Lähetyksellä on kirkko ja elämää antava sanoma, Jukka Norvanto

Jukka Norvanto, Korson seurakunta

Perinteisesti on ajateltu, että seurakuntien yhtenä työmuotona on lähetystyö. Nykyään ymmärretään paremmin, ettei lähetystyö voi olla vain yksi työmuoto, vaan että Jeesuksen antaman lähetyskäskyn toteuttamiseen on osallistuttava kaikissa työmuodoissa. Siksi on oikein sanoa, että lähetyksellä on kirkko. Toisin sanoen kaikissa seurakunnan työmuodoissa tulee näkyä evankeliumin sanoman välittäminen.

Niinpä lähetystyöstä puhuttaessa onkin alettu erottaa toisistaan kotimaassa ja ulkomailla tehtävä lähetystyö. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erityisesti ulkomailla tekemä lähetystyö on organisoitu kirkon seitsemän lähetysjärjestön kautta. Toisin sanoen kirkossamme ulkomailla tapahtuvan lähetystyön käytännön toteutus on uskottu seitsemälle lähetysjärjestölle. Tätä kirkon tekemää lähetystyötä koordinoi ja myös kehittää Kirkon lähetystyön keskus. Nämä seitsemän järjestöä ovat solmineet ns. perussopimuksen, joka takaa, että niillä kaikilla on kirkon lähetysjärjestön asema sekä kotimaisessa että ulkomaisessa työssään. Kirkko myös sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjä yhdenvertaisin perustein.

Vantaan seurakunnissa keskustellaan aika ajoin kiihkeästikin ulkomailla tehtävästä lähetystyöstä ja siitä, miten sitä pitäisi tehdä ja minkä järjestön kautta. Lähetysjärjestöjen toimintaa pohdittaessa nousee esiin kysymys myös siitä, mihin kukin niistä toiminnassaan keskittyy. Niissä keskusteluissa näyttää helposti unohtuvan se, että lähetystyössä on jatkuvasti kysymys ihmisen kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta. Ihminen on luotu olennoksi, jolla on fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset tarpeet. Nämä kaikki on otettava huomioon lähetyskentilläkin, ja niin on myös perinteisesti tehty.

Hyvänä esimerkkinä on kuluneena syksynä ajasta ikuisuuteen siirtyneen Lähetysyhdistys Kylväjän pitkäaikaisen Etiopian-lähetin, Marja Eskolan, kirjoitus vuodelta 1986. Siinä hän välitti tuntemuksiaan lähetyskentältä: ”Lähetystyössä halutaan auttaa koko ihmistä: antaa nälkäiselle leipää, hoitaa sairaat ja julistaa evankeliumia. Vaikein asia minulle lähetystyöntekijänä avustustyössä on ollut se, että viimeksi mainittu on ollut kiellettyä. En ole voinut julistaa Jumalan Sanaa, kertoa nälkäisille Jeesuksen sanaa, jossa Hän sanoo: ’Minä olen elämän leipä, joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoon minuun, se ei koskaan janoa’ (Joh. 6:35).

Rukoukseni on, että vielä tällä työkaudellani saisin julistaa evankeliumin vapauttavaa ilosanomaa niille tuhansille, joihin minulla on tässä työssä syntynyt hyvä yhteys.”

Marja Eskola ymmärsi hyvin etiopialaisten tarpeen tulla kohdatuiksi kokonaisina ihmisinä, siksi hän surkutteli sitä, että tuohon aikaan evankeliumin julistaminen oli häneltä kielletty. Hän ymmärsi, ettei ihminen todellakaan elä yksin leivästä.

Nykyäänkään ulkomailla tehtävää lähetystyötä ei voida arvioida vain sen perusteella, missä määrin työ on kohentanut paikallisten ihmisten ulkoista elämää. Ihminen on kokonaisuus, ja ihmisen hengelliset tarpeet ovat myös todellisia tarpeita; ne voivat täyttyä vain Herrasta Jeesuksesta kertovan evankeliumin sanan kautta.