Haluan sellaisen seurakunnan jossa…

Kari Mansikka, Tikkurilan srk, Vantaa
Aikaisemmissa kirjoituksissa kirjoittaja toivoi, että seurakunta ei olisi hänen näköisensä. Ilmaisu oli niin osuva, että se jäi mieleeni. Aika usein miettiessämme seurakunnan toimintaa pohdimme asiaan siitä näkökulmasta, missä itse viihtyisimme, missä olisi hyvä olla ja missä saisin parhaiten kasvaa uskossani. Ei siinä mitään pahaa ole. Kuitenkin voimme esittää kysymyksen, onko se Jumalan tahdonmukainen seurakunta? Usein elämässämme luulemme tietävän mikä on meille hyväksi, mutta yllättävissä tilanteissa joudumme toteamaan, että ”hyvin Jumala kaiken lopulta hoitaa”. Hoitaa hyvin vaikka ei meidän mielemme mukaan.

Olen kuitenkin saanut maistaa miltä ihmisläheinen ja turvallinen seurakunta parhaimmillaan tuntuu. Työskennellessäni Taiwanin luterilaisen kirkon palveluksessa meidät sijoitettiin kohtalaisen isoon seurakuntaan. Yli 110 kastettua jäsentä. Seurakunnan tärkein ja kokoava toiminta oli jumalanpalvelus. Jumalanpalveluksen jälkeen ei kenelläkään ollut kiire kotiin, vaan söimme yhdessä aterian jonka jokainen seurakuntalainen vuorollaan valmisti. Syödessä istuttiin pienissä ryhmissä ja keskusteltiin kaikesta mahdollisesta taivaan ja maan välillä. Ihmiset purkivat huoliaan ja toiset kuuntelivat ja lohduttivat tai neuvoivat tilanteen mukaan. Tässä oli jo jotakin sellaista jota moni Tikkurilan seurakunnan aktiivisesti messuihin osallistuva ihminen kaipaa. Yhteyttä muihin messuun osallistuneisiin, vaikka vain kirkkokahvien merkeissä.

No, tuskin luterilaisen kirkon ongelmia kahvilla ratkaistaan vaikka olemmekin eniten kahvia kuluttava maa maailmassa. Nyt pääsen vasta hämäläisenä asiaan pitkän lämmittelyn jälkeen. Eräässä vaiheessa meidän koko seurakunta eli mukana erään jäsenemme sairastuttua syöpään. Sairastuneen puolesta rukoiltiin reilusti nimellä jumalanpalveluksessa ja moni rukoili itsenäisesti kotonaan ja oli mahdollisuuksien mukaan sairastuneen tukena. Itseäni puhutteli aivan erityisesti se, että seurakunnan naistenpiiri (minun johdolla, miehet olivat töissä) kokoontui seurakuntaan rukoilemaan koko leikkauksen ajaksi. Tiesimme suunnilleen leikkauksen ajankohdan ja kuinka kauan se suunnilleen kestäisi. Kukaan ei poistunut paikalta. Kaikki kantoivat huolta sairastuneesta ja tekivät minkä pystyivät, kantoivat ystävänsä rukouksessa Jumalan eteen. Leikkaus onnistui hyvin ja seurakuntalaiset kiittivät siitä, että heidän rukouksensa kuultiin.

Luottamuselimissä on parhaat mahdollisuudet tuoda terveisiä seurakuntalaisilta ja siitä mitä he odottavat. Moni hyvä aloite voi lähteä seurakuntalaisilta, mutta he tarvitsevat selkeän kanavan miten viedä asiaa eteenpäin. Itse keskustelin aivan muutama viikko sitten Ilolassa asuvan seurakuntalaisen kanssa joka kantoi huolta siitä, että Ilolan messuista luovutaan jos Tikkurilan kirkolle löytyy korvaavat tilat. Pelko oli aiheellinen. Puhuin asiasta kirkkoherralle ja hän lupasi viedä asiaa laajemman työntekijäjoukon pohdittavaksi. Jotakin seurakuntalaisten välisestä yhteydestä oli päässyt syntymään Ilolassa ja olisi suuri vahinko katkaista yhteys joka oli jo syntynyt.

Valoa ja vaaleja

Kai Kronlund, Tikkurilan srk, Vantaa
Yksi elämän edellytyksistä luomakunnan ja ihmisen todellisuudessa on valo. Sen huomaa helposti varsinkin nyt, kun lähestytään pimeää vuodenaikaa. Puhellaan siitä, miten illat lyhenevät ja aamut hämärtyvät. Itsekin olen aamubussissa istuessani hiukan haikeana todennut syksyn saapuvan ja valoisan kesän taas hiipuvan. Huomaan miettiväni, että saadaankohan talveksi lunta eteläiseen Suomeen. Onneksi lopulta lumi sataa maahan vähän kuin Jumalan armo, valmiina valaisemaan jokaisen.

Ihminen on luotu niin, että hän tarvitsee valoa ja etsii sitä, joskus tiedostamattaankin. Sisäisen valon kaipuu voi alkaa hämärän huomaamisesta itsessään.

Jos sisällä on hämärää tai pimeää, niin kuin kai jokaisella joskus, on Taivaallinen Isä antanut siihen todellisen avun, Jeesuksen Kristuksen, joka itsekin sanoi olevansa maailman valo. Tämä hiukan yllättäväkin sanoma on yhä kaikkia lähellä, ja se huomattiin jo silloin kun Jeesus eli ja kohtasi ihmisenä toisia. Tästä Jumalan ja ihmisen kohtaamisesta hänen aikalaisensa Johannes kirjoitti evankeliuminsa alkuun, että ”Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.”

Ja tulikin. Tämä viesti, ilon ja valon evankeliumi, on edelleen kirkon kuljetettavana ja seurakunnan säilytettävänä. Se voidaan paitsi huomata, myös antaa sen valaista, sillä ”…kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi”, Johannes edelleen kirjoittaa.

Tätä valoa vaaleissakin kannattaa seurata.

Silloin kun mitään ei näy…

Kari Mansikka, Tikkurilan srk, Vantaa

”Sanasta elämään” sisältää paljon mahdollisuuksia erilaiseen tulkintaan. Sana on jotakin joka antaa meille sen mitä eniten elämässämme tarvitsemme; elää elämää Jumalan kanssa.

Miettiessäni näitä kahta sanaa ”Sanasta elämään” nousee itselleni mieleen joitakin tapahtumia omasta elämästäni. Eräs itseäni erityisesti puhutellut tapahtuma liittyy erääseen kalastusreissuun Parikkalassa. Olin lähtenyt erään ystäväni kanssa tavallista kauemmaksi kalaan. Uusien alueiden kalastukseen liittyy aina oma jännityksensä. Saaliista ei voi koskaan olla varma. Kalastimme pitkään ilman ainuttakaan tärppiä Pitkitimme kotiin paluuta, koska olisi mukavaa saada edes yksi soppakala. Lopulta toinen meistä onnistui samaan vähän yli kilon hauen. Aika palata kotiin. Olimme kuitenkin pitkittäneet paluuta liikaa ja aika pian tajusimme, että emme ehdi kotirantaan ennen pimeän laskeutumista. Lopulta jouduimme suunnistamaan pimeässä Veneen vieressä näkyi tummana hahmona iso saari jonka läheiset vesialueet tunsin hyvin ja pystyin välttämään petollisen matalikon, mutta kannoin enemmän huolta siitä, kuinka osaan ottaa oikean suunnan kun saaren jälkeen käännymme oikealle. Ystäväni pohti ääneen samaa asiaa.

Kääntyessämme oikealle huokaisimme helpotuksesta. Oikean suunnan valitseminen olikin todella helppoa, koska Parikkalan kirkon torniin oli jätetty valot päälle. Suunta kotisatamaan oli selvä.

Raamattu antaa meille oikean suunnan elämässämme. Menestyvä kirkko seisoo Jumalan sanan varassa. Kirkon ja kristittyjen vahvin osaaminen pitäisi löytyä juuri täältä,Jumalan sanasta. Itse koen, että olemme luottamuselimissä auttamassa kirkkoa löytämään oikeaa suuntaa. Kyse on yhteisestä etsimisestä ja löytämisestä.

Haaste

Sakari Arvela, Rekolan srk, Vantaa
Käsittelimme Rekolan seurakunnan perheiden raamattupiirissä jokin aika sitten viikon raamatuntekstien pohjalta kielen syntejä. Tekstit löytyvät tästä linkistä. Jumalan laki näiden osalta on hirmuinen. Lukekoon nuo tekstit omalle kohdalleen ken uskaltaa. Olin juuri silloin lupautunut ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin eivätkä ajatukset tältä osin ole jättäneet rauhaan.

Kirkkomme oppikaan ei ole täysin hiljaa tästä aiheesta. Lisää vettä myllyyn heittää nimittäin Luther vähässä katekismuksessa kahdeksannen käskyn selityksessä:
”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Auts.

Pari päivää sitten avasin Urho Muroman “Aamun ensimmäisen”, jota säilytän autossa (jotta ainakin joskus muistaisin siihen tarttua). Sen päivän kohdalla luki näin:
”Jumalattomien puheet eivät tuota kymmenettäkään osaa sitä vahinkoa Herran asialle kuin sen uskovaisen kieli, joka on luovutettu saatanan käytettäväksi toisten Jumalan lasten nimen ja kunnian häpäisemiseksi. … Jos Herran kansa vakavammin suhtautuisi kielen synteihin, olisi Pyhällä Hengellä paljon enemmän tilaa keskuudessamme. …”

Amen. Ja auts.

Haastan itseni, muut Sanasta Elämään-listalaiset, kaikki muidenkin listojen ehdokkaat erityisesti Rekolassa ja koko Vantaalla, sekä muut seurakuntavaaleihin vaikuttavat pohtimaan kieltään. Ei pelkästään sanottua ja kirjoitettua kieltä, vaan myös ajatusten kieltä ja asenteiden kautta välittyvää kieltä.

Haastan myös rukoilemaan, että vaalien aikana käytävä keskustelu voisi olla sellaista, että Pyhällä Hengellä olisi tilaa toimia. Vain siten tästä voi seurata jotain hyvää ja kaunista.

Lisäksi haastan, sekä silloin kun joutuu toteamaan itsensä lain edessä syylliseksi että silloin kun itse kokee tulleensa sanoilla loukatuksi, katsomaan ristillä Jeesuksen kasvoihin silloin kun hän sanoo: “Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Tule sellaisena kuin olet – mutta älä lähde

Sakari Arvela, Rekolan srk, Vantaa
Monesti kuulee esitettävän että Jumalan eteen ja kirkkoon voi tulla juuri sellaisena kuin on. Ja tämä pitääkin ehdottomasti paikkansa. Mutta jos tämä jätetään päällimäiseksi viestiksi kirkosta ja Jumalasta vieraantuneelle, kerrotaan vain puoli totuutta – ja samalla ei oikeastaan totuutta ollenkaan.

Jeesuksen luo monet ihmiset tulivat sellaisina kuin olivat, mutta lähtivät muuttuneina (mm. Luuk. 5:17-26, 7:36-50, 19:1-10). Syntinsä anteeksi saaneina ja sydän täynnä iloa ja ylistystä siitä muutoksesta jonka olivat saaneet sisimpäänsä. Ja mitä enemmän anteeksi saaneena, sitä kiitollisempana. Moni nöyrällä mielellä tullut sai Jeesukselta paljon enemmän kuin osasi edes pyytää. Hänellä todella oli ja edelleen on valta antaa syntejäkin anteeksi. Ja tarjota katuvalle lahjoista suurin – pelastus.

Toisenlaisiakin esimerkkejä Raamatussa on. Kysyttyään Jeesukselta pelastuksensa avaimia rikas mies lähti Hänen luotaan murheellisena (Luuk 18:18-27). Hän ei tunnustanut syntisyyttään eikä ollut valmis muuttumaan. Sydän oli liian kiinni maailmassa. Ja ennen kaikkea ymmärrettyään lain vaatimusten korkeuden hän ei kysynyt Jeesuksen mahdollisuuksia sydämensä tilan muuttamiseen. Hän lähti jatkamaan elämäänsä kuten ennenkin, ilman ratkaisua suurimpaan ongelmaansa.

Toivottavasti seurakunnissa olisi edelleen esillä vahvana se viesti, että Jumalan eteen voit tulla sellaisena kuin olet. Myös kaikki synnit mukana, ei mitään kaappiin piilotettuna tai maton alle lakaistuna. Ja toivottavasti samalla olisi esillä se toinen puoli: Hän on odottanut tuloasi, jotta saisi muuttaa jotain sinussa. Hän rakastaa sinua niin paljon, että tahtoo ottaa pois taakkasi. Tästä saat lähteä armahdettuna, synnit ristille lyötynä, Kristus päälle puettuna. Sellainen ihminen ei ole enää sama kuin ennen.

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. (Gal. 2:20)

Millaisen kirkon haluamme?

Heikki Hilli, Tikkurilan srk
Seurakuntavaalien lähestyessä on pidettävä mielessä, että kysymys on suuressa määrin kirkkomme ja seurakuntiemme tulevan toiminnan luonteesta. Eli mikä onkaan seurakunnan perustehtävä ja mihin se perustuu?

Kirkko on ensisijaisesti hengellinen yhteisö, jonka tehtävänä on julistaa Jumalan sanaa uskon syntymiseksi Jeesukseen vapahtajanaan ja sen myötä sielun pelastumiseksi. Tästä lähtökohdasta täytyisi seurakunnan toiminnan, opetuksen ja hyvän tekemisen lähteä.

Julkisuudessa kirkosta käytävä keskustelu ja painostus suuntaavat aivan muuhun. Kirkkoa yritetään viedä yleisen mielipiteen ja ajan itsekeskeisen ajattelun mukaiseksi. Halutaan irrottaa kirkko sen perusteista – Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta.

Ilahduttava kannanotto oli viime piispainkokouksen (9.9.2014) avauspuheenvuoro, jonka piti Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Hän esitti ajatuksiaan kolmekymmentä vuotta aiemmin professori Teinosen pitämään esitykseen pohjustuen. Teinonen oli kysellyt kriittisesti, haluaako Suomen kirkko olla yhä kirkko ja arvioinut huolestuneena sen tulevaisuuden kuvaa.

Huolestuneessa sävyssä myös Häkkinen käsittelee kirkkomme nykytilaa. Hän toteaa kirkkomme perusteista seuraavasti: ”Luterilainen kirkko korostaa mielellään olevansa sanan kirkko. Reformaatiolle keskeisen periaatteen mukaan Raamattu on ”ainoa ohje ja mittapuu, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on tutkittava ja arvosteltava”. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuspohjana on se Raamattuun perustuva kristillinen usko, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa (KL 1:1).”

Häkkinen nostaa esille kysymyksen Raamatun asemasta kirkossamme: ”Raamatusta näyttää tulleen kirkkopoliittisen kiistelyn ja kirkon sisäisen taistelun väline. Sen sanotaan olevan niin monitulkintainen, ettei yhtä ”punaista lankaa” tai kokonaisnäkemystä ole mahdollista löytää. Ehkä siksi yhä harvemmin edes kirkon virallisissa kannanotoissa ja lausunnoissa asioita perustellaan Raamatulla. Monesti yleisinhimilliset näkökohdat ovat korvanneet Raamatun periaatteet. Ne eivät välttämättä ole toistensa vastakohtia, vaan usein pikemminkin yhdenmukaisia.”

Piispa Häkkisen toteaa lopuksi kirkkomme näkymistä: ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuus ei ole ensisijaisesti riippuvainen jäsenkehityksestä, taloudesta tai rakenteista. Kysymys on ennen kaikkea siitä, pysyykö kirkko kirkkona.”

Vuonna 1991 silloinen Oulun piispa Olavi Rimpiläinen totesi Kalajoen miestenpäivillä hyvin saman kaltaisesti: ”Kirkon tulee opettaa kristinoppia ja Raamattua selväpiirteisesti silläkin uhalla, ettei tällainen opetus miellytä kaikkia ja kirkosta eroaminen lisääntyy. Jäljelle jäävät jäsenet olisivat kuitenkin tietoisempia uskonsa sisällöstä.”

Ajan henki tahtoo, että yksilö itse saa päättää mikä on oikein ja väärin. Raamatun merkitys ja arvovalta halutaan hävittää. Kirkosta halutaan tehdä maallisen hallinnon kaltainen demokratia, jossa Jumalalla on vain sivuosa.

Sanasta Elämään-ryhmä haluaa kristilliset arvot kunniaan seurakunnissamme. Pysytään uskollisina kirkkomme perusteille!

Kenen näköisen kirkon tahdot?

Jukka Norvanto, Korson srk, Vantaa
Seurakuntavaalien mainoksissa rohkaistaan äänestäjiä tekemään kirkosta tai seurakunnista itsensä näköinen. Mitä enemmän olen teemaa pohtinut, sitä vieraammalta se on alkanut tuntua. Minä en ainakaan tahtoisi kirkosta itseni näköistä. En usko, että minun näköisestäni kirkosta kovin moni ilahtuisi enkä itse ainakaan. Sen verran olen jo näet itseäni oppinut tuntemaan.

Sen sijaan tahtoisin kirkon muistuttavan enemmän Herraa Jeesusta. Hänen luonaan viihtyivät sellaisetkin ihmiset, joita muut pitivät seuraansa sopimattomina.

Sanasta elämään –ryhmässä korostetaan Raamattua juuri siitä syystä, että Vantaan seurakunnissa näkyisi entistä paremmin Herra Jeesus itse. Ilman Raamattua emme häntä kuitenkaan voi oppia tuntemaan.

Raamattuhan on oikeastaan Jumalan rakkauskirje meille. Sellaista kirjettä ei milloinkaan tutki ja tunne liikaa. Se paljastaa lukijalleen Jumalan suuruutta ja hyvyyttä ihmistä kohtaan. Siksikin sitä on tutkittava. Mutta toki Jumalan sanaa on tutkittava myös siksi, että voisimme kertoa toisillekin iloista uutista elämän kaikkein tärkeimmästä ja kalleimmasta asiasta eli Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, joka on kantanut ruumiissaan syntimme ristinpuulle ja ylösnousemuksellaan avannut meille oven taivaaseen.

Ilman Raamattua emme voisi tietää, mitä Jumala ajattelee meistä ja mitä hän on puolestamme tehnyt. Ilman Raamatun sanaa me tosiaankin alkaisimme tehdä kirkostakin itsemme näköistä, kun emme paremmasta tiedä. Onneksi Jumalan on lähettänyt kirjeensä meille, jotta voisimme seurakunnissammekin välittää toinen toisellemme sitä iloa, joka aikoinaan valtasi kedon paimenetkin, kun he kuulivat elämän sanan Vapahtajasta.

Lapset ilmaiseksi

Kaisa Koivula, Rekolan srk, Vantaa
Olen saanut olla jonkin aikaa Ylästön Jippii-kuoron apulaisohjaajana. Kyseessä on pieni kristillinen lapsikuoro; meillä on ollut 5 – 10 laulajaa. Minun osallani on ollut lyhyiden raamattuopetusten tarjoaminen lapsille

Opetin taas kerran siitä, kuinka Jeesus halusi, että lapset saavat tulla hänen luokseen:
”Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: ’Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.’ ” (Luuk 18: 17)

Kysyin kuorolaisilta, miten lapset eroavat aikuisista. ”Lapset pääsevät ilmaiseksi moniin tapahtumiin, mihin aikuiset joutuvat maksamaan.” Viisas vastaus. Juuri niin on Jeesus ja Jumalan valtakunta tarkoitus ottaa vastaan: ilmaiseksi, maksamatta. Lahjaksi vain. Lasten on pakko ottaa lahjaksi, koska he eivät pystyisi itse maksamaan. Siihen ovat lapset tottuneet, sitä pitäisi aikuistenkin harjoitella: ottaa vastaan maksamatta.

Eräs lapsista tarjosi lasten ja aikuisten väliseksi eroksi sitä, että jos lapsi selittää jotain aikuiselle, aikuinen ei kuuntele. Myönsin, että niin voi käydä, ja muistelin, että sellaisiakin tilanteita on, missä aikuinen selittää jotain lapselle ja lapsi ei kuuntele. Se ei ole meidän aikuisten ja lasten välinen ero, että jommatkummat olisivat viattomia. Meillä on vikamme molemmilla.

Vaan ero on siinä, että vain lasten kaltaiset pääsevät ilmaiseksi sisään. Jeesus on maksanut.

Kaksi tietäkö?

Jukka Norvanto, Korson srk, Vantaa
Kari Kuula kirjoittaa Kotimaan 21.8.2014 ilmestyneessä numerossa kahdesta tiestä ja taivaaseen ja näyttää  uskovan, että Paavali ja jotkut muutkin alkuseurakunnan ihmiset olivat erehtyneet opetuksessaan. Kuula ei näytä huomanneen, että jo Jeremia puhuu uudesta liitosta, ja senkin hän näyttää ohittaneen pohdinnoissaan, että todellisuudessa Jumalan juutalaisten kanssa solmiman liiton takuumies oli Vanhan testamentin aikana Jumala itse eli Jeesus Kristus. Hän on elänyt jokaisen ihmisen puolesta liiton ehdot täyttävän elämän ja rangaistuskuolemallaan sovittanut hurskaimmankin juutalaisen synnit (ks. Hepr. 10:1-17). Niinpä ihmiseksi synnyttyään Jumala tuli kansansa keskuuteen ja pyysi myös sen jäseniä luokseen levähtämään, sillä mahtavimmankin lakihurskauteen perustuvan kilvoittelun lopputulos on kuin saastainen vaate Jumalan edessä, toteaa niin Jesaja kuin Paavalikin. Siksi hurskaimpienkin juutalaisten todella täytyy nöyrtyä Jeesuksen pelastamaksi, sillä maan päällä ei ole yhtäkään, joka elämällään täyttäisi liiton edellyttämän lain vaatimukset.

Kun Israelissa joskus kyselen Jeesukseen uskovilta juutalaisilta, tuleeko heidän mukaansa juutalaisille julistaa evankeliumia Jeesuksesta, olen saanut vastauksen: ”Etkö ole koskaan lukenut Uutta testamenttia? Siellähän lähes kaikki, joille evankeliumia julistetaan, ovat juutalaisia? Miksi se asia olisi jotenkin muuttunut?”

Muutenkaan minua ei oikein vakuuta ajatus siitä, että nykyinen tutkija tuntisi Jumalan tahdon paremmin kuin Jumalan valitsema suurlähettiläs, apostoli Paavali, joka kutsuu itseään Jumalan orjaksi. Orja välittää isäntänsä tahdon, eikä toimi oman viisautensa nojassa.

Kristillisyyden perustehtävä – lähimmäinen

Tiina Tuomela, Rekolan srk, Vantaa
Yhteiskunnan puolelta tulee alati viestejä irtisanomisista, lomautuksista ja erilaisten palvelujen supistamisista. Yhä enemmän ihmisiä putoaa köyhyysloukkuun. Samalla yhteiskunta jakautuu selvemmin kahtia, on nk. hyväosaisia, mutta yhä enemmän myös heitä, joilla menee todella huonosti. Kirkon diakoniatyön osuus tässä korostuu. Tarvitaan henkistä ja hengellistä tukea, mutta myös ihan konkreettista apua: ruokaa, vaatteita.

Ruoka-avun ajateltiin alunperin olevan vain tilapäinen siirtymävaiheen ilmiö, mutta nyt on todellisuutta, että ruoka-apua tarvitsevien määrä pikemmin kasvaa koko ajan. Ruoka-apu onkin siis tullut jäädäkseen.

Vantaan kaupungin ja seurakuntien Yhteinen pöytä –hanke on merkittävä askel. Hankkeessa kaupoilta yli jäävää ruokaa kerätään ja jaetaan ruoka-aputoimijoille eri puolelle Vantaata. Paikalliset toimijat jakavat ruoan sitten eteenpäin asiakkailleen. Ensimmäinen iso askel tässä projektissa on kaupungin hankkima kylmäkuljetusauto. Autoa käytetään tällä hetkellä myös kokeilussa, jossa koulujen ylijäämäruokaa toimitetaan jaettavaksi kuntalaisille eri toimipisteisiin.

Seurakunnan tehtävä on tulla lähelle, jalkauduttava auttamaan ja tukemaan ihmisiä. Monilla on kynnys tulla kirkkoon, niinpä kirkon tulisikin lähteä toreille ja kauppakeskuksiin ihmisten arjen keskelle.

”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.” Matteus 25: 35-36