Sanasta Elämään –yhdistys julkaisi ohjelmansa

Sanasta elämään -yhdistys on julkistanut marraskuussa 2026 toimitettavien kirkollisten vaalien ohjelmansa.

Yhdistys perustettiin ja rekisteröitiin kesäkuussa 2019. Sen hallituksessa on maallikkoedustajia eri hiippakunnista. Yhdistys tukee sen tavoitteisiin sitoutuneiden luottamushenkilöiden sekä näihin tehtäviin pyrkivien toimintaa ja yhteydenpitoa.

Sanasta Elämään on sitoutunut kirkon rakenteiden ja toiminnan uudistamiseen Raamatun ja kirkon tunnustuksen pohjalta. Kirkon jäsenkato ja talouden heikkeneminen pakottavat hallinnon keventämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Kokonaiskirkolla ja seurakunnilla on aktiivisella ja ennakkoluulottomalla toiminnalla kuitenkin paljon tavoitettavaa sekä maahanmuuttajien että seurakunnista kauemmaksi erkaantuneiden saavuttamiseksi. Tässä tarvitaan vahvaa maallikoiden panosta sekä laajaa yhteistyötä kirkon järjestöjen ja liikkeiden kanssa.

Lisätietoja puheenjohtajalta,
Jouko Jääskeläinen
050-5120782
kirkolliskokouksen jäsen

 

Seurakuntavaalit 2026       17.3.2026

Teemat – Kristillinen seurakunta on kansakuntamme hengellinen selkäranka – siksi lähde ehdokkaaksi ja äänestä Sanasta Elämään ehdokkaita

Seuraavassa konkreettisia periaatteita ja käytännön tavoitteita luottamushenkilöiden toimikaudelle 2027–2030, seurakuntavaalit ovat 15.11.2026

Raamattu elämän iloksi ja ohjeeksi

• Tärkein tehtävämme on kertoa sanoma evankeliumista, kutsua kaikkia armon yhteyteen ja uskomaan Jeesukseen.
• Opetuksemme ja toimintamme perustuvat Raamattuun, eläväksi tekevään sanaan. Hyvän sanoman välittäminen Jeesuksesta Kristuksesta sanoin ja teoin kotimaassa ja ulkomailla on seurakunnan päätehtävä.
• Sitoudumme työssämme kestävästi luterilaiseen tunnustukseemme ja tuomme sitä selkeästi esiin kirkossa – epävarmassa ajassa seurakunta on kansakuntamme hengellinen selkäranka.
• Avioliitto on, kuten kirkkojärjestys ja kirkkokäsikirja säätävät, miehen ja naisen liitto.
• Olemme rohkeasti armon asialla yhdessä seurakuntien ja sen piirissä toimivien eri hengellisten liikkeiden kanssa.

Käytännön työssä korostamme mm. seuraavia asioita:

• Toimimme niin, että seurakunnissa on hyvä ja toimiva hallinto sekä terve talous.
• Seurakuntien elinvoimaa vahvistetaan erityisesti hyvin hoidetun, Raamattuun ja tunnustukseemme perustuvan opetustyön kautta.
• Vahvistamme rippikoulutyötä, raamattuopetusta ja pyhäkoulutyötä sekä innostamme kaikkia seurakuntalaisia mukaan jumalanpalveluksiin ja seurakunnan toimintaan.
• Tuemme vapaaehtoisia heidän työssään yhdessä seurakunnan kanssa – vapaaehtoistyön koordinoinnin kehittäminen tarvitsee kokeneita mentoreita sekä yhteistyötä työntekijöiden ja seurakuntalaisten kesken.
• Toimimme niin, että kasteiden ja vihkimisten määrä lisääntyy, varsinkin siellä missä kirkkoon kuuluvat eivät nyt koe niitä tarpeellisiksi.
• Tuemme perheitä ja kristillistä avioliittoa. Vahvistamme lasten ja nuorten kristillistä kasvatusta kotien ja seurakuntien toimesta sekä myös yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa.
• Nuorten lisääntyvän kristinuskoon suuntautuvan kiinnostuksen huomioiminen sekä heidän hengellisen elämänsä hoitaminen ja vahvistaminen ovat avaintehtäviämme.
• Diakonisen avun tarpeen kasvu on yksi seurakuntien työn suurimmista haasteista. Kristillisen rakkauden tulee näkyä käytännössä heikossa asemassa olevien tukemisena ja auttamisena riippumatta heidän taustastaan tai ominaisuuksistaan. Seurakunnan tulee aktivoida ihmisiä toimimaan toistensa hyväksi.
• Tuemme kaikkien nykyisten kahdeksan kirkon kanssa yhteistyössä toimivan järjestön virallista asemaa kirkon lähetysjärjestöinä. Tuemme kaikkien niiden työtä tasapuolisesti.  Edistämme kirkkomme kansainvälistä työtä ja missiota yhdessä järjestöjen kanssa.
• Kohtaamme maahanmuuttajat aktiivisesti ja tarjoamme heille mahdollisuuden tutustua sanomaamme ja liittyä oman seurakuntamme jäseniksi.
• Toimimme aktiivisesti syrjäytymisvaarassa olevien kanssa tuoden kirkon hengellisen panoksen tähän työhön yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Vahvistamme rakentavaa yhteistyötä ja etsimme yhteisiä toimintatapoja siitä kiinnostuneiden tahojen kanssa.
• Haluamme, että kaikilla seurakunnilla on toimivat ja terveysturvalliset tilat, huomioiden seurakuntakohtaiset erityistarpeet.
• Tuemme koulujen uskonnonopetuksen säilyttämistä oman uskonnon opetuksena. Niissä opetusryhmissä, missä epäkohtia on mahdollisesti havaittu, tulee vahvistaa opettajakoulutusta ja huolehtia hyvästä rekrytoinnista.

Seurakunta kohtaa ihmisten hädän

• Seurakunnan tehtävä on kohdata ihmisen hätä ja auttaa häntä. Monet taloudelliset ongelmat painavat ihmisiä, usein henkinen ja hengellinen hätä myös liittyvät näihin tilanteisiin. Meidän on vahvistettava työntekijöiden ja vapaaehtoisten taitoa ja mahdollisuuksia hoitaa tällaisia tilanteita.Seurakuntien taloudelliset resurssit tulee säilyttää. Valtiovalta leikkasi tukea hautausmaiden ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten hoitoon. Vetoamme sen puolesta, että tuki säilyisi vähintäänkin nykytasolla.
• Kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen päätökset ovat merkinneet muutoksia jaettavan tuen seurakuntakohtaisessa jakautumisessa. Monet väkirikkaat alueet ovat kohdanneet tällä kohdin merkittäviä leikkauksia. Edellytämme, että tässä tilanteessa tukien muutoksia vielä harkitaan ja siirtymäaikaa jatketaan.
• Hautaustoimilakia on korjattava niin, että seurakunnan jäsenet saavat maksuista alennuksen, koska ovat jo maksaneet veronsa seurakunnille.

”Erämaassa minä etsin elävää vettä” lauletaan Pekka Simojoen laulussa. Me todella elämme ajassa, jossa monessa mielessä olemme kuin raikasta vettä etsivä nääntyvä kulkija kuivassa autiomaassa. Lähteitä ei tahdo löytyä. Olokin tuntuu turvattomalta. Onkin tullut aika kirkossamme palata raikastavan lähteen luo, josta janoava saa raikasta vettä eli elämän sanaa. On siis aika palata juurillemme, Jumalan sanan ääreen. Sen varaan suomalainen yhteiskunta aikoinaan rakentui ja sen varassa voimme kohdata turvallisesti tulevaisuudenkin haasteet. On aika alkaa jälleen rakentaa työ seurakunnissamme kestävälle Kristus-kalliolle, joka kestää suurimmissakin myrskyissä. On aika ottaa Raamattu käteen ja luottaa sen lupauksiin Sanasta, joka antaa elämän.

Kai Kronlund, Tikkurilan seurakunta

Uutisvirta Ukrainan sodasta jatkuu, ja tapahtumien kammottavuudesta huolimatta uutiset alkavat jo uuvuttaa. Pitkä yhteiskunnallisen rauhan aika on uhattuna Euroopassa ja Suomessakin on tehty uudenlaisia päätöksiä sen turvaamiseksi. Tilanne ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen, myös Eurooppa ja Suomi sen mukana on aina kuohunut tasaisin väliajoin. Maailma ei näytä kykenevän elämään rauhassa ja unelmat pysyvästä rauhasta kaatuvat toinen toisensa jälkeen. Rauhaa kuitenkin kipeästi kaipaisivat niin yhteiskunnat kuin yksittäiset ihmisetkin.

Levottomassa maailmassa sanasta kiinni pitävä kirkko voi rakentaa rauhaa yhteiskunnassa ja valtioiden välillä. Sitä meitä kehotetaan tekemäänkin, rukoilemaan hallitusten ja päättäjien puolesta, kuten apostoli Paavali kirjeessään Timoteukselle kirjoittaa. Kirkko voi olla vakauttava tekijä epävakaassa ympäristössä. Viime sotien aikana presidentti Kyösti Kallio kehotti ihmisiä rukoilemaan maamme puolesta, joskin tänään sen kaltaiset äänet ovat olleet vaimeita.

Ulkoiset olosuhteet ovat usein seurausta ihmisten sisäisestä todellisuudesta. Siksi myös rauhan rakentaminen alkaa sisältäpäin. Me ihmiset olemme tässä suhteessa heikkoja, mutta meille on annettu ratkaiseva apu. Jeesus itse lupasi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” Näin suurta lupausta kirkko saa olla kertomassa, rauha alkaa rauhasta Jumalan kanssa.

Tätä lupausta ja sanomaa, joka muuttaa ihmistä sisältäpäin ja kestää maailman myllerryksen, on sitoutunut edistämään myös Sanasta Elämään ryhmä. Se on turvallinen ja niin seurakuntaa kuin yhteistäkin rauhaa rakentava vaihtoehto tulevissakin vaaleissa.

 

”Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee kuin aurinko kohti horisonttia, leveällä siveltimellä. Onko valtion- tai kansankirkkoa silloin enää olemassa, kun olemme vähemmistöä?”

Tätä pohtii kirjoituksessaan lääkäri ja diabetestutkija Sari Mäkimattila. Lue lisää hänen ajatuksistaan tästä Sanasta Elämään -ryhmän infokirjeestä.

Nautin hiljan teekutsuista ystävien seurassa. Lauantai-iltapäivän rentoon tunnelmaan oli kokoontunut joukko synnyinmaaltaan, iältään ja kirkkokunnaltaan erilaisia kristittyjä.  Olimme kokoontuneet tällä kertaa taiteen äärelle. Akvarellivärit ja siveltimet nostettiin teekupposten viereen. Ujoinkin harrastelija uskaltautui luomaan muiden amatööritaiteilijoiden seurassa. Taide on ihana Jumalan lahja!

Kyselimme kuulumisia. Nuori taiteilija kertoi olevansa luokallaan ainoa uskonsa tunnustava luterilainen kristitty. Mutta kukaan ei kiusaa häntä, koska luokan ilmapiiri on hyvin suvaitsevainen. Ulkomailla varttunut kertoi olleensa samasta syystä vahvasti koulukiusattu kotimaassaan.  Aikuisena hänestä tuli opettaja, jonka uskonnontunneilla myös muihin tai ei mihinkään uskonto- tai kirkkokuntaan kuuluvat nuoret haluavat käydä. Hänestä kasvoi rohkea vähemmistökirkkoon kuuluva kristitty, rehellinen ja suvaitsevainen opettaja.

Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee kuin aurinko kohti horisonttia, leveällä siveltimellä. Onko valtion- tai kansankirkkoa silloin enää olemassa, kun olemme vähemmistöä? Ja onko siitä syytä olla suruissaan tai huolissaan? Ystäväpiirin keskustelussa vääjäämätön muutos koettiin lopulta myönteisenä asiana. Valta voi sumentaa ja sitoa päätöksentekoa, sen on opettanut kansakuntien pitkä historia. Suomen lyhyessä historiassa kirkon pienuus on uutta. Vai onko sittenkään? Jäsenmäärä ei kuvaa Kristuksen kirkon todellista tilaa.

Me voimme Kristuksen kirkon jäseninä, yksilöinä, tehdä hyvää ja vaikuttaa yhteiskunnassamme seurakuntamme koosta tai varakkuudesta riippumatta. Talouden kiristyessä tekeminen vääjäämättä kohdentuu olennaisimpaan, myös kirkossa. On aika uudistua, rohkaistua muuttamaan työtapoja ja asennetta. Ja avata silmät: kristityt ovat nykyisin maailman vainotuin ihmisryhmä.

Suomessa vallitsee vielä kristityn vapaus suvaitsevaisuuden ansiosta. Mutta vastustuksen kohtaaminen voi lisääntyä. Jos se tulee osaksemme, on se vahva kutsu jatkaa evankeliumin julistusta. Silloin turvallisen ja rakastavan kotiseurakunnan merkitys korostuu. Taivaan Isä on luonut kaikki värit: Jumala rakastaa jokaista yksittäistä ihmistä ja tahtoo hänen parastaan, äärettömästi enemmän kuin me kaikki yhteensä kykenemme rakastamaan ikinä.

Tutustu Sanasta Elämään vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

Hiippakuntavaltuustot suunnittelevat kirkon toimintaa seurakuntia laajemmalla alueella. Ne ovat myös erinomainen paikka jakaa tietoa ja kokemuksia seurakuntatyöstä. Näin kertoo Tiina Tuomela. Hän on Rekolan seurakuntaneuvostossa sekä myös kirkko- ja hiippakuntavaltuutettu. Ammatiltaan hän on lastenlääkäri.

 

”Kirkon on puututtava yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja tultava ihmisten arjen keskelle.”

 

Hiippakuntavaltuustot perustettiin vuonna 2004. Niissä on 14 maallikkoa sekä 7 pappisjäsentä. Hiippakuntavaltuuston tehtävänä on ”tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa”. Perustehtäviin kuuluu mm. hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. Valtuusto myös perustaa/lakkauttaa tuomiokapitulin virat, valitsee tuomiokapituliin maallikkojäsenen sekä käsittelee hiippakunnan työtä tai kirkon järjestysmuotoa koskevat aloitteet.

Kuluneella kaudella sain toimia työryhmässä, joka käsitteli juuri hiippakuntavaltuuston tarpeellisuutta ja toimenkuvaa. Totesimme valtuuston olevan edelleen tarpeellinen ja toivoimme sen ottavan aktiivista otetta hiippakuntatasolla.

On ollut erittäin mielenkiintoista verkostoitua eri puolella hiippakuntaa olevien kollegojen kanssa. Hiippakuntavaltuustossa on saanut hyvän kokonaiskuvan alueestamme, joka on hyvin monimuotoinen – alueita on metropolista maaseutuun. Kokouksia on pidetty vaihdellen eri puolella hiippakuntaa, joten alueen kirkot ovat samalla tulleet tutuiksi.

On tärkeää ymmärtää kirkon tehtäviä hallinnon eri tasoilla. Raamatun sanan tulee olla kaiken toiminnan perusta. On tärkeää rakentaa yhteisymmärrystä kirkon sisällä ja samalla suuntautua ulospäin kutsumaan ihmisiä seurakunnan yhteyteen.

Tutustu Sanasta Elämään -ryhmän vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin osoitteessa www.sanastaelamaan.fi. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

Anneli Louneva, Töölön srk

Kaikella kokemuksellani, jonka olen saanut töissäni, järjestöissä, politiikassa, seurakunnissa, eri luottamustehtävissä ja johtotehtävissäni, mutta erityisesti Raamatusta, kiteytyy seuraaviin näkemyksiini, koskien koko kirkkoa ja sen organisaatiota.

Kaikkien organisaatioiden perustana ovat säännöt, joita noudattamalla organisaatiossa olevat jäsenet ja johtajat voivat vain yhdessä menestyä. Kirkon ylin ohje on raamattu, joka ohjaa totuuteen ja hyvään elämään sekä iankaikkisen elämän tielle. Kirkon toiminnan perustana on kirkkolaki, kirkkojärjestys ja sen hallinnolliset määräykset. On hyvä opettaa seurakuntalaisille tietoa näistä, että tiedämme, mihin kuulumme, jotta voimme tuntea yhteenkuuluvaisuutta saman organisaation jäseninä.

Meilahden seurakuntaneuvostossa halusin tietää, mitä me voimme tehdä kirkon ja seurakuntamme hyväksi, joten esitin neuvostolle, että pyytäisimme silloista sisäministeri Päivi Räsästä myös uskontoasioista vastaavana, vierailulle kertomaan mahdollisuuksistamme. Hän oli estynyt kiireidensä vuoksi, mutta saimme hänen valtiosihteerinsä Marjo Anttooran avaamaan meille kirkon lainsäädäntöä käytännön esimerkein. Tästä oli hyötyä ollessani Meilahden ja Töölön seurakunnan yhdistymisprosessissa järjestelytoimikunnan jäsenä niiden yhdistyessä uudeksi Töölön seurakunnaksi.

Meidän tulee saada kirkon sanoma esille uudella tavalla kirkkaasti, jotta se voi saada aikaan muutoksia kirkossa ja ihmisissä. Jumalan rakkaus saa meissä halun muuttua, ja sen tekee Jeesus teoillaan, sanoillaan ja esimerkillään. Näistä meidän tulee kertoa enemmän kokoontuessamme yhteen kirkoissamme. Jeesus antoi meille esimerkin ” Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven” tai ” Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” jne. Jumala ei ole antanut meille yhtään tuomiovallastaan, koska vain Hän näkee ihmisten sydämet ja osaa tuomita oikein. Meille on uskottu kerrottavaksi armon sanoma, jossa Pyhä Henki puhuu ihmissydämille niin, että se muuttaa ihmisen uudeksi luomukseksi ja antaa voiman karttaa myös syntiä. Tällöin ihmiset hakeutuvat Sanan kuuloon oppimaan lisää Jumalasta ja pelastuksen sanomasta.

Kertomus hoviherrasta ja Filippoksesta osoittaa, että hoviherrakin tarvitsi neuvoa ymmärtääkseen Sanaa. Tänä aikana kaikenikäiset ihmiset saavat eripuolilta vääriä elämisen malleja ja niitä seurattuaan joutuvat potemaan huonoa omaa tuntoa, tuskaa sekä ahdistusta, josta he haluaisivat eroon tavalla, jos toisella, mutta ne keinot voivat usein olla vielä huonompia. Tähän epätoivoon kirkon sanomalla on H-hetki vastata, sillä ihmiset etsivät toivoa elämäänsä. Se on meidän ja kirkon tehtävä seurakunnissamme, sillä Jeesus on tänäänkin kaikkien ihmisten Vapahtaja. Kirkon vapaaehtoistoimintaa kannattaa tukea entistä enemmän.

Jotta viestisimme oikein, meidän tulee uudistaa kirkon viestintää. Ollessani 20 vuotta Kristillisessä radio-ja televisioliitossa, vaikutimme silloisien medioiden kautta ohjelmiin ja kävimme myöskin Ylen järjestämillä kursseilla, joiden avulla opimme tekemään mm. radio-ohjelmia, joita tein itsekin usein esim.verotuksesta, mutta myös armolahjoista sekä väestönsuojelusta sisältäen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Se oli antoisaa yhteistyön aikaa medioiden kanssa. Tätä toivoisin tehtävän edelleen.

Anneli Louneva Töölön srk

Moni kirkon lapsityössä mukana ollut jättää kirkon aikuistuttuaan. Miksei elämän alkutaipaleella alkanut yhteys kirkkoon kanna läpi elämän? Tätä pohtii kirjoituksessaan teologian maisteri Soili Haverinen. Hän on sekä hiippakuntavaltuustossa että kirkolliskokouksessa.

Työpaikkani Helsingin Luther-kirkon avoimesta ovesta piipahti sisään nuori lähistöllä asuva nainen. Hetken keskustelun jälkeen hän muisti, ettei ollutkaan siellä ensimmäistä kertaa. Kävi ilmi, että hänen isoäitinsä oli käynyt siellä aktiivisesti ja myös tämä nuori nainen lapsena isoäidin kanssa. Hän muisti isoäitinsä rukoilleen hänen puolestaan, ettei polku rukoushuoneelle kasvaisi umpeen. Niin monelle käy. Lapsena tutuksi tullut tie kirkkoon kasvaa umpeen ja unohtuu.

Kirkon tilastoista (kirkontilastot.fi) näkee, että lapsiin ja perheisiin panostetaan. Toimintaa on tarjolla paljon ja siihen myös osallistutaan. Kirkon lapsi- ja perhetyö on ollut monipuolista ja ammattitaitoista jo vuosikymmeniä. Siitä huolimatta moni työn piirissä varttunut lapsi ei koe kirkkoa omakseen enää aikuistuttuaan, vaan jää kirkon toiminnan ulkopuolelle ja lopulta eroaa kirkosta. Hänen lapsiaan ei enää kasteta. Miksei elämän alkutaipaleella alkanut yhteys kirkkoon kannakaan läpi elämän? Mitä on tapahtunut, tai pikemminkin, mitä seurakuntien perhetyön kautta on jäänyt tapahtumatta?

Uusien sukupolvien kirkosta vieraantuminen on ollut vauhdikasta. Viime vuosikymmenen aikana kasteiden määrä romahti 48 000:sta 30 000:een. Pudotus on merkittävästi suurempi kuin syntyvyyden väheneminen. Samaan aikaan ilmapiiri lasten kristillistä kasvatusta kohtaan koulussa ja päiväkodissa on muuttunut yhä kielteisemmäksi. Moni ammattikasvattaja on hämillään sen edessä, onko kirkkoon kuuluvien perheiden kristillisen kasvatuksen tukeminen enää sallittua vai ei. Mihin kaikkeen pitää kysyä erikseen lupa?

Kirkon laaja ja tavoittava perhetyö on ilman muuta yksi kirkon vahvuuksista, jonka mahdollisuudet tulisi hyödyntää paremmin seurakunnan rakentamisessa. Monissa seurakunnissa perhetyön yhteys seurakuntaelämän keskukseen, messuun, on löyhä. Tuota yhteyttä tulee vahvistaa. Sama haaste koskee myös nuorisotyötä. Satunnaiset perhejumalanpalvelukset voivat tavoittaa niitäkin perheitä, jotka käyvät muuten kirkossa harvoin. Ne eivät kuitenkaan riitä sitouttamaan perheitä säännölliseen jumalanpalveluselämään, jossa olisi aidosti mahdollisuus myös tutustua syvemmin toisiin perheisiin ja jakaa arjen kuulumisia näiden kanssa. Tähän tarvitaan perhemyönteisiä yhteisöjä, jotka keräävät yhteen kaiken ikäisiä seurakuntalaisia.

Kirkon tulevaisuus on pitkällä tähtäimellä kiinni siitä, saako se rakennettua seurakuntiin sellaisia messuyhteisöjä, joihin tullaan lasten kanssa ja joissa kaiken ikäiset Jumalan lapset saavat kasvaa kirkon keskeisimmän asian – Jumalan armon Kristuksessa – yhteydessä. Tämän mahdollisuuden kehittäminen on yksi tulevan kirkolliskokouksen tärkeimmistä haasteista.

Vain elävä säännöllinen messuyhteys sitouttaa kirkon jäsenyyteen koko elämän ajaksi vaihtuvan vertaisryhmän sijaan. Messuyhteydestä ei tarvitse koskaan kasvaa ulos elämäntilanteen muuttuessa. Kirkon tulisi ottaa myös huomioon ihmisten liikkuvuus etenkin kaupungeissa. Seurakuntayhteyttä ei välttämättä haluta vaihtaa, vaikka muuttaisikin toiseen kaupunginosaan. Parokiaalisten seurakuntien rinnalle tulee avata mahdollisuus perustaa henkilöseurakuntia, jotka voivat olla muodoiltaan hyvinkin erilaisia, kunhan yhteinen luterilainen oppi yhdistää.

Tavoitteitani kirkolliskokouksen seuraavalla kaudella:
• Kirkon identiteettiä evankeliumin yhteisönä tulee vahvistaa.
• Kirkon ja seurakuntien hallintoa tulee keventää merkittävästi rakenteellisten uudistusten kautta.
• Kirkon sisällä tulee avata mahdollisuus perustaa messuyhteisöjä ja/tai henkilöseurakuntia, jotta kirkon tavoittavuus saadaan kasvamaan.
• Kirkon kaikkia lähetysjärjestöjä tulee tukea tasapuolisesti.
• Kirkon tulee pysyä kristillisessä käsityksessä avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona sekä tukea aviopareja ja perheitä.

Siunauksin,
Soili Haverinen
Teologian maisteri, Sleyn Suur-Helsingin piirivastaava ja Helsingin Luther-kirkon teologi

Eilinen päivä oli loppiainen. Se on idän tietäjien ja lähetystyön pyhä. Loppiainen muistuttaa siitä, että Jeesuksen meille antama tehtävä on edelleen kesken. Siihen kutsutaan kaikkia, jotka on Kristuksen nimeen kastettu, ei vain joitakin erityisosaajia. Tässä Sanasta Elämään -ryhmän infokirjeessä kaksi ehdokastamme Anna-Kaarina Palmu ja Aarne Vesamäki kertovat omakohtaisista kokemuksistaan kirkon lähetystyössä.

”Työskentelin erilaisissa tehtävissä Etiopian Evankelisessa Mekane Yesus -kirkossa Suomen Lähetysseuran lähettämänä vuosina 1974 – 2009. Saman kirkon palveluksessa oli lähetystyöntekijöitä myös Kansanlähetyksestä ja Kylväjästä. Eri järjestöjen välinen yhteistyö toimi hyvin. Myöhemmin sain tutustua myös moniin muihin ns. nuoriin kirkkoihin toimiessani perhetyön kouluttajana varustaen kirkkojen vastuunkantajia tukemaan aviopareja ja perheitä heidän moninaisissa elämäntilanteissaan.”

Anna-Kaarina Palmu on ehdolla hiippakuntavaltuustoon (nro 46).

Lähetysinnostus johti Suomen Lähetysseuran perustamiseen vuonna 1859. Sittemmin Suomessa on syntynyt useita muita lähetysjärjestöjä, joilla on usein herätysliiketausta. Nykyäänkin evankelisluterilaisen kirkon lähetystyö on organisoitu kirkon lähetysjärjestöjen kautta. Kirkollamme on yhteensä seitsemän lähetysjärjestöä. Järjestöillä on keskenään erilaisia painotuksia, mutta päämäärä on sama. Seurakunnat tukevat taloudellisesti näiden eri järjestöjen tekemää lähetystyötä. Seurakuntien tuen lisäksi järjestöt saavat taloudellista tukea yksittäisiltä seurakuntalaisilta.

Lähetystyössä autetaan koko ihmistä henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti. Lähetystyössä viedään viestiä Jumalan rakkaudesta kertomalla kristillisestä uskosta, toimimalla konkreettisesti hädän lievittämiseksi sekä vaikuttamalla hädän syihin.

 

Aarne Vesamäki Malmin seurakunnasta on ehdolla kirkolliskokoukseen (nro 176) ja hiippakuntavaltuustoon (nro 57).

”Viime kesänä olin avustamassa lasten leirillä Tihkovitsassa lähellä Pietaria. Leirille oli kokoontunut lapsia ja nuoria. Aivan erityinen ilon aihe oli, että seurakuntien omasta nuorisosta on kasvamassa vastuunkantajia. 1980-luvulta alkaen olen nähnyt työssä suuren muutoksen.”

Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa (Matt. 10:8).
Aarnen ensimmäinen kontakti Inkeriin oli 1980-luvun alussa. Leningradin turistimatkalla osallistuttiin messuun Pushkinin kirkossa. Tuolloin virallisia yhteyksiä ei ollut ja vierailut tehtiin turistimatkojen yhteydessä. Moni inkeriläismummo oli silmin nähden liikuttunut siitä, että messuissa kävi kristittyjä Suomesta. Taisi tuolloin matkalla olleet virsikirjatkin unohtua kirkon penkkiin.

1990-luvulla muurit murtuivat ja ystävyydet lujittuivat nopeasti seurakunnallisiksi. Alussa työn pääpaino oli Sanan julistuksessa, koska ei ollut paikallisia pappeja. Suomesta tehtiin matkoja kymmeniin kyliin, joissa oli kussakin muutama sanannälkäinen kristitty. Ajan kuluessa työn muoto on muuttunut enemmän rinnalla kulkemiseksi, kun Inkeriin on kasvanut oma pappisjoukko. Edelleen kuitenkin seurakunnissa odotetaan vieraita.

Vaikka monissa seurakunnissa on jo oma pappi, useilla lahjoilla avattu Sana on aina tervetullutta. Kaikilla ei omaa pappia ole – ja jos onkin, niin tämä tekee usein työtä palkatta.

Matkoilla ymmärtää, että Sanan kuulo ei ole kaikilla itsestään selvä asia. Sanan nälkä ja sen jakaminen on tärkeää, kun se ei ole jokapäiväisesti mahdollista kuten Suomessa. Jos usko alkaa tuntua arkiselta, kannattaa käydä syrjäkylällä yksinäisyydessä elävän vanhuksen luona oppimassa.

”Lähetystyö perustuu kolmeen asiaan: tekijä, tukija ja rukous. Jos ei ole mahdollista itse lähteä, voi tukea ja lähettää – jos on varoja siihen. Aina voi rukoilla, se ei maksa kuin sen, että avaa linjan Isän luo. Jokainen matka on aina taloudellinen ponnistus, mutta saatuja kokemuksia ja muistoja ei voi mitata rahalla. Tulee muistaa, että kaikki täällä on lainaa,” Aarne Vesamäki tiivistää lähetystyön syvimmän olemuksen.

Tutustu Sanasta Elämään -ryhmän vaaliohjelmaan ja kaikkiin ehdokkaisiin osoitteessa www.sanastaelamaan.fi.

Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

Tämä blogi on Sanasta Elämään -nimisen ryhmän infokirje. Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen Vantaankosken seurakunnasta. Hän on ollut jäsenenä kirkolliskokouksessa vuodesta 2016.

Tärkeimmissä kirkon asiakirjoissa kohtaamme usein toteamuksen ”kirkolliskokouksen hyväksymä”. Tämä koskee niin virsikirjaa, raamatunkäännöksiä, kirkkokäsikirjaa kuin kirkkolakiakin.

Kirkolliskokouksella on yksinoikeus esittää muutoksia kirkkolakiin. Eduskunta voi ne vain hyväksyä tai hylätä. Kirkolla on laaja autonomia.  Päättyneellä kaudella kirkolliskokous teki laajan työn kirkkolain uudelleenjärjestelyssä eli kodifioinnissa.

Kirkon keskushallinto eli kirkolliskokous ja kirkkohallitus voivat vaikuttaa suuriin linjoihin. Niiden toiminnan tulee olla avointa ja palvella viestimme viemistä eteenpäin. Hyviä tienviittoja ovat kohtuullisuus, ympäristövastuu ja heikoimpien tukeminen. Näiden asioiden hyväksi teemme töitä.

Olennaisinta on se, mitä kirkossa opetetaan. Opetuksessa olemme sidottuja Raamatun Sanaan, koska muuta tai parempaa tietoa meillä ei ole. On hyvä, että näissä asioissa kirkolliskokouksen päätöksenteossa tarvitaan määräenemmistö eli satunnaiset mielipidemuutokset eivät ohjaa päätöksiä.

Kirkko toimii ennen kaikkea lähettäjänsä asialla; siksi sen toiminnan keskukseen nousee eräitä tärkeitä asioita. Olemme viime vuosina kantaneet huolta kastettavien määrän vähenemisestä. On entistä selvemmin opetettava kasteen suuresta lahjasta ja siitä, että siinä meidät liitetään Kristukseen ja seurakuntaan.

Peruslinjauksiani:
– Rippikoulussa tärkeintä on opetus kristinuskon ydinasioista.
– Perheemme tarvitsevat seurakuntien tukea.
– Avioliitto on miehen ja naisen välinen.
– Sosiaalinen työ kulkee käsi kädessä evankeliumin hyvän sanoman viemisen kanssa kotimaassa ja ulkomailla.

Uuteen vuoteen 2020 on hyvä käydä mielessä Raamatun lupaus ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer 29:11).

Tutustu Sanasta Elämään vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin osoitteessa www.sanastaelamaan.fi. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

 

Anneli Louneva, Töölön srk

Kirkostani puhutaan usein.
Yhdelle se on erittäin tuttu ja rakas,
toiselle kaunis ja lempeä,
mutta ennen kaikkea kutsuva.

Siksi sinne haluavat useimmat,
kastetta katsomaan, häitä juhlimaan,
oppia saamaan, ystäviä tapaamaan ja
läheisiä taivaan kotiin saattaamaan.

Sinne tullaan läheltä ja kaukaa,
siellä on jotain, ei mitään liikaa eikä liian vähän.
Sen on usko on rakkautta täynnä ja pysyvää,
ja kaikki sinne tervetulleeksi sisään toivotetaan.

Kirkkomme on elävä ja täynnä elävää vettä ,
joka Jumalan Sanasta ja hyvyydestä pulppuaa.
Se ilon ja hymyn kasvoillemme saa, koska se on
iloksemme ja riemuksemme, ilmaiseksi annettu.

Se on paikka, jossa tuntemattomat tulevat
tutuksi, ja vieraat ystäviksi, ja Jumala
Isäksemme, Poika Pelastajaksemme sekä
Pyhä Henki iloksemme ja oppaakseksemme.

Jumalan Sana, tuo kirkomme aarre, yhä vahvana
kulmakivenä seurakunnassamme on, ja kun sen
Pyhän Henki saa innoittaa, niin se uskon meihin tuo
ja meidät taivaskelpoisiksi luo.