Kai Kronlund, Tikkurilan seurakunta

Uutisvirta Ukrainan sodasta jatkuu, ja tapahtumien kammottavuudesta huolimatta uutiset alkavat jo uuvuttaa. Pitkä yhteiskunnallisen rauhan aika on uhattuna Euroopassa ja Suomessakin on tehty uudenlaisia päätöksiä sen turvaamiseksi. Tilanne ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen, myös Eurooppa ja Suomi sen mukana on aina kuohunut tasaisin väliajoin. Maailma ei näytä kykenevän elämään rauhassa ja unelmat pysyvästä rauhasta kaatuvat toinen toisensa jälkeen. Rauhaa kuitenkin kipeästi kaipaisivat niin yhteiskunnat kuin yksittäiset ihmisetkin.

Levottomassa maailmassa sanasta kiinni pitävä kirkko voi rakentaa rauhaa yhteiskunnassa ja valtioiden välillä. Sitä meitä kehotetaan tekemäänkin, rukoilemaan hallitusten ja päättäjien puolesta, kuten apostoli Paavali kirjeessään Timoteukselle kirjoittaa. Kirkko voi olla vakauttava tekijä epävakaassa ympäristössä. Viime sotien aikana presidentti Kyösti Kallio kehotti ihmisiä rukoilemaan maamme puolesta, joskin tänään sen kaltaiset äänet ovat olleet vaimeita.

Ulkoiset olosuhteet ovat usein seurausta ihmisten sisäisestä todellisuudesta. Siksi myös rauhan rakentaminen alkaa sisältäpäin. Me ihmiset olemme tässä suhteessa heikkoja, mutta meille on annettu ratkaiseva apu. Jeesus itse lupasi: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” Näin suurta lupausta kirkko saa olla kertomassa, rauha alkaa rauhasta Jumalan kanssa.

Tätä lupausta ja sanomaa, joka muuttaa ihmistä sisältäpäin ja kestää maailman myllerryksen, on sitoutunut edistämään myös Sanasta Elämään ryhmä. Se on turvallinen ja niin seurakuntaa kuin yhteistäkin rauhaa rakentava vaihtoehto tulevissakin vaaleissa.

 

”Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee kuin aurinko kohti horisonttia, leveällä siveltimellä. Onko valtion- tai kansankirkkoa silloin enää olemassa, kun olemme vähemmistöä?”

Tätä pohtii kirjoituksessaan lääkäri ja diabetestutkija Sari Mäkimattila. Lue lisää hänen ajatuksistaan tästä Sanasta Elämään -ryhmän infokirjeestä.

Nautin hiljan teekutsuista ystävien seurassa. Lauantai-iltapäivän rentoon tunnelmaan oli kokoontunut joukko synnyinmaaltaan, iältään ja kirkkokunnaltaan erilaisia kristittyjä.  Olimme kokoontuneet tällä kertaa taiteen äärelle. Akvarellivärit ja siveltimet nostettiin teekupposten viereen. Ujoinkin harrastelija uskaltautui luomaan muiden amatööritaiteilijoiden seurassa. Taide on ihana Jumalan lahja!

Kyselimme kuulumisia. Nuori taiteilija kertoi olevansa luokallaan ainoa uskonsa tunnustava luterilainen kristitty. Mutta kukaan ei kiusaa häntä, koska luokan ilmapiiri on hyvin suvaitsevainen. Ulkomailla varttunut kertoi olleensa samasta syystä vahvasti koulukiusattu kotimaassaan.  Aikuisena hänestä tuli opettaja, jonka uskonnontunneilla myös muihin tai ei mihinkään uskonto- tai kirkkokuntaan kuuluvat nuoret haluavat käydä. Hänestä kasvoi rohkea vähemmistökirkkoon kuuluva kristitty, rehellinen ja suvaitsevainen opettaja.

Helsingin hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee kuin aurinko kohti horisonttia, leveällä siveltimellä. Onko valtion- tai kansankirkkoa silloin enää olemassa, kun olemme vähemmistöä? Ja onko siitä syytä olla suruissaan tai huolissaan? Ystäväpiirin keskustelussa vääjäämätön muutos koettiin lopulta myönteisenä asiana. Valta voi sumentaa ja sitoa päätöksentekoa, sen on opettanut kansakuntien pitkä historia. Suomen lyhyessä historiassa kirkon pienuus on uutta. Vai onko sittenkään? Jäsenmäärä ei kuvaa Kristuksen kirkon todellista tilaa.

Me voimme Kristuksen kirkon jäseninä, yksilöinä, tehdä hyvää ja vaikuttaa yhteiskunnassamme seurakuntamme koosta tai varakkuudesta riippumatta. Talouden kiristyessä tekeminen vääjäämättä kohdentuu olennaisimpaan, myös kirkossa. On aika uudistua, rohkaistua muuttamaan työtapoja ja asennetta. Ja avata silmät: kristityt ovat nykyisin maailman vainotuin ihmisryhmä.

Suomessa vallitsee vielä kristityn vapaus suvaitsevaisuuden ansiosta. Mutta vastustuksen kohtaaminen voi lisääntyä. Jos se tulee osaksemme, on se vahva kutsu jatkaa evankeliumin julistusta. Silloin turvallisen ja rakastavan kotiseurakunnan merkitys korostuu. Taivaan Isä on luonut kaikki värit: Jumala rakastaa jokaista yksittäistä ihmistä ja tahtoo hänen parastaan, äärettömästi enemmän kuin me kaikki yhteensä kykenemme rakastamaan ikinä.

Tutustu Sanasta Elämään vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

Hiippakuntavaltuustot suunnittelevat kirkon toimintaa seurakuntia laajemmalla alueella. Ne ovat myös erinomainen paikka jakaa tietoa ja kokemuksia seurakuntatyöstä. Näin kertoo Tiina Tuomela. Hän on Rekolan seurakuntaneuvostossa sekä myös kirkko- ja hiippakuntavaltuutettu. Ammatiltaan hän on lastenlääkäri.

 

”Kirkon on puututtava yhteiskunnan eriarvoistumiseen ja tultava ihmisten arjen keskelle.”

 

Hiippakuntavaltuustot perustettiin vuonna 2004. Niissä on 14 maallikkoa sekä 7 pappisjäsentä. Hiippakuntavaltuuston tehtävänä on ”tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa”. Perustehtäviin kuuluu mm. hiippakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman, toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. Valtuusto myös perustaa/lakkauttaa tuomiokapitulin virat, valitsee tuomiokapituliin maallikkojäsenen sekä käsittelee hiippakunnan työtä tai kirkon järjestysmuotoa koskevat aloitteet.

Kuluneella kaudella sain toimia työryhmässä, joka käsitteli juuri hiippakuntavaltuuston tarpeellisuutta ja toimenkuvaa. Totesimme valtuuston olevan edelleen tarpeellinen ja toivoimme sen ottavan aktiivista otetta hiippakuntatasolla.

On ollut erittäin mielenkiintoista verkostoitua eri puolella hiippakuntaa olevien kollegojen kanssa. Hiippakuntavaltuustossa on saanut hyvän kokonaiskuvan alueestamme, joka on hyvin monimuotoinen – alueita on metropolista maaseutuun. Kokouksia on pidetty vaihdellen eri puolella hiippakuntaa, joten alueen kirkot ovat samalla tulleet tutuiksi.

On tärkeää ymmärtää kirkon tehtäviä hallinnon eri tasoilla. Raamatun sanan tulee olla kaiken toiminnan perusta. On tärkeää rakentaa yhteisymmärrystä kirkon sisällä ja samalla suuntautua ulospäin kutsumaan ihmisiä seurakunnan yhteyteen.

Tutustu Sanasta Elämään -ryhmän vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin osoitteessa www.sanastaelamaan.fi. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

Anneli Louneva, Töölön srk

Kaikella kokemuksellani, jonka olen saanut töissäni, järjestöissä, politiikassa, seurakunnissa, eri luottamustehtävissä ja johtotehtävissäni, mutta erityisesti Raamatusta, kiteytyy seuraaviin näkemyksiini, koskien koko kirkkoa ja sen organisaatiota.

Kaikkien organisaatioiden perustana ovat säännöt, joita noudattamalla organisaatiossa olevat jäsenet ja johtajat voivat vain yhdessä menestyä. Kirkon ylin ohje on raamattu, joka ohjaa totuuteen ja hyvään elämään sekä iankaikkisen elämän tielle. Kirkon toiminnan perustana on kirkkolaki, kirkkojärjestys ja sen hallinnolliset määräykset. On hyvä opettaa seurakuntalaisille tietoa näistä, että tiedämme, mihin kuulumme, jotta voimme tuntea yhteenkuuluvaisuutta saman organisaation jäseninä.

Meilahden seurakuntaneuvostossa halusin tietää, mitä me voimme tehdä kirkon ja seurakuntamme hyväksi, joten esitin neuvostolle, että pyytäisimme silloista sisäministeri Päivi Räsästä myös uskontoasioista vastaavana, vierailulle kertomaan mahdollisuuksistamme. Hän oli estynyt kiireidensä vuoksi, mutta saimme hänen valtiosihteerinsä Marjo Anttooran avaamaan meille kirkon lainsäädäntöä käytännön esimerkein. Tästä oli hyötyä ollessani Meilahden ja Töölön seurakunnan yhdistymisprosessissa järjestelytoimikunnan jäsenä niiden yhdistyessä uudeksi Töölön seurakunnaksi.

Meidän tulee saada kirkon sanoma esille uudella tavalla kirkkaasti, jotta se voi saada aikaan muutoksia kirkossa ja ihmisissä. Jumalan rakkaus saa meissä halun muuttua, ja sen tekee Jeesus teoillaan, sanoillaan ja esimerkillään. Näistä meidän tulee kertoa enemmän kokoontuessamme yhteen kirkoissamme. Jeesus antoi meille esimerkin ” Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven” tai ” Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” jne. Jumala ei ole antanut meille yhtään tuomiovallastaan, koska vain Hän näkee ihmisten sydämet ja osaa tuomita oikein. Meille on uskottu kerrottavaksi armon sanoma, jossa Pyhä Henki puhuu ihmissydämille niin, että se muuttaa ihmisen uudeksi luomukseksi ja antaa voiman karttaa myös syntiä. Tällöin ihmiset hakeutuvat Sanan kuuloon oppimaan lisää Jumalasta ja pelastuksen sanomasta.

Kertomus hoviherrasta ja Filippoksesta osoittaa, että hoviherrakin tarvitsi neuvoa ymmärtääkseen Sanaa. Tänä aikana kaikenikäiset ihmiset saavat eripuolilta vääriä elämisen malleja ja niitä seurattuaan joutuvat potemaan huonoa omaa tuntoa, tuskaa sekä ahdistusta, josta he haluaisivat eroon tavalla, jos toisella, mutta ne keinot voivat usein olla vielä huonompia. Tähän epätoivoon kirkon sanomalla on H-hetki vastata, sillä ihmiset etsivät toivoa elämäänsä. Se on meidän ja kirkon tehtävä seurakunnissamme, sillä Jeesus on tänäänkin kaikkien ihmisten Vapahtaja. Kirkon vapaaehtoistoimintaa kannattaa tukea entistä enemmän.

Jotta viestisimme oikein, meidän tulee uudistaa kirkon viestintää. Ollessani 20 vuotta Kristillisessä radio-ja televisioliitossa, vaikutimme silloisien medioiden kautta ohjelmiin ja kävimme myöskin Ylen järjestämillä kursseilla, joiden avulla opimme tekemään mm. radio-ohjelmia, joita tein itsekin usein esim.verotuksesta, mutta myös armolahjoista sekä väestönsuojelusta sisältäen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Se oli antoisaa yhteistyön aikaa medioiden kanssa. Tätä toivoisin tehtävän edelleen.

Anneli Louneva Töölön srk

Moni kirkon lapsityössä mukana ollut jättää kirkon aikuistuttuaan. Miksei elämän alkutaipaleella alkanut yhteys kirkkoon kanna läpi elämän? Tätä pohtii kirjoituksessaan teologian maisteri Soili Haverinen. Hän on sekä hiippakuntavaltuustossa että kirkolliskokouksessa.

Työpaikkani Helsingin Luther-kirkon avoimesta ovesta piipahti sisään nuori lähistöllä asuva nainen. Hetken keskustelun jälkeen hän muisti, ettei ollutkaan siellä ensimmäistä kertaa. Kävi ilmi, että hänen isoäitinsä oli käynyt siellä aktiivisesti ja myös tämä nuori nainen lapsena isoäidin kanssa. Hän muisti isoäitinsä rukoilleen hänen puolestaan, ettei polku rukoushuoneelle kasvaisi umpeen. Niin monelle käy. Lapsena tutuksi tullut tie kirkkoon kasvaa umpeen ja unohtuu.

Kirkon tilastoista (kirkontilastot.fi) näkee, että lapsiin ja perheisiin panostetaan. Toimintaa on tarjolla paljon ja siihen myös osallistutaan. Kirkon lapsi- ja perhetyö on ollut monipuolista ja ammattitaitoista jo vuosikymmeniä. Siitä huolimatta moni työn piirissä varttunut lapsi ei koe kirkkoa omakseen enää aikuistuttuaan, vaan jää kirkon toiminnan ulkopuolelle ja lopulta eroaa kirkosta. Hänen lapsiaan ei enää kasteta. Miksei elämän alkutaipaleella alkanut yhteys kirkkoon kannakaan läpi elämän? Mitä on tapahtunut, tai pikemminkin, mitä seurakuntien perhetyön kautta on jäänyt tapahtumatta?

Uusien sukupolvien kirkosta vieraantuminen on ollut vauhdikasta. Viime vuosikymmenen aikana kasteiden määrä romahti 48 000:sta 30 000:een. Pudotus on merkittävästi suurempi kuin syntyvyyden väheneminen. Samaan aikaan ilmapiiri lasten kristillistä kasvatusta kohtaan koulussa ja päiväkodissa on muuttunut yhä kielteisemmäksi. Moni ammattikasvattaja on hämillään sen edessä, onko kirkkoon kuuluvien perheiden kristillisen kasvatuksen tukeminen enää sallittua vai ei. Mihin kaikkeen pitää kysyä erikseen lupa?

Kirkon laaja ja tavoittava perhetyö on ilman muuta yksi kirkon vahvuuksista, jonka mahdollisuudet tulisi hyödyntää paremmin seurakunnan rakentamisessa. Monissa seurakunnissa perhetyön yhteys seurakuntaelämän keskukseen, messuun, on löyhä. Tuota yhteyttä tulee vahvistaa. Sama haaste koskee myös nuorisotyötä. Satunnaiset perhejumalanpalvelukset voivat tavoittaa niitäkin perheitä, jotka käyvät muuten kirkossa harvoin. Ne eivät kuitenkaan riitä sitouttamaan perheitä säännölliseen jumalanpalveluselämään, jossa olisi aidosti mahdollisuus myös tutustua syvemmin toisiin perheisiin ja jakaa arjen kuulumisia näiden kanssa. Tähän tarvitaan perhemyönteisiä yhteisöjä, jotka keräävät yhteen kaiken ikäisiä seurakuntalaisia.

Kirkon tulevaisuus on pitkällä tähtäimellä kiinni siitä, saako se rakennettua seurakuntiin sellaisia messuyhteisöjä, joihin tullaan lasten kanssa ja joissa kaiken ikäiset Jumalan lapset saavat kasvaa kirkon keskeisimmän asian – Jumalan armon Kristuksessa – yhteydessä. Tämän mahdollisuuden kehittäminen on yksi tulevan kirkolliskokouksen tärkeimmistä haasteista.

Vain elävä säännöllinen messuyhteys sitouttaa kirkon jäsenyyteen koko elämän ajaksi vaihtuvan vertaisryhmän sijaan. Messuyhteydestä ei tarvitse koskaan kasvaa ulos elämäntilanteen muuttuessa. Kirkon tulisi ottaa myös huomioon ihmisten liikkuvuus etenkin kaupungeissa. Seurakuntayhteyttä ei välttämättä haluta vaihtaa, vaikka muuttaisikin toiseen kaupunginosaan. Parokiaalisten seurakuntien rinnalle tulee avata mahdollisuus perustaa henkilöseurakuntia, jotka voivat olla muodoiltaan hyvinkin erilaisia, kunhan yhteinen luterilainen oppi yhdistää.

Tavoitteitani kirkolliskokouksen seuraavalla kaudella:
• Kirkon identiteettiä evankeliumin yhteisönä tulee vahvistaa.
• Kirkon ja seurakuntien hallintoa tulee keventää merkittävästi rakenteellisten uudistusten kautta.
• Kirkon sisällä tulee avata mahdollisuus perustaa messuyhteisöjä ja/tai henkilöseurakuntia, jotta kirkon tavoittavuus saadaan kasvamaan.
• Kirkon kaikkia lähetysjärjestöjä tulee tukea tasapuolisesti.
• Kirkon tulee pysyä kristillisessä käsityksessä avioliitosta naisen ja miehen välisenä liittona sekä tukea aviopareja ja perheitä.

Siunauksin,
Soili Haverinen
Teologian maisteri, Sleyn Suur-Helsingin piirivastaava ja Helsingin Luther-kirkon teologi

Eilinen päivä oli loppiainen. Se on idän tietäjien ja lähetystyön pyhä. Loppiainen muistuttaa siitä, että Jeesuksen meille antama tehtävä on edelleen kesken. Siihen kutsutaan kaikkia, jotka on Kristuksen nimeen kastettu, ei vain joitakin erityisosaajia. Tässä Sanasta Elämään -ryhmän infokirjeessä kaksi ehdokastamme Anna-Kaarina Palmu ja Aarne Vesamäki kertovat omakohtaisista kokemuksistaan kirkon lähetystyössä.

”Työskentelin erilaisissa tehtävissä Etiopian Evankelisessa Mekane Yesus -kirkossa Suomen Lähetysseuran lähettämänä vuosina 1974 – 2009. Saman kirkon palveluksessa oli lähetystyöntekijöitä myös Kansanlähetyksestä ja Kylväjästä. Eri järjestöjen välinen yhteistyö toimi hyvin. Myöhemmin sain tutustua myös moniin muihin ns. nuoriin kirkkoihin toimiessani perhetyön kouluttajana varustaen kirkkojen vastuunkantajia tukemaan aviopareja ja perheitä heidän moninaisissa elämäntilanteissaan.”

Anna-Kaarina Palmu on ehdolla hiippakuntavaltuustoon (nro 46).

Lähetysinnostus johti Suomen Lähetysseuran perustamiseen vuonna 1859. Sittemmin Suomessa on syntynyt useita muita lähetysjärjestöjä, joilla on usein herätysliiketausta. Nykyäänkin evankelisluterilaisen kirkon lähetystyö on organisoitu kirkon lähetysjärjestöjen kautta. Kirkollamme on yhteensä seitsemän lähetysjärjestöä. Järjestöillä on keskenään erilaisia painotuksia, mutta päämäärä on sama. Seurakunnat tukevat taloudellisesti näiden eri järjestöjen tekemää lähetystyötä. Seurakuntien tuen lisäksi järjestöt saavat taloudellista tukea yksittäisiltä seurakuntalaisilta.

Lähetystyössä autetaan koko ihmistä henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti. Lähetystyössä viedään viestiä Jumalan rakkaudesta kertomalla kristillisestä uskosta, toimimalla konkreettisesti hädän lievittämiseksi sekä vaikuttamalla hädän syihin.

 

Aarne Vesamäki Malmin seurakunnasta on ehdolla kirkolliskokoukseen (nro 176) ja hiippakuntavaltuustoon (nro 57).

”Viime kesänä olin avustamassa lasten leirillä Tihkovitsassa lähellä Pietaria. Leirille oli kokoontunut lapsia ja nuoria. Aivan erityinen ilon aihe oli, että seurakuntien omasta nuorisosta on kasvamassa vastuunkantajia. 1980-luvulta alkaen olen nähnyt työssä suuren muutoksen.”

Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa (Matt. 10:8).
Aarnen ensimmäinen kontakti Inkeriin oli 1980-luvun alussa. Leningradin turistimatkalla osallistuttiin messuun Pushkinin kirkossa. Tuolloin virallisia yhteyksiä ei ollut ja vierailut tehtiin turistimatkojen yhteydessä. Moni inkeriläismummo oli silmin nähden liikuttunut siitä, että messuissa kävi kristittyjä Suomesta. Taisi tuolloin matkalla olleet virsikirjatkin unohtua kirkon penkkiin.

1990-luvulla muurit murtuivat ja ystävyydet lujittuivat nopeasti seurakunnallisiksi. Alussa työn pääpaino oli Sanan julistuksessa, koska ei ollut paikallisia pappeja. Suomesta tehtiin matkoja kymmeniin kyliin, joissa oli kussakin muutama sanannälkäinen kristitty. Ajan kuluessa työn muoto on muuttunut enemmän rinnalla kulkemiseksi, kun Inkeriin on kasvanut oma pappisjoukko. Edelleen kuitenkin seurakunnissa odotetaan vieraita.

Vaikka monissa seurakunnissa on jo oma pappi, useilla lahjoilla avattu Sana on aina tervetullutta. Kaikilla ei omaa pappia ole – ja jos onkin, niin tämä tekee usein työtä palkatta.

Matkoilla ymmärtää, että Sanan kuulo ei ole kaikilla itsestään selvä asia. Sanan nälkä ja sen jakaminen on tärkeää, kun se ei ole jokapäiväisesti mahdollista kuten Suomessa. Jos usko alkaa tuntua arkiselta, kannattaa käydä syrjäkylällä yksinäisyydessä elävän vanhuksen luona oppimassa.

”Lähetystyö perustuu kolmeen asiaan: tekijä, tukija ja rukous. Jos ei ole mahdollista itse lähteä, voi tukea ja lähettää – jos on varoja siihen. Aina voi rukoilla, se ei maksa kuin sen, että avaa linjan Isän luo. Jokainen matka on aina taloudellinen ponnistus, mutta saatuja kokemuksia ja muistoja ei voi mitata rahalla. Tulee muistaa, että kaikki täällä on lainaa,” Aarne Vesamäki tiivistää lähetystyön syvimmän olemuksen.

Tutustu Sanasta Elämään -ryhmän vaaliohjelmaan ja kaikkiin ehdokkaisiin osoitteessa www.sanastaelamaan.fi.

Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

Tämä blogi on Sanasta Elämään -nimisen ryhmän infokirje. Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen Vantaankosken seurakunnasta. Hän on ollut jäsenenä kirkolliskokouksessa vuodesta 2016.

Tärkeimmissä kirkon asiakirjoissa kohtaamme usein toteamuksen ”kirkolliskokouksen hyväksymä”. Tämä koskee niin virsikirjaa, raamatunkäännöksiä, kirkkokäsikirjaa kuin kirkkolakiakin.

Kirkolliskokouksella on yksinoikeus esittää muutoksia kirkkolakiin. Eduskunta voi ne vain hyväksyä tai hylätä. Kirkolla on laaja autonomia.  Päättyneellä kaudella kirkolliskokous teki laajan työn kirkkolain uudelleenjärjestelyssä eli kodifioinnissa.

Kirkon keskushallinto eli kirkolliskokous ja kirkkohallitus voivat vaikuttaa suuriin linjoihin. Niiden toiminnan tulee olla avointa ja palvella viestimme viemistä eteenpäin. Hyviä tienviittoja ovat kohtuullisuus, ympäristövastuu ja heikoimpien tukeminen. Näiden asioiden hyväksi teemme töitä.

Olennaisinta on se, mitä kirkossa opetetaan. Opetuksessa olemme sidottuja Raamatun Sanaan, koska muuta tai parempaa tietoa meillä ei ole. On hyvä, että näissä asioissa kirkolliskokouksen päätöksenteossa tarvitaan määräenemmistö eli satunnaiset mielipidemuutokset eivät ohjaa päätöksiä.

Kirkko toimii ennen kaikkea lähettäjänsä asialla; siksi sen toiminnan keskukseen nousee eräitä tärkeitä asioita. Olemme viime vuosina kantaneet huolta kastettavien määrän vähenemisestä. On entistä selvemmin opetettava kasteen suuresta lahjasta ja siitä, että siinä meidät liitetään Kristukseen ja seurakuntaan.

Peruslinjauksiani:
– Rippikoulussa tärkeintä on opetus kristinuskon ydinasioista.
– Perheemme tarvitsevat seurakuntien tukea.
– Avioliitto on miehen ja naisen välinen.
– Sosiaalinen työ kulkee käsi kädessä evankeliumin hyvän sanoman viemisen kanssa kotimaassa ja ulkomailla.

Uuteen vuoteen 2020 on hyvä käydä mielessä Raamatun lupaus ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” (Jer 29:11).

Tutustu Sanasta Elämään vaaliohjelmaan ja ehdokkaisiin osoitteessa www.sanastaelamaan.fi. Osallistumme myös vaaleista käytävään keskusteluun Facebookissa.

 

Anneli Louneva, Töölön srk

Kirkostani puhutaan usein.
Yhdelle se on erittäin tuttu ja rakas,
toiselle kaunis ja lempeä,
mutta ennen kaikkea kutsuva.

Siksi sinne haluavat useimmat,
kastetta katsomaan, häitä juhlimaan,
oppia saamaan, ystäviä tapaamaan ja
läheisiä taivaan kotiin saattaamaan.

Sinne tullaan läheltä ja kaukaa,
siellä on jotain, ei mitään liikaa eikä liian vähän.
Sen on usko on rakkautta täynnä ja pysyvää,
ja kaikki sinne tervetulleeksi sisään toivotetaan.

Kirkkomme on elävä ja täynnä elävää vettä ,
joka Jumalan Sanasta ja hyvyydestä pulppuaa.
Se ilon ja hymyn kasvoillemme saa, koska se on
iloksemme ja riemuksemme, ilmaiseksi annettu.

Se on paikka, jossa tuntemattomat tulevat
tutuksi, ja vieraat ystäviksi, ja Jumala
Isäksemme, Poika Pelastajaksemme sekä
Pyhä Henki iloksemme ja oppaakseksemme.

Jumalan Sana, tuo kirkomme aarre, yhä vahvana
kulmakivenä seurakunnassamme on, ja kun sen
Pyhän Henki saa innoittaa, niin se uskon meihin tuo
ja meidät taivaskelpoisiksi luo.

Sanasta Elämään –yhdistys julkaisi ohjelmansa

Sanasta elämään -yhdistys on julkistanut helmikuussa toimitettavien kirkollisten vaalien ohjelmansa Helsingin hiippakunnassa.

Yhdistys perustettiin ja rekisteröitiin kesäkuussa 2019. Sen hallituksessa on maallikkoedustajia Helsingin ja Espoon hiippakunnista. Yhdistys tukee sen tavoitteisiin sitoutuneiden luottamushenkilöiden sekä näihin tehtäviin pyrkivien toimintaa ja yhteydenpitoa.

Sanasta Elämään on sitoutunut kirkon rakenteiden ja toiminnan uudistamiseen Raamatun ja kirkon tunnustuksen pohjalta. Kirkon jäsenkato ja talouden heikkeneminen pakottavat hallinnon keventämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Kokonaiskirkolla ja seurakunnilla on aktiivisella ja ennakkoluulottomalla toiminnalla kuitenkin paljon tavoitettavaa sekä maahanmuuttajien että seurakunnista kauemmaksi erkaantuneiden saavuttamiseksi. Tässä tarvitaan vahvaa maallikoiden panosta sekä laajaa yhteistyötä kirkon järjestöjen ja liikkeiden kanssa.

Lisätietoja puheenjohtajalta,
Jouko Jääskeläinen
050-5120782
kirkolliskokouksen jäsen

 

Sanasta Elämään –yhdistyksen vaaliohjelma kirkolliskokousvaaleissa ja hiippakuntavaaleissa
maallikkolistalla Helsingin hiippakunnassa 2020

Raamatun Sana – kirkkomme aarre ja perustus

Evankeliumi Kristuksesta on kirkkomme suurin aarre sekä kirkon uudistamisen ja toiminnan perustus ja sisältö. Päätöksenteossa kirkkolaki velvoittaa meitä seuraamaan Raamatun opetusta käsitellessämme yhteisömme oppia, työtä, lainsäädäntöä, hallintoa ja taloutta. Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen pitäytyen ehdokkaamme haluavat antaa asiantuntemuksensa tähän työhön.

Tavoittava ja uudistava kirkko

Kirkko on myönteinen muutosvoima yhteiskunnan keskellä. Kirkon tulee ottaa kantaa ja vaikuttaa asioihin kristillisen uskon näkökulmasta. Kirkon jäsenkato ja talouden heikkeneminen pakottavat hallinnon keventämiseen ja toiminnan kehittämiseen. Eri väestöryhmien tavoittamiseen tulee panostaa.

Kaste ja opetus – seurakuntaelämän perustus

Kasteiden määrän väheneminen muistuttaa opetuksen ja toimivan seurakuntayhteyden tarpeesta. Useat koko elämää koskevat ratkaisut muotoutuvat jo rippikouluvaiheessa, joten panostamme hyvään opetukseen ja nuorisotyöhön.

Kristillinen elämäntapa suojelee ihmistä ja luontoa

Ikääntyvä väestömme ansaitsee kiitollisuutemme ja käytännön elämän turvan kannettuaan vastuuta seuraavista sukupolvista. Korostamme kristillistä ihmisarvoa ja lähimmäisenrakkautta lähellä ja kaukana. Tuemme yhdenvertaisesti lähetystyötä kirkon kaikkien lähetysjärjestöjen kautta. Kristillinen elämäntapa ja usko tukevat kohtuullisuuteen perustuvaa elämäntapaa. Ne tervehdyttävät luomakuntaamme vaikeiden luontoa ja ihmistä koskevien haasteiden keskellä.

Avioliitto on miehen ja naisen välinen

Perheissä rakennetaan tulevaisuutta. Jokainen lapsi on Jumalan lahja. Tuemme miehen ja naisen välistä avioliittoa ja edistämme kristillistä kasvatusta lasten ja nuorten parissa. Lasten ääni kuuluu kirkkoon.

Avara ja poliittisesti sitoutumaton

Toinen toistamme kunnioittaen teemme parhaat päätökset kirkkomme hyväksi. Sitoudumme yhdessä tähän riippumatta mahdollisista yhteiskunnallisista ja poliittisista näkemyksistä. Kirkkomme järjestöt ja liikkeet ovat merkittävä voimavara kirkollemme.

Topias Tanskanen, Tikkurilan seurakunta

Vantaan yhteisessä kirkkovaltuustossa käsitellään usein asioita, joita on valmisteltu pitkään, ja lopulta ne sitten nuijitaan läpi enemmän tai vähemmän keskustelematta. Esimerkiksi tiistain kokouksessa nuijittiin läpi erilaisia toimintakertomuksia ja tilikausia rutiininomaisesti, eikä niihin enää tässä vaiheessa tarvinnut puuttua. Kokouksen lopun kaksi viimeistä pykälää sitten kuitenkin kasvattivat kokouksen kolme- ja puolituntiseksi maratoniksi.

Lehtisaaresta
Ensimmäinen pykälä on paljon uutisointia herättänyt case Lehtisaari. Vantaan seurakunnat omistavat maata Helsingin Lehtisaaresta, ja aiemmat 50 vuoden maanvuokrasopimukset umpeutuvat vuoden lopussa. Erilaisia neuvotteluja taloyhtiöiden edustajien kanssa on käyty pitkän aikaa enemmän tai vähemmän hedelmättömästi. Itse uutena valtuutettuna jouduin perehtymään isoon määrään tekstiä saadakseni käsityksen vyyhdistä. Erilaista tietoa tuli monelta eri suunnalta. Yritin kuunnella kaikkia tasapuolisesti ja sitten muodostaa sellaisen näkemyksen, jonka takana voin seisoa hyvällä omallatunnolla.

Tapetilla oli ehdotus, jonka mukaan syyskuussa 2018 tehty yhteisen kirkkovaltuuston päätös kumottaisiin ja maanvuokrasopimukset luonnosteltaisiin vuonna 2016 tehdyn päätöksen mukaisesti. Pöytäkirjoista tilanteen voi tarkastaa paremmin. Itse äänestin lopulta kokouksessa tyhjää, sillä mielestäni molemmissa päätöksissä oli omat hyötynsä ja puutteensa. Koska vuonna 2016 tehdyt tiukemmat ehdot tulivat nyt sitten viimeisimmäksi päätökseksi ja esityslistan mukaan vuoden 2018 päätös kumottiin, esitin pontta, jonka mukaan uudet markkinahintaiset  maanvuokrat (-10 % käyvästä arvosta, josta siis 5 % vuokraa) pyrittäisiin neuvottelemaan niin, että ne tulisivat voimaan 5–7 vuoden porrastuksella, eikä kolmen vuoden porrastuksella, kuten alkuperäisessä vuoden 2016 päätöksessä oli esitetty. 10 muuta valtuutettua allekirjoitti ponnen. En tiedä, auttaako tämä hankalaa tilannetta, mutta varmaankin ainakin vähän. Tällöin iso ero nykyisten 60-luvun sopimusten ja uusien sopimusten välillä (jonka aikana maan arvo on noussut huomattavasti) porrastuisi mielestäni inhimillisemmin, kuin mitä vuoden 2016 alkuperäisessä päätöksessä ehdotettiin.

Ongelma Vantaalla on kyllä ollut se, että maanomistajana seurakunnat eivät ole olleet tarpeeksi aktiivisia kehittämään aluetta. Ja tähän olisikin syytä tulla muutos. Oman käsitykseni mukaan taustalla tässä nimenomaisessa päätöksessä oli kuitenkin erityisesti kysymys siitä, että autetaanko sijoittajia, vuokralaisia ja asukkaita Helsingin alueella elämään markkinahintaa huokeammin, vai jätetäänkö sijoitusmaasta saatava voitto pois sitten omasta pienenevästä budjetistamme, jolla teemme muun muassa diakoniatyötä Vantaalla. Haastava tilanne, ja aika näyttää, mitä tuosta sitten vielä kehittyykään. Itse äänestin nyt näin, siis tyhjää ja sen jälkeen esitin ponnen, eikä äänestys ollut helppo missään tapauksessa.

Yhteisestä mediatoimituksesta
Toinen iso päätettävä asia oli Vantaan yhteisen seurakuntaneuvoston esitys siitä, että pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen yhteistyösopimus irtisanotaan ja ryhdytään avoimesti kartoittamaan erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla Vantaan seurakuntien viestintää pyritään kehittämään kokonaisvaltaisesti ja samalla taloudellisesti. Mielestäni yhteistyösopimuksen ongelma on se, että nykyisellään se ei anna kauheasti mahdollisuuksia vaikuttaa muun muassa siihen, että Kirkko ja kaupunki -lehden printtikustannuksia vähennettäisiin. Alkuperäisen yhteisen kirkkoneuvoston ehdotuksella, että muutaman vuoden päästä pyrittäisiin 25 %:n leikkaamiseen, ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä läpi ja toteutua nykyisen sopimuksen puitteissa.

Lisäksi lukija- ja tunnettuustutkimukset erityisesti Vantaalla olevien nuorten aikuisten miesten osalta ovat hälyttäviä. Monille muillekin tärkein osa lehteä on lukea tapahtumailmoitukset, joille ei nähtävästi Vantaalla ole ollut edes tarpeeksi tilaa.

Vaikka alun perin olinkin hieman skeptinen yhteisen kirkkoneuvoston ehdotuksen suhteen, niin käydessäni läpi tutkimuksia ja miettiessäni supistuvaa taloutta ja erityisesti printin kustannuksia sekä tulevaisuuden näkymiä, ajattelin että ehdotusta on kannatettava. En siis itse tehnyt päätöstäni sellaisista syistä, että olisin tai en olisi tyytyväinen lehden journalistiseen linjaan. Sen sijaan kyselin, että millainen viestintä palvelee vantaalaisia parhaiten, ja millä resursseilla. Nykyisellä sopimuksella oman viestintämme budjetti laskisi jatkuvasti, emmekä saisi panostettua muunlaiseen viestintään ja tavoitettavuuteen, tästä esimerkkinä kevään brändikampanja. Nyt kun yhteinen kirkkovaltuusto päätti irtisanoutua sopimuksesta, seurakunnilla on vapaat kädet neuvotella itselleen uusi, toivottavasti suotuisampi sopimus. Vaihtoehdot ovat rajattomat. Toki nyt voi käydä niin, että muut seurakuntayhtymät ottavat tämän henkilökohtaisesti, mutta se kertoo enemmän ammattilaisuuden puutteesta kuin järkevyydestä ja alttiudesta kuunnella ja etsiä yhteistyön mahdollisuuksia.

Joka tapauksessa sopimuksen irtisanomisaika on sellainen, että nykyinen sopimus jatkuu Vantaan osalta aina vuoden 2020 loppuun asti. Tämä tarkoittaa samalla sitä, että nykyinen yhteinen kirkkovaltuusto voi ottaa vastuun ja vaikuttaa siihen, millaiseksi viestinnän kokonaisuus Vantaan osalta muodostuu. Viestintäkokonaisuus ehditään suunnitella ja päättää saman valtuustokauden aikana, eikä päätöstä sysätä seuraaville valtuutetuille. Tehty päätös ei tarkoita myöskään sitä, että Vantaan seurakunnat irrottautuisivat kokonaan esimerkiksi Kirkosta ja kaupungista. Sen sijaan neuvottelut avautuvat, ja erilaisia mahdollisuuksia lähdetään kehittelemään ja hakemaan avoimesti.

Omasta mielestäni nykyisenä aikana printtimedia on kustannusten osalta aivan liian suuressa roolissa Vantaan viestinnässä, ja muutenkin. Ei nuori sukupolvi printtiä lue, tai jos lukee, niin hyvin harvaa sellaista. Kolmasosa koko nykyisestä viestinnän budjetista menee pelkästään nykyisen printin postikuluihin. On aivan kestämätöntä, että suurin osa viestinnän budjetista menee yhteen, vanhentuneeseen, kanavaan. Täytyy käyttää monia eri kanavia ja kehittää koko viestinnän skaalaa monipuolisemmaksi. Printillä on oma merkityksensä, mutta sen pitäisi olla huomattavasti vähäisempi kuin nykyään, etenkin budjetin osalta. Lisäksi tarvitsemme pääkaupunkiseudun seurakuntana monikielistä viestintää, johon tällä hetkellä ei paukkuja ole.

Samalla toimitaan taloudellisesti vastuullisella tavalla. Seurakuntayhtymällä on tiedossa leikkauksia budjettiin vuosittain. Investoinnit (joista esimerkkinä identiteetin ja toiminnan kannalta tärkeä Tikkurilan kirkko, muista kirkkohankkeista puhumattakaan) ja niiden tarve ovat suuria seuraavan vuosikymmenen ajan. Kulttuurin on muututtava seurakuntatyössä jokaisella sektorilla, myös viestinnässä. Printtijulkaisu palvelee kyllä vanhempaa polvea, mutta oma sukupolveni ei lehteä juurikaan lue, paitsi ne, jotka eivät lehden kohderyhmää ole (eli seurakunta-aktiivit. Tämä on siis lehden linja. Ja tietenkään perinteisellä tavalla kristityt seurakunta-aktiivit, ne, jotka sitä lehteä lukevat, jotka eivät ole siihen tyytyväisiä, eivät ole siihen tyytyväisiä. Sen sijaan ne seurakunta-aktiivit, jotka eivät edelleenkään kuulu lehden kohderyhmään, mutta ovat liberaalisti suuntautuneita, ovat tyytyväisiä lehden liberaaliin linjaan. Ja löyhästi kirkkoon sitoutuneiden paristakin löytyy sekä ”konservatiiveja” että ”liberaaleja”.).

Julkisessa keskustelussa on puhuttu siitä, että tehdyn päätöksen taustalla olisi tyytymättömyys Kirkon ja kaupungin journalistiseen linjaan, sen ”avarakatseisuuteen” jne. Päätoimittaja Heinimäenkin reaktio kyseiseen tilanteeseen kertoo jo omalta osaltaan siitä, että Kirkossa ja kaupungissa ei ymmärretä, että mistä tässä edes puhutaan. Epäedullisen sopimuksen kritiikki,  säästötavoitteet ja halu monipuolistaa viestintää kaikuvat kuuroille korville. Sen sijaan puhutaan epämääräisestä tyytymättömyydestä ja pyritään henkilöittämään syitä. Ehkä sen sijaan kannattaisi kuunnella oikeasti niitä perusteita ja miettiä avoimesti, miten viestintä jatkossa (myös yhteistyössä) toteutetaan niin, että Vantaallakin oltaisiin tyytyväisiä. Yhteinen mediatoimitus tekee kyllä paljon hyvää ja arvokasta (esimerkiksi Jouluradio). Sitä en missään nimessä kiistä.

Näin äänestin, ja sen takana seison. Tästä voi alkaa jotain uutta ja ihmeellistä. Toivottavasti sellaista, joka rakentaa Vantaan seurakuntia, ja myös pääkaupunkiseudun seurakuntia, ja joka voisi toimia sen parhaaksi, että Jumalan valtakunta leviäisi ja ihmiset saisivat vahvemman kontaktin kirkkoon ja sitä kautta siihen pelastukseen, jota se julistaa, kokonaisvaltaisesti.

5.6.2019
Topias Tanskanen
Tikkurilan seurakuntaneuvosto
Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto
Vantaan seurakuntien edustaja yhteisen mediatoimituksen johtoryhmässä (2019–)

P.S. Henkilökohtaisesti en ole tyytyväinen siihen, millä tavalla nykyisessä printissä toimitaan esimerkiksi ”erilaisten mielipiteiden foorumina”, tai tarjotaan ”aineksia uskonnolliseen, elämänkatsomukselliseen ja eettiseen” pohdintaan, tai edes ”tavoitetaan erityisesti heitä, joilla ei ole kiinteää suhdetta seurakuntaan”. Myöskään en ole henkilökohtaisesti tyytyväinen toimitukselliseen linjaan, siihen millä tavalla se nykyhetkellä on ”kirkon arvoihin ja tunnustukseen perustuva” tai ”ymmärrystä lisäävä, vuoropuheluun pyrkivä, arkipäivän kristillisyyttä korostava, rakentavasti kriittinen”. En kuitenkaan tehnyt omaa äänestyspäätöstäni tämän takia, vaan yllä mainituista syistä.

Miksi sitten yritin estää omien henkilökohtaisten mielipiteitteni olevan vaikuttamatta päätökseeni? Yksinkertaisesti siksi, että lehden linjan mukaan minun ei edes pidä tykätä siitä, koska en ole lehden kohderyhmää. Kyllähän tuohon linjaan voidaan vaikuttaa nykyisenkin sopimuksen puitteissa vaikkapa esittämällä potkuja päätoimittajalle (tosin se olisi tietenkin käytännössä katsoen mahdotonta) tai pitkällä ja vaiheikkaalla strategiatyöllä. Mutta mikäli kaikki edellä mainitutsyyt halutaan torpata sen takia, että siinä on taas päättäjä, jonka kotona lehdestä ei juurikaan pidetä, niin antaa mennä. Sillä saadaan kyllä hyvin sivuutettua ne ongelmat, joihin tässä oikeasti puututtiin ja ne syyt, joiden takia tässä äänestettiin miten äänestettiin. Ehkä parempi olisi kuitenkin kuunnella ja tutkia itse päätöstä ja niitä perusteita, joita esitettiin sekä etsiä yhteyttä ja uudenlaista näkyä mahdolliseen yhteistyöhön.