”Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee kuin aurinko kohti horisonttia, leveällä siveltimellä. Onko valtion- tai kansankirkkoa silloin enää olemassa, kun olemme vähemmistöä?”

Tätä pohtii kirjoituksessaan lääkäri ja diabetestutkija Sari Mäkimattila. Lue lisää hänen ajatuksistaan tästä Sanasta Elämään -ryhmän infokirjeestä.

Nautin hiljan teekutsuista ystävien seurassa. Lauantai-iltapäivän rentoon tunnelmaan oli kokoontunut joukko synnyinmaaltaan, iältään ja kirkkokunnaltaan erilaisia kristittyjä.  Olimme kokoontuneet tällä kertaa taiteen äärelle. Akvarellivärit ja siveltimet nostettiin teekupposten viereen. Ujoinkin harrastelija uskaltautui luomaan muiden amatööritaiteilijoiden seurassa. Taide on ihana Jumalan lahja!

Kyselimme kuulumisia. Nuori taiteilija kertoi olevansa luokallaan ainoa uskonsa tunnustava luterilainen kristitty. Mutta kukaan ei kiusaa häntä, koska luokan ilmapiiri on hyvin suvaitsevainen. Ulkomailla varttunut kertoi olleensa samasta syystä vahvasti koulukiusattu kotimaassaan.  Aikuisena hänestä tuli opettaja, jonka uskonnontunneilla myös muihin tai ei mihinkään uskonto- tai kirkkokuntaan kuuluvat nuoret haluavat käydä. Hänestä kasvoi rohkea vähemmistökirkkoon kuuluva kristitty, rehellinen ja suvaitsevainen opettaja.

Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee kuin aurinko kohti horisonttia, leveällä siveltimellä. Onko valtion- tai kansankirkkoa silloin enää olemassa, kun olemme vähemmistöä? Ja onko siitä syytä olla suruissaan tai huolissaan? Ystäväpiirin keskustelussa vääjäämätön muutos koettiin lopulta myönteisenä asiana. Valta voi sumentaa ja sitoa päätöksentekoa, sen on opettanut kansakuntien pitkä historia. Suomen lyhyessä historiassa kirkon pienuus on uutta. Vai onko sittenkään? Jäsenmäärä ei kuvaa Kristuksen kirkon todellista tilaa.

Me voimme Kristuksen kirkon jäseninä, yksilöinä, tehdä hyvää ja vaikuttaa yhteiskunnassamme seurakuntamme koosta tai varakkuudesta riippumatta. Talouden kiristyessä tekeminen vääjäämättä kohdentuu olennaisimpaan, myös kirkossa. On aika uudistua, rohkaistua muuttamaan työtapoja ja asennetta. Ja avata silmät: kristityt ovat nykyisin maailman vainotuin ihmisryhmä.

Suomessa vallitsee vielä kristityn vapaus suvaitsevaisuuden ansiosta. Mutta vastustuksen kohtaaminen voi lisääntyä. Jos se tulee osaksemme, on se vahva kutsu jatkaa evankeliumin julistusta. Silloin turvallisen ja rakastavan kotiseurakunnan merkitys korostuu. Taivaan Isä on luonut kaikki värit: Jumala rakastaa jokaista yksittäistä ihmistä ja tahtoo hänen parastaan, äärettömästi enemmän kuin me kaikki yhteensä kykenemme rakastamaan ikinä.

Tutustu Sanasta Elämään vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.