sinua. Ehkä olit vain niin yksin, ettei ollut ketään, johon olisit voinut ottaa yhteyttä. Arvaan, että voit silloin huonosti. Sisälläsi oli paha olo.

Tai ehkäpä mielessäsi on tilanne, jolloin sinua kyllä kuunneltiin, mutta tajusit, ettei sinua sittenkään ymmärretty. Kukaan ei ikään kuin päässyt näkemään sisimpääsi ja sitä, mitä sieltä tahdoit saada ulos. Silloinkin arvaan sinun voineen huonosti.

Pahanolontunteet johtuvat siitä, että Jumala loi sinut sellaiseksi, jolla on tarve puhua ja tarve tulla ymmärretyksi. Jos nämä tarpeesi eivät toteudu, voit huonosti. Jokainen meistä tarvitsee ihmisen, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan, niin että voisimme myös kokea tulevamme ymmärretyiksi. Siinä kaikessa tarvitsemme tueksemme myös seurakuntaa ja seurakuntayhteyttä.

Edellä mainitut kolme ominaisuutta eli tarve jakaa ajatuksia, tulla ymmärretyksi ja olla osa yhteisöä liittyvät myös Jumalan kuvana olemiseen ihmisessä. On helppoa nähdä, että niiden ominaisuuksien varaan voimme rakentaa myös kodin ihmissuhteita. Yhtä helppoa on nähdä, että kaikessa tässä kasvatustyössä kodit tarvitsevat myös seurakunnan tukea. Siinä erityisesti seurakunnan lapsityö mutta myös työ aikuisten parissa tarjoaa luonnollisen väylän vanhempien tukemiseen ja rohkaisemiseen, jotta jokainen lapsi voisi olla rohkeasti heijastamassa äärettömän ja rakastavan Jumalan olemusta.

 

Rukoilkaa rauhaa Jerusalemille, Laila Jouhki

Laila Jouhki, Tikkurilan seurakunta

Psalmin kirjoittaja kehottaa rukoilemaan rauhaa Jerusalemille ja toteaa ”menestykööt ne, jotka sinua rakastavat”. Toisessa käännöksessä sanotaan, että ne saavat levon ja rauhan, jotka Jerusalemia rakastavat. Ps. 122.

Jumala kutsui 4000 vuotta sitten Aabrahamin lähtemään maastansa, suvustansa ja isänsä kodista siihen maahan, jonka Jumala hänelle osoitti. Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa ja sanoi hänelle ”Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi ja sinä olet tuleva siunaukseksi”. Hän lupasi valalla vannoen Israelin maan Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja heidän jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi. Jumala sanoi Aabrahamille ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä” (I Ms. 12:1-3).

Israelin kansan kautta Jumala toteuttaa pelastussuunnitelmansa koko maailmaa varten ja tämän kansan kautta Hän on puhunut ihmiskunnalle. Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä ”heidän on lapseus, kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset, heidän ovat isät ja heistä on Kristus lihan puolesta”.

Kristillisen seurakunnan juuret ovat juutalaisuudessa. Meidän tulee siunata Israelin kansaa, jonka Jumala on lupauksensa mukaan 2000 vuoden maanpakolaisuuden jälkeen koonnut takaisin omaan maahansa. Jumala ei ole hyljännyt kansaansa. Meillä on kirkkokäsikirjassa rukous ”Herra siunaa omaisuuskansaasi Israelia”. Otetaan tämä rukous messussa käyttöön, niin kuin se menneinä vuosina on ollut osana kirkkorukousta ja saamme näin siunauksen myös seurakunnalle. Rukoillaan yhdessä Jumalan omaisuuskansan puolesta ja rukoillaan rauhaa Jerusalemille.

 

Herramme, Jeesuksen Kristuksen läheisyys, Jarmo Haverinen

Jarmo Haverinen, Vantaankosken seurakunta

Meille kaikille on tärkeää, että meillä on toisemme. Yksin emme kukaan täällä pärjää. Siksi onkin sääli, että jätämme toisemme oman onnemme nojaan. Jollain tapaa eristyneeksi elämästä. Muttei kuitenkaan ilman Jumalaa, koska Hän kyllä huomaa sinut. Herra muistaa meitä kaikkia, jotka olemme Hänen puoleensa kääntyneet. Jeesuksessa Kristuksessa. Jonain, kuten rakastava äiti lapsilleen, on Jumala lähettänyt Poikansa meidän vuoksemme kärsimään. Äiti muistaa, kuten rakastavan vanhemman kuuluukin. Mikään ei muuta tätä.

Nykyhetkessä olemme vieraantuneet jostain tärkeästä. Jostain korvaamattomasta. Korkeammasta sanomasta, joka vie meitä eteenpäin. Siksi, muistakaa kertoa toisillenne, miten rakkaita olemme toinen toiselle. Yksin on vaikeaa pärjätä tässä maailmassa ilman läheisiämme. Yksin on vaikeaa pärjätä ilman Herraa Jumalaa ja Hänen Poikaansa, joka vapautti meidät synneistämme. Hän pelasti meidät varmalta kuolemalta. Jotain tärkeämpää, kuin mikään muu…

Siksi meidän kuuluu rakastaa Jeesusta. Eikö tämä ole varma asia, mutta kuitenkin jotenkin vierasta meille monelle? Kyllä. Mutta kun tutustuu johonkin tärkeään: Uuteen Testamenttiin. Huomaamme, että meillä on käsissämme suuri aarre, joka muistuttaa meitä jostain suuresta. Iankaikkisesta elämästä. Jostain, mitä ei pidä pyrkiä elämään. Vaan antaa sen tulla luoksemme Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on Se, joka on meille tärkeintä rakkautta maan päällä.

Mikään ei voi muuttaa sitä, että meillä on käsissämme jotain, mikä ei muutu koskaan. Kunhan uskomme Häneen, joka on saanut aikaan sen, mikä on meille pelastukseksi. Jotain, mikä on omiaan antamaan meille syntimme anteeksi, jotka ovat meitä vaivanneet pitkin ikäämme. Koska olemme syntisiä ihmisiä. Toisin kuin Hän, Jeesus Kristus, joka ei koskaan kokenut syntiä kohdallaan tässä elämässä. Kun Hän tuli ja koki tämän maailman Isänsä, Jumalan, lähettämänä.

Luominen – lankeemus – lunastus, Juhani Leppälä

Juhani Leppälä, Tikkurilan srk

Alussa Jumala loi
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Loi valon, kaartuvan kannen, maanpinnan ja meren. Hän loi auringon, kuun ja tähdet. Hän käski maata kasvamaan kasveja, vesien tuottaa eläimiä ja maan tuottaa eläviä olentoja.

Luomistyön viimeisessä vaiheessa Jumala loi ihmisen, Aadamin, omaksi kuvakseen – loi hänet maan tomusta ja vei istuttamaansa Eedenin puutarhaan, paratiisiin, sitä viljelemään ja varjelemaan. Kasvit ja eläimet ovat erilaisia kuin ihminen, sillä kasvit ja eläimet on tuottanut maa ja meri, mutta ihmisen Jumala loi itse omaksi kuvakseen. Jumala kielsi luomaansa miestä syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta, muuten hän kuolisi.

Ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania. Niinpä Jumala teki miehelle kumppaniksi naisen, Eevan, miehen kylkiluusta. Mies sanoi naisen olevan ”luu minun luistani ja liha minun lihastani, hänet on miehestä otettu”. Sen tähden miehen tuleekin avioliiton solmiessaan luopua isästään ja äidistään ja liittyä vaimoonsa – he tulevat yhdeksi lihaksi. Mies ja hänen vaimonsa olivat paratiisissa alasti eivätkä hävenneet toisiansa. Jumala teki siis avioliiton seksin hyväksi, ei hävettäväksi asiaksi.

Syntiinlankeemus
Käärme eli Saatana oli heitetty alas taivaasta. Hän oli langennut enkeli Lucifer, joka kadehti ihmisten onnea ja vietteli Eevan syömään Jumalan kieltämästä hyvän ja pahan tiedon puusta. Eeva antoi hedelmän myös miehellensä ja hänkin söi. Silloin he molemmat huomasivat olevansa alasti ja tekivät itselleen viikunapuun lehdistä vyöverhot.

Herra sanoi naiselle: ”Mitä oletkaan tehnyt? Jumala kirosi käärmeen niin, että se joutui matelemaan (aiemmin sillä oli jalat) ja syömään tomua koko elinaikansa. Jumala myös pani vainon käärmeen ja naisen välille sekä käärmeen jälkeläisen ja naisen jälkeläisen välille. Siinä lienee eräs syy, miksi islam nykyään vainoaa naisia, alistaa, raiskaa ja tappaa heitä.
Naisen siemen eli Jeesus olisi kuitenkin polkeva rikki käärmeen pään, ja käärme on pistävä Jeesusta kantapäähän. Tämä toteutui Golgatan ristillä, kun ristiinnaulitun kantapään läpi lyötiin naula.

Eevan lankeemuksen vuoksi Jumala teki naisen raskaudet vaikeiksi ja synnytykset kivuliaiksi. Silti hänellä on halu mieheensä ja ”mies on vallitseva naista”. Se merkitsee, että mies on perheen pää, mutta miehen tulee rakastaa vaimoaan.

Aadamin lankeemuksen takia Jumala kirosi maan. Aadam oli tehnyt työtä jo paratiisissa, mutta nyt maa kasvaisi orjantappuroita ja ohdakkeita. Työ on raskasta, ja kerran ihminen tulee jälleen maaksi, sillä siitä hänet on luotu. ”Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.’ Aadamin on myös syötävä ”kedon ruohoja” eli kasviksia ja vihanneksia.

Ensimmäinen evankeliumi
Maailman ensimmäisen evankeliumin lausui Jumala sanoessaan käärmeelle: ”… naisen siemen on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän”. Tämä on lupaus Vapahtajasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Inhimillisen luonnon puolesta hän syntyi naisesta, ei miehen siemenestä niin kuin normaalisti. Jumalallisen luonnon Jeesus sai Pyhän Hengen siemenestä, minkä myös enkeli Gabriel ilmoitti Jeesuksen äidille Marialle.

Oliko maininta ”naisen siemenestä” ensimmäinen kerta, kun Raamattu kertoo Jeesuksesta? Ei suinkaan! Hänestä kertoo jo Raamatun 1. kirjan 1. luku, 1. jae ja 1. sana: ”alussa”. Hepreankielinen be-reshit tarkoittaa ’alussa’. Mutta se voidaan kääntää ’esikoisessa’ tai ’esikoisen kautta’. Esikoisensa Jeesuksen kautta Jumala loi taivaan ja maan, ja esikoisen Jeesuksen kautta luotiin myös meidät. Siksi tämä Esikoinen on myös pelastava meidät.

Karkotus paratiisista ja paluu paratiisiin
Jumala teki Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta ja puki heidät niihin. Mutta mistä tämä nahka tuli? Se saatiin eläimestä, joka tapettiin. Eläimen oli uhrauduttava ihmisen takia. Samoin Jeesus tapettiin, uhrattiin ihmisen synnin, viime kädessä epäuskon takia.

Syntiin langennut ihminen ei olisi enää kestänyt Jumalan pyhää kirkkautta. Toisaalta, jos ihminen olisi langenneessa tilassa syönyt paratiisin Elämän puusta, pahuus olisi elänyt ikuisesti. Siksi Jumala ajoi ihmisen pois Eedenin puutarhasta ja pani hänet viljelemään maata, josta hänet oli tehty. Jumala karkotti ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan Elämän puulle vievää tietä.

Miten me siis koskaan pääsemme paratiisiin kuoltuamme, kun pääsyä vartioi kerubi miekkansa kanssa? Ilm. 22:14 kertoo vastauksen: ”Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin”. Miten me pesemme vaatteemme, mistä saamme pelastuksen?

Jumala valmisti meille pelastuksen Jeesuksessa. Pitkänäperjantaina Jeesus maksoi meidän syntimme Golgatalla – kärsi ja kuoli ristillä, kun käärme pisti häntä kantapäähän. Hän meni alas tuonelaan ja murskasi käärmeen pään ja kuoleman noustessaan ylös ensimmäisenä pääsiäisenä, astui ylös taivaisiin ja lähetti helluntaina meille Pyhän Hengen.

Usko Jeesuksen sovitustyöhön ja vaatteidemme pesu Jumalan Karitsan veressä – ne avaavat meille lopulta paratiisin portit, niin kuin Hän avasi ne ryövärille ristillä. Joka sunnuntai Herran ehtoollisella saamme maistiaisia elämän puusta – syömme Kristuksen ruumiista ja juomme hänen verestään, jotta pelastumme. Niin kerran pääsemme sisälle porteista Jumalan kaupunkiin, uuteen Jerusalemiin.

Jeesus antoi meille tehtäväksi levittää ilosanomaa hänestä lähimmäisillemme ja kaikille maailman kansoille. Sitä tehtävää tekee myös Sanasta Elämään -ryhmä, niin srk-vaalien alla kuin niiden jälkeenkin. Jokainen kristitty on saanut hengellisen elämänsä Sanasta – Jeesuksesta Kristuksesta. Eläkäämme myös hänestä – joka päivä.

 

Mitä toivoisin? Kaisa Koivula

Kaisa Koivula, Rekolan seurakunta

Toivo on itse asiassa ärsyttävä asia. Sehän merkitsee sitä, että jotain, mikä on minulle tärkeää, puuttuu ja toivon saavuttavani sen tulevaisuudessa. Olisi paljon mukavampi elää toivotussa tulevaisuudessa kuin elää toivossa.

Jeremian kirjassa kerrotaan, että Jumala sanoo väestönsiirtoihin joutuneilla juutalaisille: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer 29: 11)

Mitäpä tässä sitten toivoisi?

Moni toivoo pysyvänsä nuorekkaana ja pelkää vanhenemista. Naisilta ei edes saa kysyä ikää. Aikamoinen tabu! Jos sen ääneen sanoo, niin eiköhän siinä ole kyse sairauden ja kuoleman pelosta. Voisiko jatkuvaa terveyttä ja päättymätöntä elämää toivoa? Ainakin sairautta ja kuolemaa on vaikea hyväksyä.

Moni on yksin ja kaipaisi läheisten seuraa. Sitä että joku kaipaisi minua. Sitäkin, etten itse aina sotkisi omia ihmissuhteitani. Sitäkin voisi toivoa.

Moni kaipaa merkitystä elämäänsä, esimerkiksi että saisi tehdä tärkeää työtä. Tai vastausta siihen, miksi täällä oikein ollaan. Antaisiko ikuisuuskysymysten selviäminen ja vaikka Jumalan läsnäoloon pääseminen merkityksen elämääni? Uskaltaisiko sellaista toivoa?

Tai mielenrauha. Voisiko jatkuvasti heräävästä epämääräisestä syyllisyyden tunteesta päästä eroon? Tai itsesyytöksistä, kun en saakaan asioita hoidettua täydellisesti? Olisihan tässä toivomista, jos uskaltaisi päästää ajatuksensa laukkaamaan.

Moni kärsii epäoikeudenmukaisuudesta, esimerkiksi joutuu kiusatuksi. Tai kärsii tietäessään, miten epäoikeudenmukaisesti monia muita tällä pallolla kohdellaan. Kannattaako toivoa, että se voisi muuttua?

Sitäkin tässä kaipaisi, että lopulta näkisi, mistä minun elämässäni oikein on kysymys. Onko näissä kärsimyksissä tai tässä jatkuvassa stressissä jotain mieltä? Seuraako tästä jotain hyvää? Vai pinnistelenkö täällä turhaan, kun koko ajan vastustaa? Kannattaako vielä yrittää? Tietääkö joku? Voisiko hän kertoa minullekin?

Raamatun mukaan Jumala aikoo toteuttaa nämä toiveet, nämä toivot. (Katso Raamatusta vaikka Psalmit 19: 9, 130: 5 ja 131: 2, Apostolien teot: 26: 6–8, Kirje roomalaisille 5: 5 ja 8: 20–24 tai Ensimmäinen kirje korinttilaisille 12: 12.) Olisihan siinä toivomista, jos uskaltaisi päästää mielensä irti. Jos uskaltautuisi odottamaan, luottamaan, toivomaan.

Ankkuri Tallinnan satamassa. Ankkuri on toivon symboli (Hepr.6:19-20).

 

Olkaamme kaikki omia itseämme, Jarmo Haverinen

Jarmo Haverinen, Vantaankosken seurakunta
Kun ajatellaan nykypäivän nuorten arvomaailmaa, ja miten se koskettaa kirkkoa. Voidaan ajatella, ettei niillä ole mitään tekemistä keskenään. Mutta onko näin todella? Tahdotaan ajatella, ettei usko ole kirkon opettaman kaltainen. Ettei kirkko opeta itselle mieluisalla tavalla uskoa Jumalaan. Kuitenkin meillä kaikilla on oma suhteemme elämään. Näin myös oma suhteemme Jumalaan. Jollain tavoin tämä pätee meihin kaikkiin. Jokaiseen.

Olemme kaikki omalla tapaamme erilaisia. Olemme tottuneet näkemään elämää omin silmin. Mutta kuka tätä enää opettaa? Minusta Jeesus on oikea vastaus tähän kysymykseen. Hän on ainoa, joka todella kärsi tässä elämässä enemmän kuin kukaan muu meistä. Jeesus on ainoa, joka kuoli jonkun muun takia. Juuri sinun takiasi. Koska Hän on jotain suurempaa. Jotain muuta korkeampaa.

Meillä on elämässämme jotain kirkkoa ehkä huolestuttavaa. Meillä on ismimme. Jotain, mikä laittaa meidät ajattelemaan elämää uudemmalla tavalla. Mutta miksei Luoja tule vastaan tässä asiassa? Kyllä Jumala tulee. Mutta tuleeko ihminen? Kaikki me olemme luomakunnan ihmisiä, syntisiä. Meillä on kaikilla, jopa kirkonmiehillä omat heikkoutemme. Ja aivan kuten shakinpelaaja, kun hän huomaa kehittyneensä, hän tajuaakin, että ei olekaan hyvä pelaaja. Näin on myös papin laita. Kun hän huomaa lähentyneensä Jumalaa Jeesuksen avulla. Hän huomaakin olevansa vain syntinen, tavallinen ihminen. Pappikin huomaa olevansa vain ihminen.

Miksei siis jokaisella tavallisella kansalaisella ole oikeus olla kuten itse on. Kuten itse tahtoo. Kaikilla meillä on tähän oikeutemme. Kellään ei ole oikeutta puuttua tähän. Koska vain Jumala saa määrätä, mitä täällä tapahtuu. Se, joka sanoo puolestasi, leikkii Jumalaa. Hän, joka ei tajua eroa, kuka tässä maailmassa määrää, millaista elämän kuuluu olla. Kaiken kuuluu olla Luojan näköistä. Koska hän on luonut kaiken omaksi kuvakseen. Jokaisen meistä. Luonnonkin. Kaiken.

Teemasta ”minun kirkkoni”? Jukka Norvanto

Mitä ajatella seurakuntavaalien teemasta ”minun kirkkoni”?

Jukka Norvanto, Korson seurakunta

Seurakuntavaalit lähestyvät. Niiden yleisteemaksi on valittu sanapari ”minun kirkkoni”. En pidä muotoilusta. Minun on näet vaikea ajatella kirkkoa jonkun yksityisen ihmisen omana kirkkona, eikä edes minun kirkkonani. Kristillisen seurakunnan ajatuksena on alusta asti ollut, että siinä on kysymys yhteisöstä. Siinä jokainen palvelee toinen toistaan yhteiseksi hyväksi, niin että seurakuntaa voidaan Raamatun sivuilla verrata ihmisruumiiseen, perheeseen tai jopa rakennukseen, jonka muodostavia kiviä kristityt ovat.

Toki seurakuntavaalien teeman valitsijat ovat tämän kaiken tienneet, mutta ovat siitä huolimatta päätyneet yksilöä korostavaan muotoiluun. Ovatko he kenties nostaneet kädet pystyyn antautumisen merkiksi, ja tyytyneet seuraamaan yhteiskuntamme yleistä, yksilöä korostavaa trendiä? Ajattelevatko he kenties niin, että yksilön korostaminen tuo ihmisiä paremmin yhteen seurakunnan kokoontumisiin?

Apostolien tekojen toinen luku kertoo siitä, mitä asioita alkuseurakunnan yhteisön rakentamisessa korostettiin. Jakeet Ap.t. 2:42-47 kertovat siitä, mitä on elää kristittynä seurakunnan keskellä: ” Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”

Nämä jakeet antavat lyhyen kuvauksen siitä, mikä on edelleen keskeistä kristillisissä seurakunnissa. Niistä nousevat esiin ainakin seuraavat näköalat:

Ensimmäiset kristityt eivät alkaneet tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia siitä, miten kaikki pitäisi organisoida, vaan kaikki alkoi siitä, että nämä kristityt muodostivat yhteisön. Sen jälkeen he alkoivat rakentaa yhteisöä. Mitä näköaloja yhteisön rakentamisessa nousee esiin?

  1. Se oli oppimisyhteisö. Tässä vaiheessa Uutta testamenttia alettiin vasta kirjoittaa. Niinpä ensimmäiset kristityt alkoivat ottaa oppia menneisyydestä tulevaisuutta varten. He tutkivat Vanhan testamentin kirjoituksia uudessa, Jeesuksen tuomassa valossa. He kuuntelivat ja noudattivat apostolien opetusta, koska Jeesus oli uskonut näille tämän opetustehtävän. Tämä oppiminen tapahtui siis yhteisönä. Tässä kohtaa eikä muuallakaan Raamatussa nosteta esiin sitä, että yksi ihminen alkaisi nostaa itseään toisten yläpuolelle, vaan myös apostolit palvelivat uusia kristittyjä Jumalan sanan avulla.
  2. Se oli palveleva yhteisö. He olivat ihmisiä, jotka olivat kuunnelleet apostolien opetusta. Koko ajan Jeesus oli heillä keskiössä. Niinpä he kertoivat myös toisille Jeesuksesta, ja niin seurakunnan määrä kasvoi. Se on suurin ihme, mitä ylipäätään voi tapahtua nykyäänkin. Vain Jumala voi tehdä sen ihmeen, että syntinen ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen ja näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan. Mutta sitä ihmettä ei tapahdu milloinkaan ilman Jumalan sanaa. Sana Jeesuksesta tuo elämän.
  3. Se oli välittävä yhteisö. Ensimmäiset kristityt palvelivat toisiaan niillä resursseilla, joita heillä oli. Toisten palveleminen oli käytännön osoitusta siitä, että Jeesus oli tullut heille tärkeämmäksi kuin omaisuus. Jakaminen oli merkki siitä, että he olivat tulleet Jeesukseen uskoviksi. Siksi Paavali saattaa lainata Jeesuksen sanoja jakeessa Ap.t. 20:35: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” On aina hyvä muistaa, että omaisuudesta tulee helposti meidän herramme ja isäntämme, eikä se pysy meidän palvelijanamme.
  4. Se oli evankelioiva yhteisö. Sen lisäksi, että nämä ensimmäiset kristityt kertoivat Jeesuksesta lähipiirissään, he olivat valmiita viemään evankeliumin sanaa aina maailmaan ääriin asti. Näin yhä uudet ihmiset liittyivät osaksi tätä yhteisöä.
  5. Se oli yhteisö, joka kokoontui yhteen leivän murtamiseen eli ehtoollisen viettoon. Yhteiset jumalanpalvelukset olivat siis heille tärkeitä. Alusta asti on siis käynyt ilmi, ettei Jeesus tahtonut tehdä meistä yksinäisiä uskovia, vaan tehdä meistä yhteisön jäseniä.

Ainakin minun on vaikea tätä alkuseurakunnan kokoontumista pohtiessani ajatella, että joku sen jäsenistä olisi alkanut puhua ”minun kirkostani”. Ehkä kuitenkin joku olisi saattanut sanoa: ”Minäkin saan olla mukana kantamassa korteani kekoon muiden iloksi.” Sellaiseen muotoiluun olisi minunkin helppoa yhtyä, sillä kristillinen seurakunta ei ole palvelujärjestö vaan organismi, jossa jokaisella on jotain annettavaa yhteiseksi hyväksi ja Jumalan kunniaksi.

Mosaiikki lattiassa ruokkimisihmeen kirkossa Tabghassa Israelissa.

Kirkon ja kristillisyyden näkyminen, Thorleif Johansson

Thorleif Johansson, Tikkurilan srk

Katson – jälleen kerran – Rooman Pietarin kirkosta YLE1:n välittämää jouluyön messua. Se on ollut tapani siitä asti kun koulutoverini, nyt jo pois nukkunut Pentti Laukama selosti messua omaan, rauhalliseen tapaansa. Hän kutsui minutkin – ei-katolilaisen – seuraamaan messua. Olen myös osallistunut useita kertoja Paavin yleisvastaanotolle.

Näyttää siltä, että katolisessa kirkossa Jumalan pojan Kristuksen tuleminen ihmiseksi on hyvin keskeistä.

Lähetyksen tekstitys ei toimi ja Pietarin kirkon messua katsellessa ajatus lähtee vaeltamaan. Tänä yönä se pysähtyy krstillisyyden ja kirkon näkyvyyteen Euroopassa ja Suomessa.

Luterilaisen ja katolisen ajattelun lisäksi olen elämäni varrella tutustunut myös ortodoksiseen uskoon ja sen ilmenemiseen. Siellä pääsiäinen ja ylösnousemus ovat keskeisiä. Pääsiäisaamun ”Kristus on noussut kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti!” on vahva viesti.

Tunnen aivan ytimiä myöten myös karismaattisuuden ja sen Pyhän Hengen korostukset. Ja meillä Suomessa körttiläisyyden ikuisesti kulkevat kahden maan kansalaiset, evankeliset uskosta riemuitsevat tai viidennen herätysliikkeen uskossaan vahvat – kaikki ovat tulleet tutuiksi.

Nämä kaikki ovat eri näkökulmia joulun ihmeeseen: Jumala lähetti poikansa ihmisten keskuuteen välittämään rauhan sanomaa. Ja rauhaa todella nyt tarvitaan!

Ajatus palaa maailmanmatkaltaan Suomeen ja kristillisyyden asemaan täällä. Pieni huoli asettuu aivoihin. En esimerkiksi ymmärrä sitä Suomessa yhä enemmän sijaa saavaa ajattelumallia, että kristillisyys pitäisi jotenkin sivuuttaa. Että kristillisyyden ja kirkon historialla ei muka olisi mitään merkitystä ihmiskunnan ja erityisesti Euroopan historiassa.

Haloo! Miljardi ajattelee siten kuin katolinen kirkko. 400 miljoonaa on luokiteltu karismaatikoiksi. 300 miljoonaa ortodoksia elää oman ajattelumallinsa mukaan.

Nyt meillä on tehty kansalaisaloite, jossa kouluissa opetettaisiin vain kaikille yhteistä katsomustietoa, jossa uskontoja käsiteltäisiin rinnakkain ja samanarvoisina.  Ajatuksena on, että oman uskonnon syvempää opettamista varten ovat kirkot ja uskonnolliset yhteisöt.

Jälkimmäisestä olen samaa mieltä, mutta alkuosaa en ymmärrä. Kristillisyys on kuulunut kaksi vuosituhatta Euroopan historiaan – hyvän ja pahan teossa. Siksi sen on saatava säilyttää sille kuuluva sija. On jokaisen oma asia, mihin uskoo – vaikka joulupukkiin tai pakkasukkoon näinä sesonkiaikoina – mutta yhdestä emme pääse: kristillisyys sen eri ilmenemismuodoissa on osa ihmiskunnan historiaa. Ennen kaikkea se on osa Euroopan historiaa. Tosin painopiste on siirtynyt viime vuosikymmeninä erityisesti katolisen kirkon ja karismaattisuuden siivillä vahvasti päiväntasaajan eteläpuolelle.

Mutta kautta Roomasta vuosittain lähetettävän jouluyön messun: kristinuskon ja kirkon on säilytettävä sille kuuluva asema Euroopan ja myös Suomen historian osana.

 

Kristillisyys näkyy vielä nyt hyvin esimerkiksi Ylen ohjelmissa körteistä paaviin asti. Tässä joulun ohjelmistosta mm. ”Kahden maan kansalainen” –virren säveltäjä Jaakko Löytty ja paavi Fransiskus.