Teemasta ”minun kirkkoni”? Jukka Norvanto

Mitä ajatella seurakuntavaalien teemasta ”minun kirkkoni”?

Jukka Norvanto, Korson seurakunta

Seurakuntavaalit lähestyvät. Niiden yleisteemaksi on valittu sanapari ”minun kirkkoni”. En pidä muotoilusta. Minun on näet vaikea ajatella kirkkoa jonkun yksityisen ihmisen omana kirkkona, eikä edes minun kirkkonani. Kristillisen seurakunnan ajatuksena on alusta asti ollut, että siinä on kysymys yhteisöstä. Siinä jokainen palvelee toinen toistaan yhteiseksi hyväksi, niin että seurakuntaa voidaan Raamatun sivuilla verrata ihmisruumiiseen, perheeseen tai jopa rakennukseen, jonka muodostavia kiviä kristityt ovat.

Toki seurakuntavaalien teeman valitsijat ovat tämän kaiken tienneet, mutta ovat siitä huolimatta päätyneet yksilöä korostavaan muotoiluun. Ovatko he kenties nostaneet kädet pystyyn antautumisen merkiksi, ja tyytyneet seuraamaan yhteiskuntamme yleistä, yksilöä korostavaa trendiä? Ajattelevatko he kenties niin, että yksilön korostaminen tuo ihmisiä paremmin yhteen seurakunnan kokoontumisiin?

Apostolien tekojen toinen luku kertoo siitä, mitä asioita alkuseurakunnan yhteisön rakentamisessa korostettiin. Jakeet Ap.t. 2:42-47 kertovat siitä, mitä on elää kristittynä seurakunnan keskellä: ” Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.”

Nämä jakeet antavat lyhyen kuvauksen siitä, mikä on edelleen keskeistä kristillisissä seurakunnissa. Niistä nousevat esiin ainakin seuraavat näköalat:

Ensimmäiset kristityt eivät alkaneet tehdä pitkän aikavälin suunnitelmia siitä, miten kaikki pitäisi organisoida, vaan kaikki alkoi siitä, että nämä kristityt muodostivat yhteisön. Sen jälkeen he alkoivat rakentaa yhteisöä. Mitä näköaloja yhteisön rakentamisessa nousee esiin?

  1. Se oli oppimisyhteisö. Tässä vaiheessa Uutta testamenttia alettiin vasta kirjoittaa. Niinpä ensimmäiset kristityt alkoivat ottaa oppia menneisyydestä tulevaisuutta varten. He tutkivat Vanhan testamentin kirjoituksia uudessa, Jeesuksen tuomassa valossa. He kuuntelivat ja noudattivat apostolien opetusta, koska Jeesus oli uskonut näille tämän opetustehtävän. Tämä oppiminen tapahtui siis yhteisönä. Tässä kohtaa eikä muuallakaan Raamatussa nosteta esiin sitä, että yksi ihminen alkaisi nostaa itseään toisten yläpuolelle, vaan myös apostolit palvelivat uusia kristittyjä Jumalan sanan avulla.
  2. Se oli palveleva yhteisö. He olivat ihmisiä, jotka olivat kuunnelleet apostolien opetusta. Koko ajan Jeesus oli heillä keskiössä. Niinpä he kertoivat myös toisille Jeesuksesta, ja niin seurakunnan määrä kasvoi. Se on suurin ihme, mitä ylipäätään voi tapahtua nykyäänkin. Vain Jumala voi tehdä sen ihmeen, että syntinen ihminen kääntyy Jeesuksen puoleen ja näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan. Mutta sitä ihmettä ei tapahdu milloinkaan ilman Jumalan sanaa. Sana Jeesuksesta tuo elämän.
  3. Se oli välittävä yhteisö. Ensimmäiset kristityt palvelivat toisiaan niillä resursseilla, joita heillä oli. Toisten palveleminen oli käytännön osoitusta siitä, että Jeesus oli tullut heille tärkeämmäksi kuin omaisuus. Jakaminen oli merkki siitä, että he olivat tulleet Jeesukseen uskoviksi. Siksi Paavali saattaa lainata Jeesuksen sanoja jakeessa Ap.t. 20:35: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” On aina hyvä muistaa, että omaisuudesta tulee helposti meidän herramme ja isäntämme, eikä se pysy meidän palvelijanamme.
  4. Se oli evankelioiva yhteisö. Sen lisäksi, että nämä ensimmäiset kristityt kertoivat Jeesuksesta lähipiirissään, he olivat valmiita viemään evankeliumin sanaa aina maailmaan ääriin asti. Näin yhä uudet ihmiset liittyivät osaksi tätä yhteisöä.
  5. Se oli yhteisö, joka kokoontui yhteen leivän murtamiseen eli ehtoollisen viettoon. Yhteiset jumalanpalvelukset olivat siis heille tärkeitä. Alusta asti on siis käynyt ilmi, ettei Jeesus tahtonut tehdä meistä yksinäisiä uskovia, vaan tehdä meistä yhteisön jäseniä.

Ainakin minun on vaikea tätä alkuseurakunnan kokoontumista pohtiessani ajatella, että joku sen jäsenistä olisi alkanut puhua ”minun kirkostani”. Ehkä kuitenkin joku olisi saattanut sanoa: ”Minäkin saan olla mukana kantamassa korteani kekoon muiden iloksi.” Sellaiseen muotoiluun olisi minunkin helppoa yhtyä, sillä kristillinen seurakunta ei ole palvelujärjestö vaan organismi, jossa jokaisella on jotain annettavaa yhteiseksi hyväksi ja Jumalan kunniaksi.

Mosaiikki lattiassa ruokkimisihmeen kirkossa Tabghassa Israelissa.